Päätoimittajan kevätterveiset

AIKUISKOULUTUS Suomalaisen koulutuksen kenttää ollaan järjestämässä uudelleen. Moni kasvatustieteilijä pohtii epävarmana, mihin meitä ollaan viemässä. Millaiseen tilanteeseen minä valmistun? Arvostetaanko osaamistani ja asiantuntemustani olosuhteissa, joissa tehdään päätöksiä, jotka kielivät vahvasti koulutuksen arvostuksen puutteesta? Kasvatustieteilijällä on onneksi vaihtoehtoja, sillä koulutuksen toimintakenttä laaja. Elo esitteleekin AKK:n 30-vuotis juhlavuoden kunniaksi aloitetussa juttusarjassa näistä vaihtoehdoista muutamia.

Mina-Maria Poppeli esittelee jutussaan suomalaista sivistysperinnettä, vapaata sivistystyötä, joka laajuudessaan ja pitkäjänteisyydessään on kansainvälisesti poikkeuksellista. Kansalaisopistojen pitkään perinteeseen kuuluu tarjota koulutusta, joka on saavutettavaa kaikille, sekä koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen. Toivottavasti tämä tärkeä työ jatkuu ja pitää pintansa myös jatkossa.

Vivi Vaissi kävi haastattelemassa Aikuiskasvatuksen Killan valitseman, vuoden 2016 aikuiskouluttajan, dosentti Anu Kajamaan. Kajamaa on organisaatioiden oppimisen ja organisaatiomuutosten dosentti ja kertoo jutussa muun muassa, kuinka ”asiantuntijaorganisaatioissa ihmisten odotetaan olevan samaan aikaan todella tehokkaita ja tekevän huippuinnovatiivista ja laadukasta työtä.” Kuulostaa tutulta myös opiskelijan näkökulmasta, eikö?

Mukana on myös Maarit Röynän raportti ammattiliito Specian ja AKK:n yhteistyössä järjestämästä CV- ja työnhakuklinikasta opiskelijoille. Käy lukemassa jutusta Specian ohjeet hyvän ansioluettelon kokoamiseen!

Kävithän myös kurkkaamassa AKK:n vuoden 2016 hallituksen esittelyn? Tämän hallituksen tavoitteena on edistää opiskelijoiden hyvinvointia, jaksamista opinnoissa ja tasa-arvoa sekä järjestää hauskoja, yhteisöllisyyttä lisääviä tapahtumia. Vuonna 2016 AKK haluaa myös kunnioittaa ja juhlistaa koulutuksen ammattilaisia, kasvatustyötä sekä tietenkin Aikuiskasvatuksen Killan 30 vuotista taivalta. Tältä hallitukselta ei iloa eikä energiaa puutu, sillä me opiskelijat emme lannistu koskaan!

Hyvää pääsiäisen odotusta Elon parissa.

Vilma Lanki  

Elon uusi päätoimittaja

 

Mainokset