Kilpasilla leikkausten keskellä

MUUTOS 2015 Hallitus petti lupauksensa ja päätti leikata koulutuksesta. Korkeakouluille leikkaukset tarkoittavat suuria muutoksia, mutta minkälaisia? Hallituksen kärkihankkeet ja niihin sisältyvät toimenpiteet kertovat sekä muutosten konkretiasta että siitä suunnasta, johon laajemmin ollaan menossa. Yhä yritysmäisempien yliopistojen tulevaisuus näyttää ainakin digitaaliselta, tehostetulta ja yksityisesti rahoitetulta.

Viime aikoina on käyty aktiivista keskustelua Suomen kehnosta taloustilanteesta ja keinoista sen ratkaisemiseksi. Väite huonosta nykytilasta on hyväksytty melko laajalti, mutta keinot tilanteen ratkaisemiseksi ovat aiheuttaneet erimielisyyksiä. Osa on puhunut velanoton ja elvyttämisen puolesta, kun taas toiset puoltavat leikkauksia velkaantumisen taittamiseksi. Nykyinen hallitus kulkee jälkimmäistä polkua. Syyskuussa se julkisti ohjelmansa, johon sisältyivät laajat julkiset leikkaukset. Leikkaukset kohdistuvat myös korkeakouluihin. Helsingin yliopistolta leikataan korkeakouluista eniten, noin 100 miljoonaa vuoteen 2020 mennessä. Syyskuussa Helsingin yliopisto ilmoitti säästötavoitteistaan ja yt-neuvotteluista, jotka koskevat enintään 1200 henkeä yliopiston 8000 työntekijästä.

Syyskuun lopussa päivitetyistä hallituksen kärkihankkeista viisi koskee osaamista ja koulutusta, joista kaksi sivuaa suoraan yliopistoja. Nämä ovat Nopeutetaan siirtymistä työelämään ja Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi. Yliopistojen yksityistymiskehitys on kansainvälinen trendi, ja hankkeet ovat sille suoraa jatkoa (ks. Koivula, Rinne & Niukko 2009). Kärkihankkeiden vaikutuksia ja realistisuutta on hyvä pohtia yliopistoleikkausten valossa.

Enemmän kandeja työelämään!

Ensimmäisessä hallituksen yliopistoja koskevassa kärkihankkeessa tavoitellaan nopeampaa siirtymistä työelämään. Keinoja tämän saavuttamiseksi esitetään viisi:

1) Nopeampi siirtyminen toiselta asteelta korkeakouluihin

2) Digitalisaatio, verkko-opetus ja joustavat suoritustavat (esim. tenttiakvaario)

3) Muualla hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen osaksi opintoja

4) Ympärivuotisen opiskelun mahdollistaminen

5) Julkisen sektorin osaamisvaatimusten päivittäminen

Keinoissa on periaatteessa järkeä. Ympärivuotisen opiskelun mahdollistaminen yhdessä verkko-opetuksen ja joustavien suoritustapojen kanssa voisi nopeuttaa valmistumista ja tehdä opetuksesta monipuolisempaa. Kukapa opiskelijoista ei olisi tuskaillut harvakseltaan järjestetyistä kurssien ja satunnaisten tenttipäivien kanssa. Kohdat 1) ja 5) eivät liity suoraan korkeakouluopetukseen. Niillä haetaan nopeampaa siirtymistä yliopistoon (kevyemmät pääsykokeet) ja sieltä pois (kevyemmät osaamisvaatimukset julkisen sektorin töihin).

Toimenpiteet kuulostavat hyviltä, mutta niiden toteuttaminen ”tehostuksina” leikkausten keskellä tuntuu absurdilta. Hallitus on aktiivisesti hyödyntänyt uudistamis- ja tehostamisretoriikkaa leikkauksista puhumisen sijaan. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen totesi 22.9 vastauksessaan koulutusleikkauksia koskevaan välikysymykseen, että ” [s]uomalaisen koulutusjärjestelmän uhkana eivät ole nyt tehtävät välttämättömät talouden sopeuttamispäätökset, vaan se, jos meiltä puuttuisi rohkeus uudistaa.”

On epäselvää, millä resursseilla uudistukset tulisi toteuttaa. Nyt olisi siis tarkoitus digitalisoida opetusta merkittävästi ja kasata kokonainen uusi kolmas lukukausi. Väkisin vaikuttaa siltä, että tulisi tehdä enemmän vähemmällä. Helsingin yliopistossa alkaneet yt-neuvottelut puhuvat omaa kieltään uudistusten vaikutuksista. Korkea sijoittuminen kansainvälisissä vertailuissa perustuu hyvään tutkimukseen ja opetukseen, joita halutaan varjella viimeiseen asti. Tämä tarkoittaa leikkaamista hallinnosta ja tukitoimista. Nämä muodostavat kuitenkin opetuksen ja tutkimuksen perustan varsinkin markkinoituvassa yliopistossa, jossa arviointi ja hallinto vie aina vain enemmän resursseja. Esimerkiksi esitetty toimenpide Muualla hankitun osaamisen parempi tunnistaminen ja tunnustaminen liittyy suoraan yliopiston tukitoimintoihin.

Toisekseen voi pohtia, voidaanko työelämään siirtymisen nopeuttaminen toteuttaa siten, että opiskelijoiden korkea osaamistaso säilyy. Grahn-Laasosen visiossa Suomi on tulevaisuudessakin osaamistasoltaan maailman kärkimaita. Entinen opetusministeri Jukka Gustafsson on syyttänyt hallitusta siitä, että se ensimmäistä kertaa sataan vuoteen laskee tietoisesti suomalaista osaamistasoa. Hallitus on ilmoittanut tavoitteekseen vähentää maisterien määrää kahdellakymmenellä prosentilla. Samalla halutaan tehdä pääsykokeista helpompia ja yleisluontoisempia (Toimenpide 1.). Eikö osaamistaso tällöin väistämättä laske? Jos näin käy, vähenee väistämättä myös Suomen kilpailukyky, joka on hallituksen ylin tavoite. Kilpailukyvyn ja koulutuksesta leikkaamisen ristiriidan ovat nostaneet esiin mm. kansanedustaja Antti Rinne ja Elinkeinoelämän keskusliitto. Julkiset säästöt eivät ole säästöjä, jos ne kaventavat tulevaisuuden tuloja.

Talouskasvua yksityisillä rahoilla

Toinen hallituksen yliopistoja sivuavista kärkihankkeista on Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi.. Kärkihankkeen alaiset toimenpiteet ovat vapaasti muotoiltuna seuraavat:

1) Korkeakoulujen profiloituminen vahvuusalueiden mukaan

2) Yrityksiä, yliopistoja ja muita toimijoita sisältävien tutkimusinfrastruktuurien luominen ja kehittäminen erityisesti talouskasvun kannalta merkittävillä aloilla

3) Tutkimuksen vaikuttavuuden ja kaupallisuuden lisääminen

4) Kilpaillun rahan osuuden lisääminen korkeakoulujen rahoituksessa

On vaikeaa arvioida, mikä vaikutus toimenpiteillä on Suomen kilpailukyvyn kannalta. Jos profiloituminen ja yritysyhteistyö saadaan leikkausten keskellä toiminaan, voi vaikutus hyvinkin olla positiivinen. Koska koulutuksen funktio ei kuitenkaan ole pelkkien työmarkkinoiden määrittämien kvalifikaatioiden tuottaminen, on syytä pohtia myös toimenpiteiden yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Peruskoulutuksesta leikkaaminen tuottaa tunnetusti eriarvoisuutta yksilöiden välille. Yliopisto-koulutuksen rahoituksen yksityistyessä eriarvoisuus toteutuu enemmänkin yliopistojen ja tiedekuntien välillä. Esimerkiksi Lapin yliopiston on ollut vaikea saada yksityistä rahoitusta, mikä johtuu osittain sen syrjäisestä sijainnista. Tiedekuntien tasolla on selvää, että osalle aloista yksityisen rahoituksen saaminen on helpompaa kuin toisille. Leikkurin alle päätyvät näin herkästi ihmis- ja yhteiskuntatieteet, joiden suora kaupallinen arvo on luonnontieteitä vaikeammin todennettavissa. Humanististen aineiden näivettyminen onkin kansainvälinen trendi. Esimerkiksi taloutensa kanssa painiva Japani ilmoitti syyskuussa, että se lopettaa kokonaan ihmis- ja yhteiskuntatieteiden yliopisto-opetuksen.

Teoksessaan Talouskasvua tärkeämpää: Mihin Demokratia tarvitsee humanistista sivistystä (2010) Filosofi Martha Nussbaum esittää argumentin, jonka mukaan ihmistieteet ovat paitsi luonnontieteiden välttämätön aisapari talouskasvun takaamisessa, myös elintärkeitä toimivan demokratian kannalta. Sen arvioiminen, mikä on tulevaisuudessa tuottavaa, on vaikeaa, minkä lisäksi kasvu tai edes korkea työllisyys ei voi olla koulutuksen ainoa tavoite. Jatkossa ilmis- ja yhteiskuntatieteet joutuvat perustelemaan olemassaoloaan yhä enemmän tuottavuuden kieliopilla. Toivottavasti ne keksivät siihen keinoja. Samalla ne voisivat aktiivisesti herättää keskustelua muista mittareista yhteiskunnalliselle arvolleen.

Yritysyhteistyön lisäämiseen tähtäävät toimenpiteet vaikuttavat yliopistojen autonomiaan. Markkinamuotoinen autonomia lisääntyy, koska yliopistot voivat itse päättää sen, mistä rahoitustaan hakevat. Tämä toisaalta lisää markkinamuotoista vastuuta ja tavallaan heikentää autonomiaa, koska yliopiston rahoitus ehdollistuu markkinoiden logiikalle entistä enemmän. Yliopiston ”työrauha” heikkenee. Mahdollisuutena on vahvuusalueelleen keskittynyt dynaaminen ja kansainvälinen huippuyliopisto, realistisena uhkana tutkimustaan tuotteistanut näennäisyliopisto, joka kamppailee rahoituksestaan kiireessä ”näytteille asetetuilla” tutkimustuloksilla. Huonossa tapauksessa opetuksen ja tutkimuksen todellinen laatu kärsii rahoituksesta kilpailtaessa, ja pitkällä tähtäimellä hyödylliset alat kuihtuvat osoittautuessaan lyhytjänteisessä kilpailussa kannattamattomiksi. Ruohonjuuritasolla muutoksen aistivat akateemisen prekarisaation keskellä työskentelevät tutkijat, joiden aika kuluu yhä enemmän projektikohtaisen rahoituksen hakemiseen.

Luovaa tuhoa vai kurjistumista?

Hallitus pyrkii saamaan talouden kasvuun julkisilla säästöillä ja yksityisen tuottavuuden lisäämisellä. Tavoitteet eivät ole erillisiä, koska julkiset säästöt saattavat pienentää yksityisiä tuloja pitkällä tähtäimellä. Koulutuksesta leikkaamisessa on tämä riski. Toisaalta kilpailukykyisiä yrityksiä ei välttämättä synny (ideoiden ja osaamisen puute) ja toisaalta osaavaa työvoimaa ei löydy (mahdollisesti ulkomaisten) kilpailukykyisten yritysten tarpeisiin. Koulutusleikkaukset voivat siis heikentää kilpailukykyä.

Toisena puolena ovat rahoituksen yksityistymisestä johtuvat yhteiskunnallisemmat seuraukset. Kilpailu voi tuottaa innovaatioita ja menestystarinoita, mutta toisaalta olla armotonta yksittäisille yliopistoille, tieteenaloille ja tutkijoille. Porthanian yliopistovaltaajien lakanassa luki ”Tunkekaa innovaatiot perseeseenne”. Tällä ei kritisoitu elämäämme kehittäviä keksintöjä, vaan lyhytjänteistä innovaatiopolitiikkaa, joka voi pahimmassa tapauksessa toimia itseäänkin vastaan.

Kaikki tuntuu olevan murroksessa. Puhutaan digitalisaatiosta, työn muutoksesta ja yhteiskunnan rakennemuutoksesta. Hallitus on oikeassa siinä, että koulutuksenkin on uudistuttava. Parhaimmassa tapauksessa uudistuksia voidaan toteuttaa rakentavasti, mikä nyt näyttää vaikealta. Ilman kunnollista suunnittelua ja tarvittavaa työvoimaa leikkaukset eivät ole uudistuksia, vaan vain ja ainoastaan leikkauksia.


Mikko Eloholma

Kuvat | Mikko Eloholma

Lukemista:

Heikkilä, J. Juva, S. Kettunen, T. Lahtinen, M. & Tiihonen, R. 2008. Koulutuksen talouden käsikirja. Juva: PS-kustannus.

Koivula, J. Rinne, R. & Niukko, S. 2009. Yliopistot yrityksinä? Merkkejä ja merkityksiä Suomessa ja Euroopassa. Kasvatus (1), 17-27.

Mustajoki, A. Teeri, T. 2015. Innovaatioiden perusta murenee – Yhdeksän ehdotusta yliopistojärjestelmän korjaamiseksi. EVA Analyysi 43. Elinkeinoelämän valtuuskunta. Löytyy osoitteesta: http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2015/03/Innovaatioiden-perusta-murenee.pdf

Nussbaum, M. 2010. Talouskasvua tärkeämpää: Miksi demokratia tarvitsee humanistista sivistystä. Helsinki: Gaudeamus.

Advertisements