Työlläsi on lopputuote – Päätoimittajan terveiset

mikkis
TYÖ
on nykyään itsensä toteuttamista. Se on tunnettu fakta. Toisena kiinnikkeenä työlle (ja yrittämiselle) toimii Suomen kilpailukyvyn turvaaminen tulevaisuudessa. Emme saa jäädä muiden jalkoihin!

Susanna Niiniön (2008) gradututkimuksessa valmistuneet kasvatustieteilijät arvioivat tärkeimmäksi tekijäksi työllistymisensä kannalta henkilökohtaiset taidot. Vasta tätä seurasivat akateeminen tutkinto ja oma pääaine. Kuulostaa tutulta. Tulevaisuudessa tarvitaan luovia ongelmanratkaisijoita, jotka mukautuvat kaikkeen, koska vain muutos on pysyvää. Ajatus on yhteensopiva niin itsensä toteuttamisen kuin kilpailukykytavoitteenkin kanssa.

Mutta mitä varten itseään toteutetaan? Eikö työn merkitys synny ilon lisäksi myös hyödyllisyyden kokemuksesta? Ja onko kilpailukykykään itseisarvo, jos sitä tuotetaan kaikella sellaisella, mikä vain menee kaupaksi?

Kasvatustieteilijän tulevaisuuden titteleihin lukeutuu mm. HR-päällikkö ja koulutussuunnittelija. Jos näiltä töiltä riisuu itsensä toteuttamisen ja kilpailukyvyn kulissit, on lopputulos seuraava: HR-päällikkö edistää hammastahnan (tai yrityksestä riippuen jonkun muun tuotteen) myyntiä, kun taas koulutussuunnittelija pyrkii optimoimaan resursseja ihmisten opetuksessa. Yritys tai koululaitos, kumpikin toimii rattaana isommassa koneistossa.

Sekä HR-päällikkö että koulutussuunnittelija voivat varmasti toteuttaa itseään töissään. Samalla he tienaavat elantonsa ja kasvattavat bruttokansantuotetta, mikä on tärkeää. Nämä tavoitteet eivät itsessään vielä kuitenkaan luo merkityksellistä työtä. Työn tulisi aina, laajemminkin, edistää jotain hyödyllistä. 

Merkityksellisyyden kokemuksen aikaansaamiseksi tulisi HR-päällikön siis uskoa hammastahnaansa ja koulutussuunnittelijan sivistystavoitteeseen. Toisin sanoen molempien tulisi ajatella, että heidän työnsä lopputuote tekee maailmasta paremman paikan. Tämä usein unohdetaan kun puhutaan tietotyöstä, jonka ajatellaan selittävän itse itsensä. ”Tällaistahan tää nykyään on: powerpointeja, briiffejä ja projekteja…” Kysymystä siitä, mikä on työn perimmäinen tulos, kysytään aivan liian harvoin.

Tällä kertaa Elossa ilmestyy tekstejä, jotka nivoutuvat yhteen Työn kautta. Alumnimme Antti Seitamaa ja Ida Husberg-Veikkolainen tarjoavat näkökulmansa kasvatustieteilijän osaamisesta työelämässä. Susanna Palkkimäki kertoo tänä vuonna perustetun Kasvatustieteiden alumniverkoston synnystä ja toiminnasta (alumni = valmistunut opiskelija). Tämän lisäksi Aikuiskasvatuksen Killan vuoden aikuiskouluttajaksi 2014 valitsema Elina Rainio kuvaa työtään osallistavia metodeja hyödyntävänä kouluttajana Omnian aikuisopistossa.

Kaikkien kirjoittajien teksteistä voi aistia sen, että kasvatustieteilijöiden osaaminen kulminoituu ihmisten kanssa toimimiseen, ehkä jopa heidän syvempään ymmärtämiseen. Kenties tämän osaamisen voisi valjastaa myös työn merkityksen pohtimiseen. Hammastahnaa ja koulutusta käyttävät kuitenkin loppujen lopuksi ihmiset. Mikä heille on oikeasti hyväksi? Sen voisi joku kasvatustieteilijä kertoa.

Hyvää loppuvuotta kaikille!

Mikko Eloholma
Päätoimittaja

Kuva | Mari Rissanen

Advertisements