Muutosten tuulissa – päätoimittajan terveiset

dsc_0080

Upeata ja uljasta uutta vuotta rakkaat Elon lukijat! On aika käynnistää Elo-lehden vuosi 2017 ja tuoda taas uusia näkökulmia kasvatustieteitten opiskelijain elämästä. Vuoden ensimmäisessä jutussa matkaamme vadelmaveneellä Suomenlahden toiselle puolen, Uppsalaan. Mitä muuta Elo-lehden kevät tuo tullessaan?

Viime vuoden aikana Helsingin yliopistolla tapahtui paljon muutoksia, eikä vuosi 2017 ole jäämässä tästä kehityksessä jälkeen. Jo nyt uusi vuosi on tuonut muutoksia Siltavuorenpenkereelle Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan muutoksena kasvatustieteelliseksi tiedekunnaksi ja samalla useiden oppiaineiden siirtymisinä eri tiedekuntiin – ja lisää muutoksia on edessäpäin. Tulemme Elossa perehtymään vuoden mittaan näihin muutoksiin jahka niistä tulee enemmän tietoa. Lisäksi tänä keväänä Elon artikkeleissa lähdetään uusien tuulien mukaan, kansainvälistytään ja katsotaan kasvatustieteitten tulevaisuuteen.

Nyt aloitamme uuden juttusarjan Vaihtokuulumisia Uppsalasta, jota kirjoittaa Uppsalan ulkomaankirjeenvaihtajanamme toimiva Henrietta Pihlaja.  Hän valottaa jutuissaan vaihtoon hakeutumista ja vaihdon käytännön seikkoja sekä vaihtarielämän kokemuksia ja fiiliksiä. Kirjoitussarjan ensimmäisessä kirjoituksessaan hän käsittelee vaihtopaikan hakuun ja valintaan liittyviä seikkoja.

dsc_0606

Auvoisaa kevään odotusta kaikille toivottelee juuri merestä noussut ja kevään pitenevistä päivistä sekä auringonsäteistä innostunut Elon uusi päätoimittaja.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mina-Maria Poppeli

Kuvat | Mina-Maria Poppeli

 

P.S. Jos haluat Eloon mukaan tekemään juttuja tai sinulla on idea juttuaiheeksi, laita viestiä elolehti(a)gmail.com tai tule Elon tapaamiseen 13.2. Otamme mielellään myös alumneja kasvatustieteilijän työelämää käsittelevien juttujen aiheiksi, joten työelämässä oleva kasvis – ilmianna itsesi ja jaa näkemystäsi kasvatustieteilijän työelämään!

Mainokset