Avaa ovi mahdollisuuksille – Päätoimittajalta

KANSAINVÄLISYYS Elo-lehden päätoimittajuuden siirtyminen on ollut kuin huolella harjoiteltu viestikapulan vaihto. Tammikuusta lähtien olen päässyt tutustumaan ja tekemään Eloa yhdessä taka-alalle siirtyvän päätoimittajan Mikko Eloholman kanssa. Viime vuoden aikana Mikko on puhaltanut Elon purjeisiin uutta tuulta ja nettiversio on saanut mainion vastaanoton. Tästä on keltanokan hyvä jatkaa!

Päätoimittajaksi ryhtyminen ei ollut minulle itsestäänselvyys. Puolitoista vuotta sitten tein suuren päätöksen, lopetin edelliset opintoni kesken ja sanoin sen ääneen: minusta ei tule toimittajaa. Kasvatustiede oli vetänyt puoleensa jo muutaman vuoden ajan, mutta vaihtelevista syistä en ollut saanut itseäni motivoitua pääsykoekirjojen ääreen. Kun huomasin, että koulussa kirjoittamieni juttujen aiheet tuntuivat aina ajautuvan koulutuspolitiikan ympärille, sopi se varsinaisesti kurssin aiheeseen tai ei, uskalsin vihdoin tehdä ratkaisevan liikkeen.

Siksi onkin jokseenkin epäloogista, että kun fuksivuoteni puolivälissä minua pyydettiin päätoimittajaksi, huomasin innostuvani. Kirjoittaminen on minulle jotain sellaista, jota haluan tehdä omilla ehdoillani ja Elon myötä tuntuu kuin olisin löytänyt oman ääneni uudelleen. Vasta reilun vuoden ikäinen netti-Elo onkin paikka, jossa me kirjoittajat ja kuvaajat pääsemme toteuttamaan itseämme ja kehittämään lehteä eteenpäin. Kuluvan vuoden aikana tavoitteenamme onkin tehdä Elosta entistä yhteisöllisempi lehti, jonka lukeminen ja tekeminen tuo opiskelijat yhteen.

Uskallusta uuteen tarjoaa myös huhtikuun kansainvälisyys-teemanumero. Useimmiten kansainvälisyyteen liittyy oman mukavuusalueen ulkopuolelle harppaamista, sillä uusien olosuhteiden armoille heittäytyminen vaatii aina rohkeutta. Opiskelijoina meillä on ainutlaatuisia mahdollisuuksia kansainvälistyä ja toivonkin tämän numeron kannustavan teitä tarttumaan tilaisuuteen!

Huhtikuun Elo vie sinut mieleisellesi nojatuolimatkalle. Jos opiskelijavaihtoon lähteminen kiinnostaa, mutta paperisota ja hakuprosessi lannistavat, saat pika-apua Petra Kataisen kirjoittamista muistilistoista vaihtoon hakijalle ja lähtijälle. Kasvatustieteiden opiskeluun ulkomailla voi tutustua myös toisella tavalla. Anni Klutas on koonnut kasvisten oman reissuryhmän, Matkapoppoon etukäteistunnelmia ensi syksylle ajoittuvasta opintomatkasta. Jutusta voi hakea inspiraatiota myös oman opintomatkan järjestämiseen! Jos porukalla matkaaminen on pahin painajaisesi ja olet reissaajana omatoimimatkailija henkeen ja vereen, uppoudu Heini Vainikan tunnelmointiin matkustamisen yllätyksellisyydestä.


Vivi Vaissi
Kirjoittaja on harrastanut reissaamista lähes maanisesti siitä asti kun täysi-ikäistyi, mutta olosuhteiden pakosta keskittynyt viime aikoina lähinnä risteilymatkailuun.

Kuvat | Vivi Vaissi

Mainokset