Kasvatuksen ja koulutuksen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon tutkimus vahvistuu

13631050803_fb8c9aee41_b

YHDENVERTAISUUS Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa alettiin suunnitella kasvatuksen ja koulutuksen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon tenure track -professuuria muutama vuosi sitten. Suunnitteluun osallistuivat tiedekuntamme dekaani, laitoksemme johtaja ja joitakin professoreja. Professuurin teemat nähtiin tärkeäksi eikä vähiten sen takia että näihin teemoihin liittyvä tutkimus oli jo tiedekunnassa vahvaa. Usean arviointivaiheen jälkeen tulin ilokseni valituksi tähän tehtävään, ja aloitin työskentelyn vuoden 2014 alusta.

Olen ajatellut monta kertaa aika ylpeänäkin sitä, että professuurin perustaminen oli tiedekunnalta ja laitokselta rohkea veto. Ja sitten vielä valittiin tehtävään kovan kilpailun jälkeen oman talon kasvatti ja feministi! Näen että professuuri on merkittävä kansallisesti ja kansainvälisesti mahdollistaen sekä aiemmin tehdyn aihepiiriin liittyvän tutkimuksen, opetuksen ja muun yhteiskunnallisen toiminnan jatkuvuuden että uudet avaukset ja yhteistyön tavat. Professuuri on jo herättänyt kiinnostusta poliittisten päätöksentekijöiden, järjestöjen, median, koulutusorganisaatioiden, tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden piirissä. Ja mikä olisi voinut olla parempi ajankohta professuurille kuin nykyinen yhteiskunnallinen tilanne jossa koulutus markkinoituu, tietokapitalismi säätelee tietoa ja koko koulutusjärjestelmän nähdään olevan jonkinlaisessa kriisissä? Aika on otollinen terävälle yhteiskunnalliselle analyysille ja entistä eettisemmille ja kantaa ottavammille avauksille.

’Oma’ polkuni professuuriin

Niin kauan kuin muistan, yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen liittyvät kysymykset ovat kiinnostaneet minua. Kun pääsin yliopistoon lukemaan aikuiskasvatustiedettä ja sen ohella pitkinä sivuaineina sosiologiaa ja feminististä tutkimusta tuntui, että kaikki alkoi loksahtaa paikalleen. Ymmärsin kriittisen yhteiskuntatieteellisen lähestymistavan merkittävyyden. Sen lisäksi että se tarjosi mahdollisuuden tarkastella ongelmia yhteiskunnallisina (eikä pään sisäisinä tai yksilöllisinä), se tarjosi myös mahdollisuuksia tehdä toisin, muuttaa asioita, raivata liikkumavaraa. Sain harjoittelupaikan silloisesta HY:n tasa-arvokeskuksesta  josta työllistyin useisiin muihin tasa-arvoprojekteihin. Minua innostettiin väitöskirjan tekemiseen ja viimeistään siinä vaiheessa kun pääsin yhdessä muiden tutkijoiden ja opiskelijoiden kanssa pähkäilemään tasa-arvoon ja eriarvoisuuteen liittyviä kysymyksiä tiesin, että haluan tehdä tutkimusta, opettaa ja työskennellä yliopistolla. Allekirjoitan tämän innostuksen edelleen,vaikka yliopiston tulevaisuus on vaakalaudalla sen markkinoitumisen ja tietokapitalisoitumisen takia.

Olen vuosikymmenen ajan kollegoideni kanssa tehnyt avauksia sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon, kasvatus- ja aikuiskasvatustieteeseen, koulutuspolitiikkaan, koulutussosiologiaan, feministiseen tutkimukseen, työelämän tutkimukseen, nuorisotutkimukseen ja kriminologiaan (esim. Brunila 2011, 2012, Ikävalko & Brunila 2011, Kurki & Brunila 2014, Brunila & Isopahkala-Bouret, 2014, Brunila, Hakala, Lahelma & Teittinen 2013). Haluan olla myös jatkossa mukana vahvistamassa kollektiivisuutta, kriittistä ajattelua, demokraattisuutta ja tiedon muotoutumista yhteisöllisesti. Olen seurannut jo jonkin aikaa kriittisen ajattelun paluuta yliopistolla. Opiskelijat hakeutuvat kriittistä ajattelua vaaliville kursseille, joissa tarkastellaan esimerkiksi kasvatuksen ja koulutuksen eriarvoisuutta ja mahdollisuuksia vaikuttaa siihen. Meillä oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon kysymykset ovat kasvatustieteen oppiaineemme vahvinta osaamista, joten tällaisia kursseja ja opetusta olen vahvistamassa jatkossakin.

Ei pidä unohtaa että meillä on myös äärimmäisen kilpailtu pohjoismainen huippuyksikkö Justice through education in the nordic countries, jossa itsekin aktiivisesti toimin. Huippuajattelua voi ja tuleekin kritisoida, mutta huippuyksikkö tarjosi yhteiskuntatieteelliselle kasvatustieteen tutkimukselle ja opetukselle tiedekunnassamme tulevaisuuden. Tänä keväänä olen koordinoinut Koulutus, sukupuoli ja valta-kurssia jolle hakeutui valtava määrä opiskelijoita. Olemme kokeilleet opettamista hieman. Sen sijaan, että opettaja sanoisi miten jostakin asiasta tulisi ajatella, opiskelijat opettavat kurssilla toisiaan. Näin kokeillaan eriarvoisuuteen liittyvien näkökulmien opettamisen mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia. Samalla luemme laaja-alaisesti feministiseen tutkimukseen liittyviä tieteellisiä tutkimuksia ja keskustelemme yhdessä mahdollisimman paljon – mikä ei kuitenkaan tunnu olevan koskaan tarpeeksi.

Otan myös mielelläni opiskelijoita ja väitöskirjan tekijöitä tutkimusryhmääni, jossa tutkimme mm. sitä koulutusta ja ohjausta, jota nuorille aikuisille on tänä päivänä tarjolla. Nuorten koulutuksen ohella meitä kiinnostavat kysymykset vallasta, eronteoista ja toimijuudesta, koulutuspolitiikan ja koulutuksen käytäntöjen markkinoitumisesta, transnationaalista hallinnasta, tietokapitalismista, verkostopolitiikasta, projektitapaistumisesta ja kaikkialle leviävästä yrittäjämäisestä eetoksesta. Olemme kiinnostuneita myös yhteiskunnan ja koulutusjärjestelmän terapisoitumisesta, josta keskustellaan vilkkaasti jo Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, useissa eri Euroopan maissa mutta Suomessa vähemmän (esim. Furedi 2004, Brunila 2011, 2012). 

Terapisoitumista voi luonnehtia myöhäismodernille ajalle ominaiseksi kulttuuriseksi tilaksi, joka on vahvistunut erityisesti yksilökeskeisyyden voimistumisella ja kollektiivisen ja yhteisöllisen romahtamisella mutta myös psykologisen tieteen aseman vahvistumisen myötä. Hieman kärjistäen voi sanoa, että koulutuksesta on alkanut kehkeytyä turvallisessa ilmapiirissä haavoittuneita parantavaa ja eheyttävää, ’oikeanlaisen’ kyvykkyyden ja mielentilan valmentamista. Riittävän eheytymisen jälkeen koulutus lunastaa uudestaan paikkansa transnationaalin hallinnan tuottamien ja varmistamien hyvien käytäntöjen mukaisten täsmätaitojen ja kompetenssien ketteränä tarjoiluvaununa. Kapitalismin kriisin aikana terapisoituminen muodostaa kiinnostavia yhteyksiä markkinoitumiseen. Kun koko koulutusjärjestelmä on jossain mielessä pakotettu perustelemaan olemassa olonsa oikeutusta uudella entistä markkinahenkisemmällä tavalla, terapisoitumisella näyttäisi olevan paikkansa tarjoamalla potentiaalia ulottua yhä laajemmalle ihmisen elämänpiiriin ja persoonaan. Kysymmekin tutkimuksellamme, onko terapisoitumisesta tulossa tai jo tullut tehokkaampi tapa legitimoida koulutusta, ja mitä koulutuksen terapisoitumisesta on seuraamassa, jos opimme toimimaan kyseisen eetoksen mukaisesti ja ehkä tuntemaan siitä myös mielihyvää?

Tervetuloa mukaan AGORA Kasvatuksen ja koulutuksen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon tutkimuskeskukseen!

12521693183_db18c32eaf_b

Tätä juttua kirjoittaessani AGORAn 11.4 pidettäviin avajaisiin on enää 2 viikkoa aikaa. Ilmoittautuneita avajaisiin on 150! Mukana on tutkijoita, opiskelijoita, poliittisia päätöksentekijöitä, koulutusorganisaatioiden ja järjestöjen edustajia ja mediaa. Tämä on hienoa ja kertoo mielestäni siitä, että eriarvoisuuksille halutaan ihan oikeasti tehdä jotain,ja siinä kasvatuksella ja koulutuksella on yhteiskunnallisesti ehkä kaikkein merkittävin paikka. 

AGORA for the Study of Social Justice and Equality haluaa kehittyä kansallisesti ja kansainvälisesti tunnetuksi tutkimuskeskukseksi, joka toimii yhteistyöareenana useille tutkimusryhmille ja -yhteisöille, opetuksen kehittämiselle, hankkeille ja aktiiviselle yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle.

Tutkimuskeskuksen lähtökohtana ovat kriittisyyden, demokraattisuuden ja kollektiivisuuden periaatteet. Periaatteisiin kuuluu myös, että jokaisella AGORAssa toimivalla on liikkumavaraa vahvistaa sitä mitä on jo tehty mutta myös lähteä tekemään uusia avauksia. Lähestymistavat ovat moniäänisiä ja monitieteisiä.

Uusien avauksien ohella vahvistetaan ja laajennetaan osaamista, jota jo olemassa olevien tutkimusverkostojen ja tutkimusyhteisöjen kautta on olemassa. Näistä tärkeimpänä voisi mainita pohjoismaisen huippuyksikkömme Justice through Education in the Nordic Countries, jota johtaa Prof. Gunilla Holm. AGORA-tutkimuskeskus toimii samalla huippuyksikön Helsingin alueellisena keskuksena. Lähitulevaisuudessa järjestämme tilaisuuksia esimerkiksi yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, vammaistutkimuksesta, kriittisen ajattelun kehittämisestä opetuksessa ja tutkimuksessa ja kielipolitiikasta kouluissa. Olisi hienoa nähdä näissä tilaisuuksissa entistä enemmän myös opiskelijoita! AGORAssa toimii jo nyt Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri-tutkimusseminaari, jossa kokoontuu yhteiskuntatieteellisen kasvatustieteen nuoria ja vanhempia tutkijoita. Luemme ja keskustelemme yhdessä ajankohtaisista artikkeleista ja kirjoista, järjestämme lukupiirejä ja suunnittelemme uusia yhteiskirjoittamisen muotoja.

AGORA-tutkimuskeskuksen keskeisinä alueina ovat ainakin koulutuspolitiikan, koulutuksen kulttuurien ja käytäntöjen sekä laajemmin työelämän tarkastelu eriarvoisuuden ja oikeudenmukaisuuden näkökulmista sekä toimijuuden, vallan ja yhteiskunnallisten erontekojen (kuten esim. iän, sukupuolen, seksuaalisuuden, kulttuurisen taustan, vammaisuuden jne.) huomioiminen suhteessa näihin. Tutkimuskeskuksen vahvuus on laaja-alaisessa yhteiskuntatieteellisessä lähestymistavassa,  jossa analysoidaan esim. koulutuksen markkinoitumista, tietokapitalismia, teknologisoitumista, individualisaatiota ja yrittäjämäistä eetosta sekä lasten, nuorten, aikuisten, opettajien, opiskelijoiden, ohjaajien, työelämän kehittäjien ja muiden asiantuntijoiden ja työntekijöiden toimintaa ja liikkumavaraa näistä näkökulmista käsin. AGORAn tutkimus ulottaa eriarvoisuuteen liittyvät kysymykset varhaiskasvatuksesta peruskoulutukseen, lukioon, korkeakoulutukseen, aikuiskoulutukseen ja työelämään.

Näen, että yliopistolaisilla on myös laajempi vastuu siitä, mitä olemme tekemässä. En ole esim. henkilökohtaisesti kiinnostunut kehittelemään teorioita pelkästään niiden itsensä takia, koska näen, että teorioiden ja tutkimusten tulisi auttaa ymmärtämään niitä ongelmia, joita yhteiskunnassamme ja mahdollisesti myös omassa ajattelussamme on mutta myös tarjoamaan ymmärrystä ajatella ja toimia toisin. Uskon että kun toiminnasta saadaan riittävän kiinnostavaa, se houkuttelee ihmisiä mukaan. Tervetuloa!

Kristiina Brunila
Kasvatuksen ja koulutuksen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon professori (tenure track)

 

Lähteet:

Brunila, K., Hakala, K., Lahelma, E. & Teittinen, A. (toim.) 2013. Ammatillinen koulutus ja yhteiskunnalliset eronteot. Helsinki:Gaudeamus.

Brunila, K. & Isopahkala-Bouret, U. (2014). Marginaalin voima. Aikuiskasvatuksen 51. vuosikirja. Aikuiskasvatuksen tutkimusseura ja Kansanvalistusseura.

Brunila, K. (2011). Mielentilan markkinoilla. Rikostaustaisten nuorten aikuisten koulutus, ohjaus ja kuntoutus. Nuorisotutkimus, 2/2011, 81-95.

Brunila, K. (2012). Tunnekoukussa. Syrjäytymisvaarassa nähtyjen nuorten aikuisten koulutus terapeuttisessa eetoksessa. Aikuiskasvatus.32(4), 268-277.

Furedi, F. (2004). Therapy culture: Cultivating vulnerability in an uncertain age. London: Routledge.

Ikävalko, E. & Brunila, K. (2011). Tasa-arvosuunnittelu managerialisten hallinnan tekniikkana. Sosiologia, 48(4), 323 – 337. 

Kurki, T. & Brunila, K. (painossa). The Wheel of (Mis)fortune. Education and training as projectised and precarious politics.Power & Education.

Mainokset