Opiskelijoilta opiskelijoille – Päätoimittajan terveiset

KANSAINVÄLISYYS Mitä tarkoitetaan sillä, että Suomen on oltava kansainvälinen? Millaista on oikeanlainen kansainvälisyys? Miten saavutetaan kansainvälistä osaamista, joka on kovaa valuuttaa työmarkkinoilla?


Jos video ei toimi, voit katsoa sen täällä.

Kansainvälisen yhteistyön ja liikkuvuuden keskus CIMO julkaisi yllä olevan videon joulukuun alussa. Tiivistetty sanoma on, että kansainvälinen osaaminen on paljon muutakin kuin kielitaitoa. Vuoden viimeisessä Elossa tutustutaan kolmeen hyvin erilaiseen kansainväliseen kokemukseen. Kenellekään kirjoittajista ei ole jäänyt päällimmäiseksi mieleen kielitaito, vaan tärkeimmät opetukset kumpuavat uusista kokemuksista, näkökulmista ja erilaisuuden kohtaamisesta.

Kansainvälisyys ja maailmankansalaisuus ovat tietyllä tapaa teollistuneiden maiden asukkaiden etuoikeuksia. On hyvin eri asia lähteä vapaaehtoistöihin kehittyvään maahan etsimään uusia kokemuksia, kuin jättää köyhä kotikylänsä löytääkseen töitä sekä turvatakseen perheensä toimeentulon. Tätä pohtii jutussaan Mikko Eloholma, joka vietti viime keväänä pari kuukautta Nepalissa vapaaehtoistyössä.

marja

Jo viime keväänä Elossa tutustuttiin Aikuiskasvatuksen Killan Matkapoppooseen ja tulevaan Firenzen matkaan. Italialaisten opiskelijoiden ja opettajien vilpittömän vieraanvarainen vastaanotto yllätti koko joukon iloisesti. Vaikka matka kesti vain viikon, antoi se niin suomalaisille kuin paikallisillekin opiskelijoille paljon. Lyhyetkin kohtaamiset ovat tärkeitä – vielä jälkikäteen saimme Firenzestä viestejä, joissa kerrottiin kuinka vierailumme oli ollut todella tärkeä ja kuinka ilahtuneita he olivat, että valitsimme juuri Firenzen yliopiston matkakohteeksemme. Matkapoppoon jutussa esitelläänkin paikallisen aikuiskasvatuksen opiskelun erityispiirteitä sekä tietysti opintomatkaa itseään.

Vaihto-opiskelijoilla on loistava tilaisuus ammentaa kansainvälisen osaamisen kaikista osa-alueista. Vaikka toisinaan kuulee sanottavan, että vaihtarivuosi on paljon muutakin kuin pänttäämistä, voi toisenlaisen opiskeluympäristön ja -kulttuurin omaksuminen olla yksi merkittävä ja mieltä avartava kokemus. Israelissa maisteriopintoja tekevä Heini Vainikka listaa omat kokemuksensa siitä, miten luentokulttuuri voi muuttaa käsityksen opiskelusta. Työelämärelevanssin lisääminen yliopistokoulutuksiin on toki kaunis suunnitelma paperilla Suomessakin, mutta Israelissa se on jo arkipäivää.

pisara

Tärkeintä kai olisi, etteivät oppimamme asiat jäisi vain omaan päähän pyörimään. Mikään ei koskaan muutu, ellemme jaa tietoa eteenpäin ja pyri vaikuttamaan ympäristöömme positiivisesti. Yksi jakamisen muoto onkin journalismi – opiskelijoilta opiskelijoille. Vuodelle 2016 Elo etsii uusia kirjoittajia, kuvaajia tai muuten vaan verkkolehden tekemisestä innostuneita toimijoita. Elossa pääset syventymään ajankohtaisimpiin kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen ilmiöihin. Elon toimituksen jäsenenä pääset hiomaan kirjoitustaitojasi sekä tapaamaan mielenkiintoisia alamme toimijoita. Mikäli olet kiinnostunut vaikuttamaan Elossa, ota yhteys päätoimittajaan sähköpostitse osoitteessa elolehti [at] gmail.com.

Päätoimittaja kiittää kuluneesta vuodesta!


Vivi Vaissi
Päätoimittaja

Kuvat | Vivi Vaissi

Mainokset