Opiskelijan (sensuroimaton) tunnepäiväkirja

 

tiinaOPISKELIJAHYVINVOINTI

Tiistai

Aamuherätys on tuskaa. Muutaman laskelmoidun torkutuksen jälkeen pääsen lopulta ylös ja kiirehdin luennolle. Yritän keskittyä käsiteltävään asiaan, mutta ajatukset harhailevat jo iltapäivässä. Miten ihmeessä ajattelin saada luettua illan aikana kaksi kokonaista kirjaa huomista kirjatenttiä varten? Kolmesta kirjasta luettuna on vasta yksi. Päätän lopulta olla ajattelematta asian mahdottomuutta sen enempää ja vain pusertaa itsestäni irti sen, mitä lähtee.

Päästyäni kotiin aloitan luku-urakan. Kahvia kuluu monta kupillista illan aikana. Olen hermorauniona. Silmät skannaavat tekstiä, mutta aivot eivät käsittele sisältöä. Päässä kaikuu vain ”en ehdi, en ehdi”. Yhdeltätoista tunnustan tappioni ja päätän, että en mene aamun tenttiin. Voinhan mennä vielä uusintaan. Olo helpottuu saman tien jo pelkästä päätöksestä. Katson dokumentin seksikkyydestä ja vetovoimasta. Oloni on dokumentin jälkeenkin kaikkea muuta kuin seksikäs ja vetovoimainen, mutta ainakin aihe herättää syvälliset analysoinnit kämppiksen kanssa.

Keskiviikko

Kvanttikurssin harjoitusryhmän tapaaminen aloittaa opiskelupäivän. Ja aiheuttaa hieman epätoivoisen olon. Edelliskerralla loistavalta tuntunut tutkimusaihe alkaakin vaikuttaa pahasti siltä, että ei siitä saa tutkimusta aikaan. Ainakaan sellaista järkevää, missä olisi joku tilastollinen yhteys. Mitä jos tämäkin menee pieleen? Aivot hakkaavat tyhjää. Ajatukset ovat aivan jumissa.

Harjoitusryhmän jälkeen käyn Kaisaniemen K-kaupassa ja ostan levyllisen Maraboun Daim-suklaata, pienen pussin suolapähkinöitä ja energiajuomaa. Ehkä niiden avulla saan pääni kasaan. Suuntaan positiivisen psykologian luennolle, jossa on tällä kertaa aiheena mindfulness. Ikävä kyllä petyn luentoon. Mielestäni koko mindfulness-ilmiö on lähinnä vain hyvin markkinoitu trendi, jolla voi rahastaa hyväuskoisia ihmisiä. Kyllähän sitä voi lähteä luontoon kävelemään ja ihastelemaan värejä ja hajuja milloin haluaa, eikä muuten edes maksa mitään. Luennon aikana tuhoutuu kuitenkin puolet suklaalevystä sekä melkein koko pussillinen pähkinöitä. Tulee paha olo. Pitäisi varmaan mennä salille niin kuin kunnolliset ihmiset. En ole vähään aikaan käynyt siellä, ja sen kyllä tuntee. Ei vain ehdi. Kurkku oli myös muistaakseni vähän karhea aamulla. Vai olikohan… No, ei kuitenkaan kannata riskeerata koko terveyttä tai tulee vielä joku tappava tauti.

15446186740_167419a898_k

Torstai

Luento aloittaa jälleen pitkän päivän. Yritän parhaani mukaan pysyä kärryillä, mutta ajatukset haluavat harhailla jossain muualla. Tekisi mieli käydä katsomassa Facebookin feedi. Ihan nopeasti vain. Jos vaikka jotain on tapahtunut. En kuitenkaan avaa kännykkää. Yritän muistutella itselleni, että päätin saada kurssista parhaan mahdollisen arvosanan. Alan pohtia, onkohan se ylipäätään mahdollista. Pitäisikö kuitenkin tähdätä neloseen? Mutta se ei nostaisi keskiarvoani yhtä paljon. Entä jos en sitten pääsekään haluamaani jatko-opiskelupaikkaan? Ajatuksissani päädyn muutaman mutkan kautta sillan alle asumaan.

Illalla on vuorossa sosiaalipsykologian kurssi, jossa keskustellaan tällä kertaa yrittäjyys-diskursseista. Näistä herää paljon keskustelua, ja aika lentää. Välillä syntyy hervoton naurunremakka, kun joku heittää hyvän läpän hieman aiheen vierestä.

Vaikka aluksi keskustelulle perustuva kurssi jännittikin, huomaan oppivani siellä todella paljon. Vaikeatkin asiat selkiytyvät kummasti, kun on monta päätä pohtimassa. Kurssi on kuitenkin todella työläs edellyttäen paljon lukemista jokaiselle kerralle. Joudun toteamaan, etten ole aiemmin oppinut tekemään kunnolla töitä opintojen eteen vaan mennyt monesti siitä, mistä aita on matalin. Hävettää mutta myös kaduttaa, koska sen minkä taakseen jättää…alexandria2

Perjantai

Opiskelupäivä alkaa lounaalla ja kvanttitutkimuksen suunnittelun merkeissä. Huomaamme parini kanssa, että meillä on hyvä idea, mutta olemme hieman jumissa sen kanssa. Emme osaa pukea kaikkia ajatuksiamme sanoiksi. Huomaamme myös, ettei varaamamme muutama tunti mitenkään riitä paperin kirjoittamiseen, joten pieni ahdistus alkaa nousta pintaan. Deadline odottaa samana iltana. Myös Eliittikumppanisitsit teekkareiden ja kauppislaisten kanssa odottaisivat minua.

Emme saa draftia valmiiksi aikataulun mukaisesti. Kun pääsen vihdoin kotiin, en tiedä, mitä pitäisi tehdä. Mietin tunnin ajan, lähdenkö sitseille vai en. Tunnin pohdiskelun jälkeen alkaakin jo olla liian myöhäistä lähteä, joten jään suosiolla kotiin ja väännän draftin illan kuluessa valmiiksi. Tuntuu oudolta, ettei osallistukaan sitseille, jotka on jo maksanutkin. Tulee jopa huono omatunto. Miksi ihmeessä? Siirrän tämän oudon tunteen pikaisesti syrjään. Katson televisiosta Vain elämää. Ensimmäinen katsomani jakso tällä kaudella. Miksi ohjelma tulee niin huonoon aikaan? Ovatko ihmiset oikeasti perjantai-iltana kotona? Mietin, millaista sitseillä mahtaa olla. Siemailen kokista ja tihrustan liikutuksen kyyneleitä artistien tulkinnoille. Tuntuupa hyvältä. Onneksi kukaan ei ole näkemässä.

Lauantai

Viikonloppu, jes! Tänään pitäisi lukea maanantaita varten artikkeleita. Lopulta en kuitenkaan ehdi, sillä siivoaminen ja vaatekaapin sisällön tutkiminen vievät yllättävän paljon aikaa. Käymme kämppiksen kanssa palauttamassa parin viikon aikana kertyneet pullot kauppaan. Niillä rahoilla saa kokonaisen pullon Ballet-skumppaa Alkosta. Pieniä opiskelijaelämän riemuja!

Korkin poksahtaessa auki olo tuntuu kevyeltä. Nyt voi vihdoin hetken ajan rentoutua eikä tarvitse miettiä koulujuttuja. Kyllä ne odottavat tekijäänsä vielä huomennakin.

Etkot. Klubille. Tanssia. Kotiin käymään välidrinkeillä. Toiselle klubille. Tanssia. Ripaus myöhäisillan draamaa. Kotiin kävelen syksyisen viileässä yössä McDonald’sin kautta. Ostan nälissäni kaksi Bigmac-ateriaa, joista syön vain toisen. Ei stressiä koulusta, ei mistään… Pankkitilin saldokin on vasta huomisen murhe.

15608064006_f7e6332689_k

Sunnuntai

Lievä nestevajaus ja hienoinen päänsärky herättävät sunnuntaiaamuun. Onneksi olen jo etukäteen sopinut brunssin ystävän kanssa, joten ylös ja elävien kirjoihin on päästävä äkkiä. Buffetin tarjoilut vievät viimeisetkin nälänrippeet mennessään, ja ajatustenvaihto on piristävää.

Representaatio-artikkelit odottavat kuitenkin kotona. Sinnikkyydellä käyn niiden kimppuun heikohkosta olosta välittämättä. Miten sitä aiemmin on tuntunut siltä, että opiskelu on helppoa eikä vie paljoakaan aikaa, ja vapaa-aikaa on töissä käymisestä huolimatta vaikka kuinka paljon? Nyt olen lopettanut työt, ja silti vuorokaudesta uhkaa loppua tunnit kesken.

Maanantai

Väsyttää edelleen. Ja paljon. Nytkö se vanhuus tulee? Luen viimeisen artikkelin, nukun pienet parin tunnin päiväunet ja lähden illaksi keskustelukurssille. Jumitan. Redbull tyhjenee ennätysvauhtia, eikä ajatus siitä huolimatta pysy kasassa. Heti kun saan jostain ajatuksesta kiinni, joku muu ehtii jo sanoa sen ääneen. Tai vaihtaa kokonaan aihetta. Alan laskea käyttämiäni puheenvuoroja. Lopputulos on yhteensä neljä puolentoista tunnin aikana. Onkohan se hyvin? Ainakin se on vähemmän kuin edellisillä kerroilla. Eivätkä ne omat kommentitkaan mitään erityisen laadukkaita tai filosofisia olleet. Minkäköhän arvosanan saan kurssista? Voinkohan saada viitosen? Tai edes nelosen? Paikalla on muutama henkilö, jotka tuntuvat puhuvan jatkuvasti. Huomaan kärsiväni lievästä alemmuuskompleksista.

Hengähdystauko voisi olla paikallaan. Pois kaupungin vilskeestä, vaikkapa maaseudun rauhaan. Istumaan kiven päälle keskelle metsää ja hengittämään. Pelkkä ajatus saa tunnemyrskyn laantumaan. Ainakin hetkeksi. Taidan sittenkin palata vielä niihin mindfulness-luennon kalvoihin….

Tiina Tiihonen
Kirjoittajalla oli tunteikas viikko

Kuvat | Tiina Tiihonen (1.) | Riikka Helminen (2. ja 4.) | Mikko Eloholma (3.)

Advertisements