Puheenjohtajan haastattelu

12138511894_e7ab3a5c6e_b

UUSIA TUULIA Pöydällä lojuu tyhjiä kahvikuppeja ja taitettuja kokouksen esityslistoja. Aikuiskasvatuksen Killan hallituksen vuoden ensimmäinen kokous on juuri saatu päätökseen. Yhdenvertaisuus-, tutor- ja tapahtumavastaavien lähdettyä omille teilleen on tunnelma rauhallinen, mutta jollain tapaa odottava. Vastapäätä istuu killan uusi puheenjohtaja Riikka Helminen, joka haalii pöytäkirjoja kasaan ja niputtaa niitä reppuunsa. Vuosi on alkanut kiireisesti. Puolen tunnin aikaikkunassa toimituksemme pyrki selvittämään uuden puheenjohtajan taustoja, fiiliksiä ja tulevaisuuden suunnitelmia.

Riikan opiskelu alkoi vuonna 2011. Takana oli kaksi välivuotta, ja alkoi tuntua siltä, että ikuisesti ei voi odottaa. Yliopiston katalogia selatessa silmiin osui tuttu sanakombinaatio: kasvatustiede (yleinen ja aikuiskasvatus). ”Se kuulosti heti mielenkiintoiselta, vaikka en ollut pääaineesta ennen kuullutkaan.” Pääsykoekevään jälkeen alkoi syksyllä taival kasvatustieteen maisteriksi. Opintojen kolmantena vuonna arkeen mahtuu kandia, töitä, valokuvausta ja uhmaikäisen koiran koulutusta. Ja se AKK:n puheenjohtajuus.

Vaikka Riikka onkin ensikertalainen AKK:n hallituksessa, niin muualta vastaavia pestejä löytyy sitäkin enemmän. Viime vuosi kului Peducassa tarjoilupäällikkönä, joka huolehti tarjoilujen kautta myös järjestön henkisestä hyvinvoinnista. ”Hienointa oli se, että ruokakulttuuri lähti Peducassa lentoon. Sain kokeilla myös spesiaalimpia juttuja, ja ihmiset alkoivat tiedustella jo etukäteen, mitä seuraavaksi on ruokana”, Riikka nauraa. ”Tuli paljon hyvää palautetta ja sai tehdä ennakkoluulottomia kokeiluja.” Organisointikyvyt ovat harjaantuneet myös partiossa, jossa nykyinen pesti on Helsinkiläisten Maahisten lippukunnanjohtaja. ”Nuorempana olin partiossa tosi käytännön ihminen enkä koskaan halunnut papereita pyörittäväksi lippukunnanjohtajaksi. Vasta vanhempana olen kiinnostunut yhdistysten hallinnollisesta puolesta. Byrokratia itseisarvona silti turhauttaa edelleen, käytännön hyödyn pitää olla aina esillä.”

Ensimmäisen vuoden opiskelijoille AKK voi tarjota yhteisöllisyyttä, vanhemmille ehkä enemmän työelämään liittyvää tukea esimerkiksi kasvisverkoston avulla

12138509184_30c7689f50_b

Lippukunnan lisäksi johdettavana on nyt AKK, jonka alle mahtuu melko heterogeeninen joukko yleisen ja aikuiskasvatustieteen opiskelijoita. ”Monipuolisuus on ilman muuta killan vahvuus. Itsekään en vielä oikein tiedä, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä, mutta olen nauttinut kasvatustieteen ajattelua avartavasta vaikutuksesta. Käsiksi on päässyt sellaisiin asioihin, joita ennen ei osannut pohtia.” Monipuolisuus näkyy myös uudesta hallituksesta, josta löytyy sekä aivan uusia kasvoja että vanhempiakin konkareita. ”Hallituksessa on paljon potentiaalia. Löytyy sekä perinteitä ja kokemusta että uusiakin ideoita ja muutosvalmiutta.” 

Kysyessäni tulevan vuoden tavoitteita uusi puheenjohtaja miettii hetken. ”Avoimuus on aina tavoite. Kaiken pitäisi toimia läpinäkyvästi siten, että lopulta puhalletaan yhteen hiileen.” Toinen laajempi tavoite liittyy toimintaan yleisemmin: ”Kaikkia killan jäseniä olisi hienoa saada mukaan toimintaan, sekä osallistumaan tapahtumiin että tekemään niitä. Ensimmäisen vuoden opiskelijoille AKK voi tarjota yhteisöllisyyttä, vanhemmille ehkä enemmän työelämään liittyvää tukea esimerkiksi kasvisverkoston avulla. Tavoitteena on, etteivät kontaktit kiltaan katkeaisi vielä töihin siirryttyäkään, vaan yhteistyö jatkuisi alumnitoiminnan kautta. Kaikki on vielä vähän auki, mutta hyvä vuosi on tulossa!”

Juuri työelämään suuntautumista voidaan pitää  AKK:n keskeisenä funktiona. Vaikka yleisen ja aikuiskasvatustieteen opiskelijat jakavatkin yhteisen pääaineen luokanopettjaien kanssa, voivat työtehtävät olla radikaalistikin erilaisia. ”Aikuiskasvatus voi liittyä mihin tahansa. Killan tärkeä tehtävä on juuri toimia opiskelijoiden ja työelämän välillä.”

Pöytä on siisti ja puolituntinen alkaa olla takana. Pyydän vielä jotain tiivistystä siitä, mitä toimivan killan tulisi olla. ”Ehkä juuri jonkinlainen linkki. Linkki sekä yksittäisten opiskelijoiden, että opiskelijoiden ja työelämän välillä.”

Mikko Eloholma
Päätoimittaja

Advertisements