Haussa hyvinvoiva työntekijä

HYVINVOINTI Tekstissä pohditaan, miten hyvinvointi, kuntosalit ja nykyinen työelämä liittyvät toisiinsa. Asiaa on peilattu niin kirjoittajan omiin havaintoihin kuin tehtyihin tutkimuksiinkin.

Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, joka on rakentunut pitkälti 1800-luvulla alkunsa saaneen paperitehtaan ympärille. Vierailen yhä säännöllisesti lapsuuden ja nuoruuden maisemissani. Alkuvuodesta hieman pidemmän tauon jälkeen tein visiitin tuttuihin maisemiin ja huomasin, että jotain oli muuttunut: entiselle kotikylälleni oli ilmestynyt kuntosaleja.

Nuoruudessani opin kertomaan tarinaa kotikylästä, jonka keskustan 200 metrin osuudella on neljä baaria. Tätä tarinaa toistin sitä liiemmin kyseenalaistamatta, kun joku kysyi, minkälainen paikka kotikyläni on asua. Nyt asetelmat ovat kuitenkin muuttuneet. Baarien määrä on vakiintunut yhteen, mutta yhtäkkiä kunnan uimahallin yksi kuntolaitteille omistettu huone on saanut ainakin kolme kilpailijaa isoine liiketiloineen.

Ajattelin, että ehkä tämä on yksi hyvinvointikulttuurin ilmentymä: mielletäänhän kuntosali paikkana, josta yksilö voi ammentaa omaa hyvinvointiaan. Nyt tuosta toiminnasta vaan on tullut myös melko nopeasti leviävä liiketoiminnan muoto. Hyvinvoinnin kokemuksen voi ajatella olevan aina ruumiillinen kokemus, ja ainakin länsimaiseen hyvinvointikulttuurin eetokseen liitetään vahvasti ajatus hyvinvoinnista juuri ruumiin kunnossapidon kysymyksenä.

Kysymyksessä hyvinvoinnista ja hyvinvoivasta ruumiista ei kuitenkaan päästä eroon yhteiskunnan normeista. Media on omiaan luomaan käsityksiä tavoiteltavista ja halutunlaisista ruumiista, mikä voi muodostaa esteen itse hyvinvoinnin kokemukselle, kun hyvinvoinnin rajat piirretään niin ahtaaksi, ettei sinne juuri kukaan mahdu. Työn teknologiseen murrokseen liitettiin ja liitetään vahvasti ajatus työntekijän ruumiillisuuden merkityksen vähittäisestä hiipumisesta. Vaikka joiltain osin näin on varmasti käynyt, olisi väärin olettaa, etteikö ruumiillisuudella olisi myös merkitystä. “Perinteisen” fyysisyyden lisäksi työelämä vaatii yhä enemmän uusia ruumiintaitoja kuten tunteiden säätelyä ja vuorovaikutustaitoja.

Teoksessa Ruumiillisuus ja työelämä. Työruumis jälkiteollisessa taloudessa (Vastapaino 2016) Taina Kinnunen ja Jaana Parviainen tarkastelevat rekrytointikonsulttien tuntumaa “hyvästä tyypistä”. Vaikka heidän aineistossaan konsulttien käsitys ihannetyöntekijästä ei pelkistynyt täysin ruumiin ulkoisiin piirteisiin, olivat oletukset erilaisista työssä vaadittavista sosiaalisista ja kognitiivisista kyvyistä vahvasti sidoksissa ruumiillisiin piirteisiin. Heidän analyysinsa myös osoittaa, että kulttuurin sosiaaliset hierarkiat ovat erottamattomasti läsnä siinä, kenen ajatellaan olevan “hyvä tyyppi”.

Samaisessa teoksessa Mira Karjalainen, Charlotta Niemistö ja Jeff Hearn ovat tarkastelleet “tietotyöalan voittajan tyyliä”. He tuovat esiin, kuinka ulkonäkökeskeisyyden sekä työn ja vapaa-ajan rajojen hämärtymisen seurauksena työntekijöiden ruumiillisesta olemuksesta tulee osa liiketoiminnan ydintä ja arvonmuodostusta. Ruumiin kunnossapidon oletetaan kuitenkin tapahtuvan yksityisen piirissä, jolloin vastuu siitä on ensisijaisesti yksilöllä itsellään, vaikka se on olennainen osa jälkiteollisen talouden tuotantoa. Karjalaisen ja kumppaneiden artikkelin työntekijät käyttivät huomattavan osan vapaa-ajastaan täyttääkseen oikeanlaisen työruumiin hienovaraiset normit. Edellä mainittu on myös esimerkki työn ongelmien yksilöllistymisestä, josta Sanna Rikala samaisessa teoksessa oivallisesti kirjoittaa.

Lukiessa teosta suhteessa nykyiseen hyvinvoinnin vaatimukseen ei voi olla ajattelematta, että onko nykyisessä hyvinvointikulttuurissa tärkeämpää näyttää hyvinvoivalta kuin olla hyvinvoiva. Minkälaiseen vinkkilistaan ja toimenpiteisiin päädyttäisiin, jos hyvinvoinnin saavuttamisen sijaan listattaisiinkin seitsemän pahoinvoinnin lähdettä nykyisessä työelämässä? Mediakuvien kapeat käsitykset hyvinvoivasta ruumiista ja jälkiteollisen työn ruumiilliset vaatimukset ovat omiaan lujittamaan käsitystä, että hyvinvointia tulee tavoitella jopa pahoinvoinnin kustannuksella – ja että kuntosalin perustaminen on jatkossakin kannattavampaa kuin baarin perustaminen.

–

Pekka Koskinen

–

Kuva | Henrietta Pihlaja

–

Lähteet:

Ruumiillisuus ja työelämä. Työruumis jälkiteollisessa taloudessa. Toimittaneet Jaana Parviainen, Taina Kinnunen & Ilmari Kortelainen. Tampere: Vastapaino 2016.