Valmennuskurssit eriarvoistavat. Mitä sanoo tutkija?

Tälläkin hetkellä joku ahertaa pääsykoemateriaalien kanssa. Mahdollisesti jo useampi vuosi on kulunut korkeakouluhauista stressatessa. Itse valmennuskurssin käyneenä, ja sen hyödylliseksi kokeneena kasvatustieteilijän alkuna, pohdin usein valmennuskurssijärjestelmää, ja sen vaikutuksia mahdollisuuksien tasa-arvoon. Voisiko järjestelmälle tehdä jotain? Kysyin asiasta valmennuskursseihin perehtyneeltä postdoc – tutkijalta Sonja Kosuselta. 

Valmennuskursseihin liittyvä tasa-arvokysymys painoi mieltäni sen verran, että päätin perehtyä aiheeseen kandintutkielmassani. Selvisi, että Suomessa on tehty hyvin vähän tutkimusta valmennuskursseihin liittyen. Nyt pari vuotta myöhemmin olen ilokseni huomannut, että KUPOLI:ssa eli Koulutussosiologian ja -politiikan tutkimusyksikössä työskentelevä postdoc – tutkija, ja monelle esimerkiksi Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri-toimialueen kautta tuttu opettaja Sonja Kosunen, on tekemässä tutkimusta valmennuskursseista.

Tutkimus on osa jo useamman vuoden kestänyttä projektia, jossa tutkitaan korkeakouluun pääsyä kansainvälisesti vertaillen. Suomen lisäksi projektissa ovat edustettuina Espanja ja Ranska. Tällä hetkellä Kosunen viettää kuitenkin aikansa tehden kenttätyötä Tanskassa ja Islannissa DYNO-projektissa, jossa tutkitaan pohjoismaista perusopetuspolitiikkaa.

Valmennuskurssien tutkiminen on haasteellista

Kosunen toi esiin mielenkiintoisia seikkoja valmennuskursseista tutkimuksen näkökulmasta. Ensinnäkin on hyvin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta empiirisesti todistaa, että valmennuskursseista joko on tai ei ole hyötyä. Yksinkertaisesti on mahdotonta testata sitä, miten sama henkilö suoriutuisi pääsykokeesta ilman valmennuskurssia ja vastaavasti sen käytyään. Myös vertailuryhmien tutkiminen olisi ongelmallista ilmiön monimutkaisuuden vuoksi. Valmennuskurssien hyödyn arviointi ja merkitys jäävät siis yksilön itsensä spekuloitaviksi – kyse on paljolti henkilökohtaisesta kokemuksesta. Kosusen mukaan on tärkeää ylipäätään selvittää, mistä oikeastaan puhutaan, kun puhutaan korkeakouluun hakeutumisesta ja valmennuskursseista.

– Jokin tarve valmennuskursseille, oli se sitten tuotettu tai syntynyt, on olemassa, ja sille on olemassa markkinarakoa. Tähän nivelvaiheeseen voi tuottaa tämäntyyppistä palvelua, ja ihmiset käyttävät sitä.

Datan hankkiminen valmennuskurssikentästä on kuitenkin hieman monimutkaista. Tällä hetkellä onkin mahdollista tarkastella vain lukuja, jotka kertovat siitä, kuinka moni kurssin käyneistä pääsi sisään kysymällä sitä esimerkiksi yliopistolta. Kuitenkaan siitä, kuinka moni kurssin käyneistä jäi ilman korkeakoulupaikkaa, ei ole tietoa. Tällaisten tietojen luovuttamiseen valmennuskurssien järjestäjillä ei ole velvollisuutta. Ne kuuluvat yrityssalaisuuksien piiriin. Kosunen on tehnyt selvitystyötä hakijoista Turun yliopiston tutkijan, Nina Haltian kanssa, mutta työtä vaikeuttaa se, etteivät tällaisessa nivelvaiheessa olevat hakijat useinkaan ole formaalin koulutuksen piirissä, jolloin mikään instanssi ei myöskään kerää heistä järjestelmällisesti tietoa. Saavutettavuus hankaloituu.

Tämän lisäksi Kosunen on tutkinut valmennuskurssitoimijoita, ja todennut, että niiden tutkimisessa haaste on kentän jatkuva muutos: Koulutuksen tarjoajia ja kurssimuotoja tulee ja menee. Hän suositteleekin, että valmennuskurssitoimijoita tutkiessa perehdytään rajattuun ajanjaksoon, koska vuodenkin sisällä voi tapahtua suuria muutoksia.

IMG_8089.JPG

Tasa-arvokysymys ei olekaan niin yksiselitteinen

Nostin esiin tasa-arvokysymyksen, ja Kosunen puhui valmennuskurssijärjestelmän demonisoimisesta. Valmennuskurssit ovat itsessään pahoja, ja ne pitäisi poistaa, ajattelee moni. Kosunen muistuttaa kuitenkin, että asiaa voi katsoa useammalta kantilta.

– Erilaisilla, mutta yhtä hyvillä argumenteilla voidaan sanoa, että valmennuskurssit tasaavat eroja, tai eivät ainakaan eriarvoista. Jos ei puhuta vain rahasta, vaan puhutaan kulttuurisesta pääomasta.

Kosunen viittaa Bourdieuhun, ja vertaa kahta perhettä, joista toisessa molemmat vanhemmat ovat lääkäreitä ja toisessa ei kumpikaan. Kun näiden perheiden lapset hakevat lääketieteelliseen opiskelemaan, voidaan ajatella, että lääkäriperheen lapsella on etulyöntiasema kulttuurisen pääoman vuoksi. Tästä näkökulmasta katsottuna valmennuskurssit voivat tasata perhetaustaan liittyviä eroja.

Kosunen myöntää kuitenkin, että tilanteessa, jossa kursseista voidaan ajatella olevan hyötyä, ja kurssien minimihinnat ovat sellaiset, että niitä eivät kaikki pysty maksamaan, järjestelmää voidaan pitää eriarvoistavana. Asiaa mutkistavat tietysti erilaiset, erihintaiset ja -laatuiset kurssit eri kurssitarjoajilta. Tätä taloudellista tasa-arvon ongelmaa korjaamaan ovat syntyneet maksuttomat valmennuskurssit, joista Kosunen on myös tehnyt kiinnostavan huomion.

– Maksuttomien valmennuskurssien tarkoitusperä on todella hyvä, mutta niiden toimintaan liittyy kysymys valmennuskurssien legitimaatiosta – onko siis niin, että päästäkseen yliopistoon on käytävä jonkinlainen valmennuskurssi? Maksuttomat valmennuskurssit tulevat hoitaneeksi oiretta, mutta ne eivät korjaa rakenteellisella tasolla olevaa eriarvoisuuteen liittyvää ongelmaa, vaan tavallaan legitimoivat valmennuskurssien aseman. Sen rakenteellisen ongelman korjaaminen taas olisi jonkun muun homma.

vappu

Mikä ratkaisuksi?

Kysyin, voisiko tai pitäisikö valmennuskurssijärjestelmää jotenkin rajoittaa tai kehittää, ja miten. Kysymys on tietysti vaikea, eikä Kosunen ymmärrettävästi tarjoa siihen yksiselitteistä ratkaisua. Se ei olekaan välttämättä tutkijan tehtävä, vaan tutkijan tehtävänä on tarjota tutkimustietoa, josta on apua päätöksenteossa. Päätöksenteossa, jota tekevät päättäjät.

Kysyin myös, puhutaanko valmennuskursseista tarpeeksi siihen nähden, miten merkittävästä ilmiöstä on kyse. Kosunen on sitä mieltä, että aihe on todella tärkeä, ja että siitä pitää puhua. Mutta. On otettava huomioon laajenevan julkisen keskustelun kerrannaisvaikutukset.

– Tässä on vähän samanlainen juttu kuin kouluvalinnoissa, että jos puhutaan koulujen välisistä eroista, niin kiihdyttääkö se puhe koulujen eriytymistä? Jos puhutaan valmennuskursseista, niin kiihdyttääkö se puhetta siitä, että valmennuskursseille pitää osallistua? Aihe on sillä tavalla delikaatti, että vaikka aihetta tutkitaan ja aihe on esillä, se ei välttämättä tarkoita sitä, että kurssien käyminen olisi yhtään sen välttämättömämpää kuin aiemmin. Mutta siitä käydyllä keskustelulla voi olla kerrannaisvaikutuksia, joita emme voi ennustaa.

Lopuksi voi siis todeta, että siinäpä pähkinää purtavaksi. Tämän tyyppisiin asioihin ei luonnollisesti ole yksinkertaisia ratkaisuja, asioita voi katsoa niin monelta kantilta. Asia, joka tuskin muuttuu tulevaisuudessa, on Kosusen mukaan korkeakoulupaikoista kilpaileminen. Monet uskovat, että valmennuskurssijärjestelmästä päästäisiin eroon poistamalla korkeakoulujen pääsykokeet, ja valinnat voitaisiin tehdä ylioppilastodistuksen perusteella. Ongelmaksi nousevat tietysti ammattikoulun kautta jatkokoulutukseen haluavien oikeudet, mutta Kosunen ei usko, että tämä ratkaisu välttämättä muutenkaan poistaisi valmennuskurssien merkitystä, sillä aina joku haluaa pärjätä kilpailussa paremmin.

– Voisi spekuloida, että valmennuskurssitarjontaa siirtyisi toisen asteen sisälle, enemmän tällaisten abikurssien muotoon, joita jo nyt on.

Lisäksi tulevaisuuden opintoihin liittyvien valintojen teko siirtyisi tällöin vielä aiempaan vaiheeseen. Lukion kurssivalintoja kannattaisi alkaa miettiä jo 9. luokan lopulla tulevaisuuden opiskelupaikan kannalta. Tämänkaltaisten asioiden eri puolien pohdinnassa ja niihin liittyvässä päätöksenteossa tutkimuksella on keskeinen rooli.

– Keskeistä tässä jutussa on nyt se, että kun on käynyt ilmi tutkimustiedon vähyys, niin ainakin tutkiminen ja tutkimustiedon tarjoaminen on toki mielestäni tärkeää. Silloin tietäisimme jotain edes siitä, mitä tässä ilmiössä tapahtuu, ja mitä se tarkoittaa tai voisi tarkoittaa, ja minkä perusteella voitaisiin sitten päättää jotakin. Tutkimusperustaisesti.

Emmi Heikkilä

kuvat Mina-Maria Poppeli, Henrietta Pihlaja

PS. Sytyitkö aiheen pohtimisesta? Kosusen kanssa keskustellessa nousi esiin hyviä graduaiheita – perkaamista riittää sekä kvantitatiivisesti että kvalitatiivisesti. Tänäkin keväänä pari graduntekijää on keräämässä aineistoa, jota hyödynnetään Kosusen valmennuskurssitutkimuksissa. Ota yhteyttä Sonja Kosuseen tai allekirjoittaneeseen!

emilia.ak.heikkila@helsinki.fi

sonja.kosunen@helsinki.fi

Tässä vielä pohdintaa siivittämään tämänkin kirjoituksen innoittajana ja tukena toiminut artikkeli:

Kosunen, S., Haltia, N. & Jokila, S. 2015. VALMENNUSKURSSIT JA MAHDOLLISUUKSIENTASA-ARVO YLIOPISTOKOULUTUKSEEN HAKEUTUMISESSA. Kasvatus 46 (4), 334–348.

Kyseinen artikkeli perustuu tutkimukseen, jonka aineisto on toistaiseksi kattavin Suomessa tehty empiirinen katsaus valmennuskurssien kenttään (Kosunen, Haltia & Jokila 2015, s. 335).

Advertisements