Olisiko sinulla hetki aikaa keskustella tuutoroinnista?

Fuksisitsit on vietetty onnistuneesti ja fuksiristeily häämöttää viimeisenä kaikille fukseille järjestettävänä etappina. Niimpä koen, että nyt on hyvä aika purkaa vähän ajatuksia ja oivalluksia niin tuutoroinnista kuin ensimmäisestä järjestövuodestani.

Viime marraskuussa astelin AKK:n kokoukseen ensimmäistä kertaa ikinä, melkoisen hämmentyneenä, mutta sitäkin kiinnostuneempana untuvikkona. Järjestötoimijuus kiehtoi, ja mielessä oli rykelmä erilaisia toiminnan osa-alueita – silti jokin tuntui jarruttavan sitoutumista. Ei aikaakaan kun järjestäytymiskokouksen kannustava ilmapiiri kuitenkin kahmaisi otteeseensa, ja päädyin jakamaan fuksi- ja tuutorvastaavan pestin yhdessä Vilman kanssa.

 

22550988_1854756474553970_597658774_o.jpg

Tuutorivalintoja jännitettiin kevään puolella hartaasti: hakijamääristä ei tullut minkäänlaista tietoa ennen varsinaisia valintoja, joten omaa asemaansa saattoi vain arvuutella. Tietysti toivoin myös mukaansatempaavaa ja aktiivista tuutoriporukkaa, sillä jokaisella meillä on tärkeä rooli uusien opiskelijoiden pengerperheeseen integroimisessa. Odotukset olivat katossa, mutta en olisi voinut kuvitella niiden ylittyvän moninkertaisesti. Kun kasa erilaisia ihmisiä laitetaan yhteen, voi siitä seurata joko katastrofi, tai äärimmäisen hedelmällinen ja hauska seikkailu, ja onnekseni voin lukita vastaukseksi jälkimmäisen.

Keväällä ja kesällä rakensimme yhteistyötä sekä oman kahdeksan henkeä käsittävän tuutoriporukkamme, että luokanopettajatuutoreiden välillä. Suunnittelukokouksien lisäksi järjestimme hengailuiltoja ja nautimme kesästä mökkeilemällä niin Kivinokan siirtolapuutarha-alueella kuin Viron Kloogarannassakin.

Ennen kuin orientaatioviikot alkoivat, olimme ehtineet jo suunnitella kampuskierrokset ja vapaamuotoiset tapahtumat sekä muodostimme aktiivisen sosiaalisen median tiedotuskanavan, eli yksityisen Facebook-ryhmän. Oman fuksivuoden onnistuneimmat tapahtumat olivat vielä kirkkaassa muistissa, ja niistä saatuja ideoita hiottiin huippuunsa. Orientaatioviikon tapahtumissa oli lähes poikkeuksetta kolminumeroinen määrä osallistujia, joten onnistunut organisointi vaati panostusta kommunikaatioon kaikkien tuutoreiden välillä.

Ennakkopiknikpäivän koittaessa jännitti hurjasti – vaikka olimmekin käyneet keväällä koulutuksissa ryhmänohjauksen tueksi, mietitytti kuinka huomioin sekä lähestyn kymmeniä opiskelijoita kullekin helpolla ja jännitystä lievittävällä tavalla. Hyvä henki syntyi nopeammin kuin osasin odottaa, ja orientaatioviikkojen tapahtumat olivat täynnä hauskoja hetkiä. Henkilökohtaisesti paras palkintoni tuutoroinnista oli nähdä fuksien innostuminen ja inspiroituminen – lämpö on se sana, jolla kuvailisin Siltavuorenpenkereen yhteisöä, ja sen halusin tarttuvan jokaiseen uuteen opiskelijaan.

Ison pyörän tuomat muutokset opintojen rakenteessa sekä yliopiston toiminnoissa puolestaan turhauttivat hetkittäin: välillä täytyi myöntää itselleen, että ei edes tarvitse osata vastata jokaiseen tulevaan kysymykseen. Useimmiten vastaus tosin löytyi vain yhden viestin näpyttelyn vaivalla rakkaaksi muodostuneen tuutorkollektiivimme whatsappryhmästä. Samalla kaavalla toimi myös jaettu pesti tuutorvastaavina: etenimme yhdessä keskustellen, ja tukenamme olivat myös muut hallituslaiset, joilta sai aina kysyä apua.

Lopetellessani hiljalleen tuutorin tehtäviä (lue: virallisesti – fukseja en silti aio hylätä <3) ja muistellessani koko ajanjaksoa, nousee päällimmäiseksi tunteeksi kiitollisuus. Tuutoritoiminta on tuonut minulle kymmeniä uusia ystäviä, valtavasti lisää kompetensseja ryhmänohjaukseen sekä vuorovaikutustilanteissa toimimiseen, itsevarmuutta ja hurjan paljon muistoja, joille voi vedet silmissä nauraa myöhemmin.

Suosittelen tuutoriksi hakeutumista ihan jokaiselle – sen lisäksi, että saat hyvää mieltä muiden auttamisesta ja uusia ystäviä, kehityt myös valtavasti ihmisenä sekä ryhmässä toimijana. Fuksi- ja tuutorivastaavana toimiminen puolestaan on pehmeä lasku järjestötoimintaan, ja toimit pestissäsi merkittävänä yhteyshenkilöinä uusien opiskelijoiden ja muiden järjestösi toimijoiden välillä. Toisaalta opit sisällöntuotannosta ja viestinnästä. Tiedekunnan tuutorihaku järjestetään keväällä, mutta järjestöissä fuksi- ja tuutorvastaavina toimivat henkilöt tullaan valitsemaan jo marraskuussa – nyt on siis aika harkita vakavasti, kiinnostaisiko sinuakin ’’toiseksi fuksivuodeksi’’ tituleerattu syksy!

Mainokset

Koulutusuudistusta ja edunvalvontaa pähkinänkuoressa

Keneltä kysyä, kun Iso Pyörä pyörii liian lujaa tai mitä se koulutusuudistus nyt kasvatustieteilijän näkökulmasta tarkoittikaan? AKK:n edunvalvojat Milla ja Noora esittäytyvät ja tiivistävät Ison Pyörän muutokset pähkinänkuoreen.

21392665_10210214617063740_479376175_o

Moi! Ollaan Milla ja Noora, AKK:n edunvalvojat. Edunvalvonta ehkä kuulostaa etäiseltä tai hankalalta ymmärtää, mutta oikeasti se on tosi tärkeää ja mielenkiintoista. Edunvalvojina me pyritään huolehtimaan, että kaikkien opinnot sujuvat yliopiston muutoksista huolimatta hyvin. Kaikesta saa tulla kysymään, ja jos ei suoraan tiedetä vastauksia niin selvitetään muiden edunvalvojien ja henkilökunnan kanssa.

Mitä edunvalvojat tekevät?

  1. Tiedottavat opiskelijoille mitä hallinnossa tapahtuu ja mitä se tarkoittaa opiskelijan näkökulmasta.
  2. Kertovat hallinnollisissa työryhmissä mitä opiskelijat tarvitsevat ja mikä opiskelijoita huolestuttaa.
  3. Huolehtivat, että ketään ei syrjitä millään perusteella ja kaikkia kohdellaan yhdenvertaisesti.
  4. Auttavat kaikenlaisissa opiskeluun liittyvissä ongelmissa.

14004533141_00d21dd24e_o.jpg

Mikä Iso pyörä on?

  •  Uudet kandiohjelmat käynnistyivät tänä syksynä ja uudet maisteriohjelmat alkavat syksyllä 2018.
  •  Koulutusohjelmat on jaettu yliopiston tieteenalojen mukaan (ei enää laitosten ja tiedekuntien mukaan kuten ennen).
  • Vapaasti valittavia opintoja saa edelleen tehdä myös muista koulutusohjelmista (ja yliopistoista JOO-opintoina).
  • Vielä syksyllä 2015 aloittaneet voivat tehdä tutkintonsa loppuun vanhalla tutkarilla (eikä meidän opiskelijoilla ole varsinaista syytä siirtyä uuteen – ellei valmistuminen venähdä vuodesta 2020 eteenpäin).
  • Vanhat opiskelijat saavat siirtyä uusin tutkintovaatimuksiin jos haluavat, mutta siirtymisen jälkeen ei voi enää palata takaisin vanhoihin.
  • Käynnissä olevat muutokset eivät saisi hankaloittaa opiskelua ja opinnoissa etenemistä – olethan siis edunvalvontaan yhteydessä mikäli näin tapahtuu!
  • Mitä aiemmin asioita viedään eteenpäin, sitä paremmat mahdollisuudet on vaikuttaa.

Opintohallinto ja yliopiston tarjoama opintojen ohjaus on meitä kaikkia varten – pyydetään siis apua myös heiltä: Opiskelijaneuvonta.

Elo-lehden vanha juttu Isosta pyörästä: Iso Pyörä: miten käy yleisen ja aikuiskasvatustieteen?

Meiltä saa tulla siis kysymään mieltä askarruttavista asioista. Jos meitä ei näy Penkereellä, niin Facebookista tai sähköpostilla tavoittaa. Ja aina saa myös soittaa tai laittaa viestiä! Milla: milla.vainonen(a)helsinki.fi, 0405173001 Noora: noora.kaariainen(a)helsinki.fi, 0504019389.

Hauskaa ja inspiroivaa syksyä! <3

Milla Vainonen

Noora Kääriäinen

Kuvat | 1. Alice Jäske

 

Opiskelijaepäselvyys – Päätoimittajan terveiset

Mikkis mustavalko3OPISKELIJAHYVINVOINTI Campus Conexus oli Tampereen yliopiston kasvatustieteen yksikön koordinoima projekti, jonka tavoitteena oli korkeakouluopiskelijoiden kiinnittymisen ja yhteisöllisyyden tutkiminen ja kehittäminen. Tekstissään Yksinpärjäämisen kulttuuri haittaa opiskelun sujumista projektin toteuttajat reflektoivat omaa opiskeluaikaansa:

”Jokainen muisti myönteisten asioiden lisäksi ulkopuolisuutta, hämmennystä opintojen tavoitteista ja yksin selviytymisen vaateita. Silloisia työympäristöjämme kuvasi yksi sana: epäselvyys.”

Lienee turvallista todeta, että mainittu epäselvyys ei ole kadonnut vaan enemmänkin lisääntynyt opiskelijoiden elämää määrittävänä tekijänä ja tunnetilana. Uusliberaalin aikamme yksilöt sukkuloivat mahdollisuuksien ja riskien maailmassa, ja voimissaan ovat niin onnistujien kuin syrjäytyvienkin narratiivit: toisaalta opiskelijat ovat digitaalivallankumouksen lupauksien lunastajia ja tulevaisuuden tietokapitalismin pyörteissä luovivia startup-velhoja, kun taas toisaalta he syrjäytyvät, masentuvat ja tekevät liikaa töitä. Opiskelijahyvinvoinnin (tai pahoinvoinnin) sijaan tekee mieli puhua opiskelijaepäselvyydestä.

Verrataanpa korkeakouluopiskelijan arkea peruskoululaisen ja työelämään siirtyneen vastaaviin. Peruskoulussa aamut olivat rutiinia. Nyt ei pysty -harhat haihtuivat viimeistään äidin kolmanteen kipakkaan käskyyn nousta ylös sängystä. Ei auttanut, ei ollut vaihtoehtoja. Äidin lisäksi perään katsoi opettaja, joka saattoi soitella kotiin peräti yhden poissaolopäivän jälkeen. Illalla mentiin futisharkkoihin juoksemaan pallon perässä, minkä jälkeen nukahdettiin tyytyväisenä.

Entä korkeakouluopiskelijan tulevaisuus, työelämä? Jos ei huvita, soittelee pomo perään ainakin pari kertaa, eikä ruokaakaan saa kaupasta, jos ei pysty. Ja niin pinnallinen kuin työyhteisö voi ollakin, on se kuitenkin ankkuroitunut: teet töitä toimistolla, jonka vieressä on toinen toimisto, jossa tekee töitä joku toinen, joka on ainakin jossain määrin tietoinen elämästäsi. Toteutuuko tämä akateemisessa maailmassa?

Jos opiskelija asuu yksin eikä jaksa mennä luennolle, mitkä ovat seuraukset? Ei äitiä, ei välittömiä taloudellisia velvoitteita eikä välttämättä opiskelijayhteisöäkään eli ketään, joka kyselisi perään ennen Kelaa, joka karhuaa vuoden päästä opintopisteitä tyhjältä näyttävä opintorekisteri hyppysissään. Myös peruskoulun puolivuosittaiset terveystarkastukset ja työterveyshuolto ovat eri asia kuin YTHS, jonne jonottaminen tapahtuu opiskelijan omasta aloitteesta. Opiskelijaelämän määrittävin tekijä on yksilönvapaus, joka tuottaa niin mahdollisuuksia kuin epäselvyyttä ja ahdistustakin.

Omatoimista hyvinvointia Condus Amazing Racessa kasvatustieteen fuksien tapaan!
Tee se itse -hyvinvointia Condus Amazing Racessa kasvatustieteen fuksien tapaan!

Tämän vuoksi opiskelijoiden hyvinvoinnista huolehtiminen on hankalaa ja ristiriitaista. Sen pitäisi olla opiskelijoiden vapaudet säilyttävää eli opiskelijalähtöistä, mutta toisaalta tämä on paradoksaalista: ei hyvinvointi lähde pelkästään sisältä, sillä muuten siihen puuttuminen olisi ylipäätään turhaa. Masentunut ei olisi masentunut, jos hän ponnistaisi sängystään pelkän stressinhallintaoppaan voimalla.

Ensimmäinen askel hyvinvoinnin lisäämiseksi on opiskelijoiden kuunteleminen. Tämä näkökulma mielessämme loihdimme Elon toimituksen kanssa teeman, joka puhuu opiskelijahyvinvoinnista nimenomaan opiskelijoiden silmin. Se ei sisällä laajoja kartoituksia tai neuvoja elämäsi hallitsemiseksi vaan yksilöllisiä tarinoita läheltä opiskelijoiden arkea. Tiina Tiihonen kirjoitti viikostaan tunnepäiväkirjan, Heini Vainikka pakinoi opiskelijayhteisöstä ja Anni Klutaksen artikkelissa tutustutaan kahteen opiskelijaan, jotka ovat tutustuneet myös opiskelijuuden nurjaan puoleen. Elina Tervosen kanssa kirjoittamassani novellintyngässä pohditaan elämää eri tahojen tarjoamien hyvinvointilupausten ristitulessa. Jouni Vainio kirjoittaa Nyytistä, joka on eräs opiskelijoiden hyvinvointia tukemassa oleva taho.

Toivottavasti Elo tarjoaa epäselvyytesi keskelle myös ripauksen selvyyttä, tai ainakin lohtua!

 –

Mikko Eloholma
Päätoimittaja

Kuvat | Mari Rissanen (1.) | Mikko Eloholma (2.)

 

Voiko sosiaalista suorittaa?




puu1puu2puu3

OPISKELIJAHYVINVOINTI Mitä tapahtuu, kun yhteisöstä ja sen tarjoamasta sosiaalisesta tulee pakko? Jos vaihtoehtoina ovat yksinäisyys ja ulkopuolisuus, eikä tarjolla oleva yhteisö luo sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta, mitä opiskelijayhteisöt usein lupaavat, voi ainoaksi näkyväksi vaihtoehdoksi jäädä yksinäisyyden ja sosiaalisen pakon välisellä nuoralla tasapainoileminen.

Opiskelu on elämän parasta aikaa: fuksivuosi tuo bileitä ja ystäviä, eikä tekemisestä tai seurasta ole tulevinakaan vuosina puutetta! Korulauseet saattavat joidenkin opiskelijoiden kohdalla toteutua. Usein on kuitenkin niin, ettei riehassa mukana pysy kuin tietty vannoutuneiden joukko; samat naamat ja samat jutut. Kyllästyttää!

Vaikka ala tuntuisi omalta, ei se tarkoita automaattista yhteenkuuluvuuden kokemista opiskelijatovereiden kanssa. Eivätkä edes sellaiset taustamuuttujat kuin ikä, sukupuoli tai yleinen habitus välttämättä ole syypäinä tähän. Sivistyssanakirja määrittää sosiaalisen seuralliseksi, yhteisölliseksi. Kaikki eivät koe olevansa sellaisia, kaikkien ei tarvitse olla sellaisia.

Ongelmaksi sosiaalisuuden ”puute” tai ennemminkin haluttomuus sosiaaliseen kanssakäymiseen voi nousta silloin, kun opiskelija kokee sen hyvinvointiinsa voimakkaasti vaikuttavaksi tekijäksi. Itsensä pakottaminen yhteisön jäseneksi toimii harvoin – useimmin pakon kokeminen vain lisää ongelmia. Uhkana epäonnistumiselle vaanii yksinäisyys ja ulkopuoliseksi jääminen, eristyminen.


Sosiaalisena eläimenä ihminen kaipaa vuorovaikutusta ja läheisiä ihmissuhteita. Ystävyyden havittelu jännitteisten tavoitteiden kautta on kuitenkin työlästä – vastapareina vaikkapa halu verkostoitua ja ihmissuhteista nauttiminen aiheuttavat ristiriitaa ja uuvuttavat suorittajan. Ystävyys kukoistaa, kun molemmat osapuolet kokevat sekä saavansa että antavansa, ja yhdessäolo on ennen kaikkea voimaannuttavaa.

Kun yksinäisyys pelottaa, liika seurallisuus tuntuu epämukavalta eikä opiskelijayhteisö tunnu siltä omalta jutulta, voi oman mukavuusalueen hahmottelu auttaa. Omasta itsestä voi tehdä ”linnakkeen”, oman hyvinvointinsa keskuksen, josta voi turvallisesti retkeillä vieraammalle maaperälle jaksamisensa mukaan. Näin sosiaalisuus ei ole vain ulkoista.

Heini Vainikka
Kirjoittaja on sosiaalinen omalla tavallaan, aivan kuten kaikki muutkin.

Kuvat | Mikko Eloholma 

 

Nyyti ry – Omien mörköjen kohtaamista

OPISKELIJAHYVINVOINTI Perjantai-illan kunniaksi kävin pistäytymässä Nyyti ry:n ja Suomen Punaisen Ristin järjestämässä hengailuillassa. Nimensä mukaisesti illan pääpainona on tulla viettämään iltaa uusien tuttavuuksien kanssa. Ohjelmassa oli origamien taittelua, sushirullien tekemistä sekä vapaata jutustelua. Nälkäisenä ja sushista intoilevana toimittajana päätin luonnollisesti mennä vaikuttamaan iltapalan lopputulokseen. Kun rullat olivat valmiita, siirryttiin yhdessä isompaan tilaan maistelemaan luomuksia.

Nyyti1

Onko Nyyti sinulle tuttu hahmo lapsuudesta? Kertauksen vuoksi kerron hieman hänestä (SPOILER-ALERT, tässä käydään klassikko lastenkirja noin 15:een sekuntiin). Nyyti esiintyy Tove Janssonin kirjoittamassa ja kuvittamassa seikkailussa nimeltä Kuka lohduttaisi Nyytiä?. Kyseessä on hahmo, joka saa tarpeekseen yksinäisyydestään ja päättää lähteä seuranhakureissulle. Matkallaan Nyyti surkuttelee omaa yksinäisyyttään ja sitä, kuinka kukaan ei tunnu huomioivan häntä tai välittävän hänestä. Hän löytää pullopostiviestin Tuitulta, joka myös kärsii yksinäisyydestä. Kirjan lopuksi hän törmää Tuittuun, jota Mörkö ahdistelee. Nyyti saa häädettyä Mörön rituaalinomaisella esityksellään, minkä jälkeen Nyyti saa Tuitusta seuraa.

Kuten usein muumisaduissa, Mörkö edustaa omien pimeiden, ikävien puolien kohtaamista, sillä mörkö ilmaantuu usein valon perässä ja valo symbolisoi tiedostamista. Koko kirjan ajan Nyyti kärsii yksinäisyydestä, joka kaikkoaa vasta Mörön kohtaamisen jälkeen. Tarinan mukaan omia mörköjä vastaan taistelemalla on mahdollisuus saavuttaa jotain haluamaansa, tässä tapauksessa seuraa. Tarina peilautuu hyvin nykyaikaan, sillä pullopostin nykyinen vastine on Internetin kautta kaikuva avunhuuto.

Miten tämä liittyy opiskelijan elämään? Nyyti Ry on perustettu varta vasten ahdistuneen opiskelijan arjen helpottamiseksi. Tarkoituksena ei ole vain kohdata omia mörköjään vaan myös purkaa huoliaan ja löytää vertaistukea. Sivusto on pullollaan erilaisia elämänhallintaan liittyviä tietopaketteja ja ohjeita siihen, miten ongelmakohtia tulisi lähestyä. Lisäksi eri aihealueita varten on keskustelupalstoja, joissa voi anonyymisti purkaa tarinoita ja kokemuksia esimerkiksi parisuhdemuutosten aiheuttamista ikävistä mielentiloista. Joskus pelkkä puhuminenkin voi auttaa ja anonyymisti voi olla helpompi tuoda asioita esiin.

Yhtenä hieman konkreettisempana esimerkkinä Nyytin toiminnasta on heidän järjestämänsä Elämäntaitokurssi, jolla tähdätään parempaan arjen ja elämänhallintaan. Kurssin sisältö koostuu kuudesta perusportaasta, jotka käsittelevät melko kattavasti Nyytin sivustojen sisältöä käytännössä. Kurssilla käsitellään arkeen suhtautumista, stressinhallintaa, tunteiden käsittelyä, omaa itsetuntoa, sosiaalisuutta ja näiden mainittujen asioiden yhdistämistä kokonaisuudeksi, jonka avulla itselle merkityksellinen elämäntyyli on mahdollista saavuttaa.

Halicard käyttöohjeineen on sympaattinen ässä hihassa
Halicard käyttöohjeineen on sympaattinen ässä hihassa

Vaikka opiskelijoiden tueksi on tarjottu erilaisia palveluita, kuten Nyyti, YTHS:n mielenterveyspalvelut, HyERO ja HERO, silti monet opiskelijat kärsivät jatkuvista ongelmista ja harhailevat yksinäisinä Nyyteinä akateemisessa maailmassa. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen (2012) mukaan ajoittaisesta yksinäisyydestä kärsi 41 % naisista ja 32 % miehistä. Tilastot herättävät kysymyksiä. Osataanko opiskelijoiden ongelmia tunnistaa ja opiskelijoita ohjata avun pariin? Onko kurssien suunnittelussa ja resurssien säästämisessä ajauduttu malleihin, joissa yksilö päätyy suoriutumaan asioista yksin? Vaikka yliopisto tuleekin nähdä omien kykyjen haastajana, tulisi itse haasteiden pohjautua akateemiseen ongelmanratkaisuun, ei henkilökohtaisen elämän vaikeutumisen hallinnointiin. Resurssipulasta puhutaan aina, kun opiskelijat vaativat jotain itselleen, vaan tuskinpa yliopisto hirveästi kerää kassaansa varoja niillä opiskelijoilla, joille puhkeaa esimerkiksi vakava masennus pitkittyneiden henkisten ongelmien seurauksena. Ratkaisut olisivat vieläpä usein ilmaisia ja olemassa olevia, mutta opiskelijoita ei osata ohjata valoa kohti.

Vaikka yliopisto ei puolestasi päätyisikään ennakoimaan pahan olon syntyä, voi Nyytin sivuilla käydä itse tutkiskelemassa mahdollista helpotusta vallitseviin olotiloihin. Ei ole häpeä kokea yksinäisyyden ja riittämättömyyden tunteita.

Illanvietosta jäi wasabin lisäksi hyvä maku suuhun. Kaikki toivotettiin jo ovella tervetulleiksi ja lyhyen esittäytymisen jälkeen laitettiin ohjelma aluilleen, minkä aikana oli helppo tutustua paikalla oleviin kanssaihmisiin. Sushirullien pyörittelyssä kovin moni ei kehunut olevansa kruunaamaton mestari, joten oli hauskaa ja vapauttavaa yhdessä naureskella löysähkön näköisille, joskin herkullisille rullille. Tapahtumaa varten ei tarvinnut ilmoittautua mitenkään, mutta paikan päällä tuli pieneen lomakkeeseen laittaa allekirjoitus osallistumisestaan. Tietoja ei käytetä muuhun kuin tapahtumassa vierailevien määrän tarkkailuun, jotta esimerkiksi jatkossakin osataan ostaa sushitarvikkeita riittävä määrä. Lähtiessäni vielä kuuntelin yhden tapahtuman järjestäjän ajatuksia ja hän tiivisti illan tarkoituksen mielestäni hyvin sanomalla, että alkoholittomat matalan kynnyksen tapahtumat tuovat mukavaa vaihtelua akateemisiin pippaloihin, joissa viina virtaa ja ajoittaiselta draamalta voi olla vaikeampi välttyä. Kieltämättä on hieman vaikea kuvitella, kuinka joku pahoittaisi mielensä origamia taitellessaan tai sushia syödessään, joskin toimittajan naama ajoittain vääntelehti liian innokkaasta wasabin annostelusta.

Jouni Vainio
Kirjoittaja kohtasi omia mörköjään kirjoittamalla ja sushia rullailemalla

Kuvat | Nyyti ry

 

Opiskelijan (sensuroimaton) tunnepäiväkirja

 

tiinaOPISKELIJAHYVINVOINTI

Tiistai

Aamuherätys on tuskaa. Muutaman laskelmoidun torkutuksen jälkeen pääsen lopulta ylös ja kiirehdin luennolle. Yritän keskittyä käsiteltävään asiaan, mutta ajatukset harhailevat jo iltapäivässä. Miten ihmeessä ajattelin saada luettua illan aikana kaksi kokonaista kirjaa huomista kirjatenttiä varten? Kolmesta kirjasta luettuna on vasta yksi. Päätän lopulta olla ajattelematta asian mahdottomuutta sen enempää ja vain pusertaa itsestäni irti sen, mitä lähtee.

Päästyäni kotiin aloitan luku-urakan. Kahvia kuluu monta kupillista illan aikana. Olen hermorauniona. Silmät skannaavat tekstiä, mutta aivot eivät käsittele sisältöä. Päässä kaikuu vain ”en ehdi, en ehdi”. Yhdeltätoista tunnustan tappioni ja päätän, että en mene aamun tenttiin. Voinhan mennä vielä uusintaan. Olo helpottuu saman tien jo pelkästä päätöksestä. Katson dokumentin seksikkyydestä ja vetovoimasta. Oloni on dokumentin jälkeenkin kaikkea muuta kuin seksikäs ja vetovoimainen, mutta ainakin aihe herättää syvälliset analysoinnit kämppiksen kanssa.

Keskiviikko

Kvanttikurssin harjoitusryhmän tapaaminen aloittaa opiskelupäivän. Ja aiheuttaa hieman epätoivoisen olon. Edelliskerralla loistavalta tuntunut tutkimusaihe alkaakin vaikuttaa pahasti siltä, että ei siitä saa tutkimusta aikaan. Ainakaan sellaista järkevää, missä olisi joku tilastollinen yhteys. Mitä jos tämäkin menee pieleen? Aivot hakkaavat tyhjää. Ajatukset ovat aivan jumissa.

Harjoitusryhmän jälkeen käyn Kaisaniemen K-kaupassa ja ostan levyllisen Maraboun Daim-suklaata, pienen pussin suolapähkinöitä ja energiajuomaa. Ehkä niiden avulla saan pääni kasaan. Suuntaan positiivisen psykologian luennolle, jossa on tällä kertaa aiheena mindfulness. Ikävä kyllä petyn luentoon. Mielestäni koko mindfulness-ilmiö on lähinnä vain hyvin markkinoitu trendi, jolla voi rahastaa hyväuskoisia ihmisiä. Kyllähän sitä voi lähteä luontoon kävelemään ja ihastelemaan värejä ja hajuja milloin haluaa, eikä muuten edes maksa mitään. Luennon aikana tuhoutuu kuitenkin puolet suklaalevystä sekä melkein koko pussillinen pähkinöitä. Tulee paha olo. Pitäisi varmaan mennä salille niin kuin kunnolliset ihmiset. En ole vähään aikaan käynyt siellä, ja sen kyllä tuntee. Ei vain ehdi. Kurkku oli myös muistaakseni vähän karhea aamulla. Vai olikohan… No, ei kuitenkaan kannata riskeerata koko terveyttä tai tulee vielä joku tappava tauti.

15446186740_167419a898_k

Torstai

Luento aloittaa jälleen pitkän päivän. Yritän parhaani mukaan pysyä kärryillä, mutta ajatukset haluavat harhailla jossain muualla. Tekisi mieli käydä katsomassa Facebookin feedi. Ihan nopeasti vain. Jos vaikka jotain on tapahtunut. En kuitenkaan avaa kännykkää. Yritän muistutella itselleni, että päätin saada kurssista parhaan mahdollisen arvosanan. Alan pohtia, onkohan se ylipäätään mahdollista. Pitäisikö kuitenkin tähdätä neloseen? Mutta se ei nostaisi keskiarvoani yhtä paljon. Entä jos en sitten pääsekään haluamaani jatko-opiskelupaikkaan? Ajatuksissani päädyn muutaman mutkan kautta sillan alle asumaan.

Illalla on vuorossa sosiaalipsykologian kurssi, jossa keskustellaan tällä kertaa yrittäjyys-diskursseista. Näistä herää paljon keskustelua, ja aika lentää. Välillä syntyy hervoton naurunremakka, kun joku heittää hyvän läpän hieman aiheen vierestä.

Vaikka aluksi keskustelulle perustuva kurssi jännittikin, huomaan oppivani siellä todella paljon. Vaikeatkin asiat selkiytyvät kummasti, kun on monta päätä pohtimassa. Kurssi on kuitenkin todella työläs edellyttäen paljon lukemista jokaiselle kerralle. Joudun toteamaan, etten ole aiemmin oppinut tekemään kunnolla töitä opintojen eteen vaan mennyt monesti siitä, mistä aita on matalin. Hävettää mutta myös kaduttaa, koska sen minkä taakseen jättää…alexandria2

Perjantai

Opiskelupäivä alkaa lounaalla ja kvanttitutkimuksen suunnittelun merkeissä. Huomaamme parini kanssa, että meillä on hyvä idea, mutta olemme hieman jumissa sen kanssa. Emme osaa pukea kaikkia ajatuksiamme sanoiksi. Huomaamme myös, ettei varaamamme muutama tunti mitenkään riitä paperin kirjoittamiseen, joten pieni ahdistus alkaa nousta pintaan. Deadline odottaa samana iltana. Myös Eliittikumppanisitsit teekkareiden ja kauppislaisten kanssa odottaisivat minua.

Emme saa draftia valmiiksi aikataulun mukaisesti. Kun pääsen vihdoin kotiin, en tiedä, mitä pitäisi tehdä. Mietin tunnin ajan, lähdenkö sitseille vai en. Tunnin pohdiskelun jälkeen alkaakin jo olla liian myöhäistä lähteä, joten jään suosiolla kotiin ja väännän draftin illan kuluessa valmiiksi. Tuntuu oudolta, ettei osallistukaan sitseille, jotka on jo maksanutkin. Tulee jopa huono omatunto. Miksi ihmeessä? Siirrän tämän oudon tunteen pikaisesti syrjään. Katson televisiosta Vain elämää. Ensimmäinen katsomani jakso tällä kaudella. Miksi ohjelma tulee niin huonoon aikaan? Ovatko ihmiset oikeasti perjantai-iltana kotona? Mietin, millaista sitseillä mahtaa olla. Siemailen kokista ja tihrustan liikutuksen kyyneleitä artistien tulkinnoille. Tuntuupa hyvältä. Onneksi kukaan ei ole näkemässä.

Lauantai

Viikonloppu, jes! Tänään pitäisi lukea maanantaita varten artikkeleita. Lopulta en kuitenkaan ehdi, sillä siivoaminen ja vaatekaapin sisällön tutkiminen vievät yllättävän paljon aikaa. Käymme kämppiksen kanssa palauttamassa parin viikon aikana kertyneet pullot kauppaan. Niillä rahoilla saa kokonaisen pullon Ballet-skumppaa Alkosta. Pieniä opiskelijaelämän riemuja!

Korkin poksahtaessa auki olo tuntuu kevyeltä. Nyt voi vihdoin hetken ajan rentoutua eikä tarvitse miettiä koulujuttuja. Kyllä ne odottavat tekijäänsä vielä huomennakin.

Etkot. Klubille. Tanssia. Kotiin käymään välidrinkeillä. Toiselle klubille. Tanssia. Ripaus myöhäisillan draamaa. Kotiin kävelen syksyisen viileässä yössä McDonald’sin kautta. Ostan nälissäni kaksi Bigmac-ateriaa, joista syön vain toisen. Ei stressiä koulusta, ei mistään… Pankkitilin saldokin on vasta huomisen murhe.

15608064006_f7e6332689_k

Sunnuntai

Lievä nestevajaus ja hienoinen päänsärky herättävät sunnuntaiaamuun. Onneksi olen jo etukäteen sopinut brunssin ystävän kanssa, joten ylös ja elävien kirjoihin on päästävä äkkiä. Buffetin tarjoilut vievät viimeisetkin nälänrippeet mennessään, ja ajatustenvaihto on piristävää.

Representaatio-artikkelit odottavat kuitenkin kotona. Sinnikkyydellä käyn niiden kimppuun heikohkosta olosta välittämättä. Miten sitä aiemmin on tuntunut siltä, että opiskelu on helppoa eikä vie paljoakaan aikaa, ja vapaa-aikaa on töissä käymisestä huolimatta vaikka kuinka paljon? Nyt olen lopettanut työt, ja silti vuorokaudesta uhkaa loppua tunnit kesken.

Maanantai

Väsyttää edelleen. Ja paljon. Nytkö se vanhuus tulee? Luen viimeisen artikkelin, nukun pienet parin tunnin päiväunet ja lähden illaksi keskustelukurssille. Jumitan. Redbull tyhjenee ennätysvauhtia, eikä ajatus siitä huolimatta pysy kasassa. Heti kun saan jostain ajatuksesta kiinni, joku muu ehtii jo sanoa sen ääneen. Tai vaihtaa kokonaan aihetta. Alan laskea käyttämiäni puheenvuoroja. Lopputulos on yhteensä neljä puolentoista tunnin aikana. Onkohan se hyvin? Ainakin se on vähemmän kuin edellisillä kerroilla. Eivätkä ne omat kommentitkaan mitään erityisen laadukkaita tai filosofisia olleet. Minkäköhän arvosanan saan kurssista? Voinkohan saada viitosen? Tai edes nelosen? Paikalla on muutama henkilö, jotka tuntuvat puhuvan jatkuvasti. Huomaan kärsiväni lievästä alemmuuskompleksista.

Hengähdystauko voisi olla paikallaan. Pois kaupungin vilskeestä, vaikkapa maaseudun rauhaan. Istumaan kiven päälle keskelle metsää ja hengittämään. Pelkkä ajatus saa tunnemyrskyn laantumaan. Ainakin hetkeksi. Taidan sittenkin palata vielä niihin mindfulness-luennon kalvoihin….

Tiina Tiihonen
Kirjoittajalla oli tunteikas viikko

Kuvat | Tiina Tiihonen (1.) | Riikka Helminen (2. ja 4.) | Mikko Eloholma (3.)

Valon kääntöpuoli


15011601883_548df2ebe1_k

OPISKELIJAHYVINVOINTI Jos luet tätä juttua luentosalissa, Unicafessa tai muussa kanssaopiskelijoita vilisevässä tilassa, katso ympärillesi. Katso tuttuja tai tuntemattomia, iloisia tai arkikiireen lannistamia kasvoja ja jaa heidät karkeasti kolmannekseen.

Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan nimittäin psyykkisiä vaikeuksia, kuten masennusta tai ahdistuneisuutta, on ollut naisista joka kolmannella, miehistäkin 20 %:lla (Kunttu & Pesonen 2012). Ja ”psyykkisiksi vaikeuksiksi” lasketaan vain terveydenhuollossakin käytetyn virallisen GHQ12-mittarin seulomat ongelmat – jonkinlaisia psyykkisiä oireita on päivittäin tai viikoittain naisopiskelijoista jopa 45 % prosentilla. Siis lähes puolella.

Luku ei ehkä ole yllätys Suomessa, joka leimataan puheissa ja mielikuvissa usein melankoliseksi masentuneiden maaksi mutta kun tarkastelu tuodaan oikeasti lähemmäs omaa elinympäristöä ja korkeakoulumaailmaa nousee kysymys: missä ne kaikki tyypit ovat?

Tässä sinun ympärilläsi, juuri nyt.

Neiti X ja Y ovat molemmat ihania ja eloisia opiskelijatyttöjä. He ovat innostuneita opinnoistaan, osallistuvat aktiivisesti opiskelijaelämään ja ovat tunnettuja ja tykättyjä persoonia Penkereellä. Molemmilla on myös kokemusta terveystutkimuksessa esiintyvistä psyykkisistä vaikeuksista tai sairauksista, jotka ovat varjostaneet välillä arjen hyvin tummaksi. Neiti X on kamppaillut tiensä syömishäiriön läpi, Neiti Y:lle on diagnosoitu mm. paniikkihäiriö ja yleinen ahdistuneisuushäiriö. Sairauksien nimet ja tarkat diagnoosit eivät kuitenkaan ole olennainen osa omaa elämäntarinaa. Neiti Y toteaa:

”En haluaisi määritellä itseäni mihinkään sairauteen. Jos pitäisi jotenkin ”diagnosoida” omaa tapaustani, sanoisin mieluummin, että olen herkempi ahdistumaan, pelkäämään ja masentumaan kuin keskivertokansalainen.”

15011599843_bb849b1044_k

Kumpikaan ei varsinaisesti ole vältellyt aiheesta puhumista opiskelijayhteisössä mutta eivät myöskään koe sen jakamista joka käänteessä tarpeelliseksi. Toisaalta Neiti X:lle omasta sairaudesta kertominen on ollut myös vapauttavaa erontekoa sairastuneeseen minään ja siihen kuuluneeseen ajanjaksoon:

”Sairastumisestani puhuminen muille ihmisille on tuntunut helpottavalta. Ikään kuin haluaisin tehdä selväksi huonovointisuuteni nähneille ihmisille, etten ollut tuolloin oma itseni. Kokemusteni jakaminen on ollut minulle tärkeää. Haluan ihmisten tietävän, että nyt voin hyvin ja olen onnellinen.”

Neiti Y alkoi oireilla ensimmäisen kerran abivuoden keväällä, kun monet isot muutokset iskivät elämään yhtä aikaa. ”Elämäni sisällöt muuttuivat kertaheitolla. Mieli ja keho reagoivat muutoksiin hätääntymällä, ja siltä tuntuikin, kun sain ensimmäisen paniikkikohtaukseni ylioppilaskirjoitusten alla. Luulin, että olin saamassa sairauskohtauksen ja pelkäsin kuolevani. Keskellä kirkasta päivää oloni muuttui epätodelliseksi, tuntui, että en saa happea, käteni ja kasvoni tuntuivat tunnottomilta. Pelko ja pakokauhu olivat päällimmäiset tunteeni noin 15 minuutin ajan. Kohtauksen jälkeen oloni oli epätodellinen ja hämmentynyt. Oli vaikea ymmärtää tapahtunutta. Seuraavat pari viikkoa olin niin valtavan ahdistunut, että minun oli hankala lähteä kotoa, saati sitten lukea ylioppilaskirjoituksiin. Tarkkailin itseäni jatkuvasti ja olin pakokauhun partaalla lähes joka päivä. Pelko omasta kehosta ja sen toiminnoista aiheutti kierteen, jota oli hankala pysäyttää omin avuin.”

Osaavan psykologin ja oikean lääkityksen avulla pelkotilat lähtivät hellittämään, ja nykyään paniikkikohtaukset ovatkin Neiti Y:lle harvinaisempia. Sen sijaan yleistä ahdistuneisuutta ja huolestuneisuutta esiintyy useammin: unettomuutta, liiallista itsekritiikkiä, jatkuvaa kehon valmiustilaa ja ajoittaista epämääräistä ahdistusta, joka haittaa normaalia arkea. Ne eivät kuitenkaan hallitse koko elämää:

”Tällä hetkellä oireeni ovat melko hyvin kurissa, ja nautin opiskelusta hyvin paljon. Oireilua saattaa esiintyä tietyissä tilanteissa, joissa tekemistä on paljon ja deadlinet pukkaavat päälle. Toisaalta myös rento aikataulu aiheuttaa tilanteita, jolloin ehtii tarkkailemaan itseään vähän liikaakin. Joskus äärimmäisissä tapauksissa istuminen pitkillä, täysillä luennoilla pistää miettimään, mistä pääsee pois, jos rupeaa ahdistamaan, tai huomaako kukaan. Joskus olen myös jättänyt luentoja välistä tai hyvin harvoin joutunut keskeyttämään kursseja poissaolojeni ja oireilujeni takia.”

Neiti X sairastui syömishäiriöön ensimmäisen kerran lukioaikoina, mutta anoreksia palasi fuksivuotena. Kuten neiti Y:lläkin, muutos laukaisi pahan olon: ”Fuksisyksynäni stressasin kaikesta. Minulla oli kova koti-ikävä, sillä muutin Helsinkiin toiselta paikkakunnalta ja liitin aiempaan kotiini paljon turvallisuutta ja vakautta.”

15629109081_d258a53234_k

 

Laihduttaminen riistäytyi käsistä, ja tietyn kaavan mukaan syöminen ja liikkuminen hallitsivat koko elämää. Toisaalta anoreksian kurinalaisuus siirtyi muihinkin elämän osa-alueisiin, ja arki oli oman mielen kanssa kamppailua. ”Ensimmäiset kurssit tuottivat ahdistusta, koska suhtauduin niiden suorittamiseen turhan neuroottisesti. En olisi halunnut pudota opiskeluyhteisökelkan kyydistä, joten kävin joissakin fuksitapahtumissa syksyn aikana. En kuitenkaan osannut heittäytyä niihin tai nauttia niistä kunnolla, koska toimintaani rajoittivat aina tietyt säännöt: kaava mielessäni määräsi mihin aikaan saan syödä ja mitä.”

Anoreksia aiheutti fyysisiä muutoksia ja reaktioita: palelua, kuukautisten loppumista, jatkuvaa nälkää, väsymystä ja fyysistä jäykkyyttä, jotka heijastelivat mielen pahaa oloa. ”Paikoillaan ollessani olin jäykän ja varautuneen näköinen, ikään kuin olisin yrittänyt pitää kehoni ja mieleni kontrollissa. Pari lähipiiristä kertoi kiinnittäneensä huomiota olemukseeni ja siihen, kuinka sisäinen ahdistus peilautui kehostani.”

Matka kohti parantumista lähtikin neiti X:n omasta havahtumisesta: ”Kun menkat loppui jo toisen kerran, se herätti. Haluan saada lapsia joskus. Suurin syy parantumiseen oli kuitenkin se, että pää ei enää kestänyt pakko-oireisuutta ja ahdistusta. Elämästä ei tullut mitään. Ajatukset ja liike täytyi olla aina kasassa kun vaikka nousi ylös sängystä, muuten en päässyt sieltä. Se meni liian raskaaksi. En pystynyt rentoutumaan enää edes kotona. Nälkiintymisen vuoksi kaikki ajattelu oli niin paljon vaikeampaa, etten enää kestänyt sitä. Sen vuoksi oli pakko hellittää ja lopettaa laihduttaminen.”

Vaikka molemmat neidit seilaavat jo tyynemmillä vesillä, vaikuttavat oireet tai muistikuvat menneestä silti ajoittain arkeen. Toisaalta itsensä tunteminen ja hyväksyminen ovat avaimia tasapainoiseen elämään. Kun persoonansa ja toimintatapansa tuntee eikä yritä vääntäytyä muottiin, johon ei sovi, elämä on helpompaa.

”Eniten ahdistuneisuus omalla kohdallani vaikuttaa opintojen etenemiseen. Olen oppinut, että minun täytyy edetä hieman rennommalla aikataululla opinnoissani kuin mahdollisesti yliopisto tai muut opiskelijat sanovat”, neiti Y toteaa.

Neiti X kamppailee välillä pinnalla olevien terveellisyystrendien ja treeni-intoiluja koskevien keskusteluiden kanssa. ”Koen ajoittain sellaiset tilanteet vaikeiksi, joissa ihmiset puhuvat tavoitteellisesta liikunnasta ja syömisestä. Joskus tunnen, kuinka päässäni alkaa jyllätä ajatus velvollisuudesta harrastaa liikuntaa ahkerammin ja syödä terveellisemmin. Saan kuitenkin ajatukseni rauhoitettua hyvin pian, sillä muistot menneestä ovat edelleen tiukasti mielessä.”


14229912442_99974b1258_k

Toisaalta neiti X tunnistaa myös oman sairautensa jäljet, kun kyse on ihan tavallisesta liikunnastakin ilman fitness-tavoitteita tai makrojen laskemista. ”Kokonaan tää ei ole mun mielessä ohi vieläkään. En ole sinut kaiken ruokailun ja liikunnan kanssa, etsin keskitietä. Olen mennyt aiemmin niin ääripäihin. Viimeiset pari vuotta on ollut vaikea aloittaa liikuntaa, koska on niin tuoreessa muistissa, miten kaikesta yhtäkkiä tuli niin pakkoa. Muistan sen huonon tunteen, joka teki elämästä ilotonta, robottimaista ja askeettista. Mulla on siksi ehkä kammo liikuntaa kohtaan, enkä ole aloittanut sopivaa liikuntarytmiä.”

Neiti Y:lle taas opiskelijaelämän alkoholipitoisuus on ollut haaste. Ja sen muistaminen, että opiskelijakarkeloissakin olisi hyvä välittää itsestään ennakoivasti jo illan ja kurkkuun kumottujen drinkkien aikana, vaikka yhteinen ilonpito vie helposti mukanaan. ”Itsekin nautin välillä turhan railakkaasta juhlimisesta alkoholin kanssa, vaikka ei pitäisi. Alkoholi ja liika kofeiini ovat ehkä pahimmat oireiden laukaisijat, vaikka aluksi olo saattaakin helpottua ja keho rentoutua. Nykyään olen vähentänyt tietoisesti sekä alkoholin että kofeiinin käyttöä, sillä tiedän miten pahan olon ne voivat minulle aiheuttaa.”

Tyttöjen puheista kuultaa ajatus siitä, että vaikeudet ja oireet ovat taltutettavissa, ja ne voi nähdä myös kasvattavina ja vahvistavina kokemuksina osana oman identiteetin rakentamista.

”Jos en ois kokenut tota, en tuskin olisi niin itsevarma kuin olen nyt. Olen oppinut elämästä, opiskelusta ja itsestä niin paljon. Tajunnut, mikä pointti tässä koko hommassa on. Aiemmin on harmittanut, että hukkasin fuksivuoden kaikkeen siihen. Mutta niin kävi, ja sitä ei voi muuttaa, ja kaikki tapahtunut on vaikuttanut nykyiseen ajatteluun. Menetin oman ilon ja persoonallisuuden, koska yritin olla jotain muuta. Kun pääsin sairaudesta eroon, olen ollut niin paljon onnellisempi”, neiti X toteaa.

Vaikka neiti Y:n kohdalla kyse on pikemminkin persoonan taipumuksista eikä sairaudesta, joka parantuu jonain päivänä, hän on sinut oireidensa ja itsensä kanssa. ”Se on vain osa minua, minkä kanssa täytyy välillä kamppailla vähän enemmän ja välillä toisaalta unohtaa kokonaan. Tunnen itseni ja osaan ennustaa ja ehkäistä pelkotilojen puhkeamista.”

Kun pyysin Neiti X:ää antamaan neuvon sille vanhalle itselleen, joka oli pahiten syömishäiriön puristuksessa, hän lausui seuraavan ajatuksen. Se sopii mielestäni itse asiassa kaikille, jotka kipuilevat, epäröivät, ahdistuvat tai pelkäävät – korvaa vain anorektisuus omalla mörölläsi.

IMG_3099

”Elä! Lopeta ”sitten, kun” -ajattelu ja elä nyt. Tulet olemaan tyytyväinen itseesi omana itsenäsi, jos vain annat mahdollisuuden sille. Anorektisuus ei ole sinua, vaan se tappaa kaiken sen, mikä tekee sinusta sinut! Se tappaa kaiken eloisuuden ja sen, mikä saa ihmiset pitämään sinusta. ELÄ!”

Neuvo ei vähättele erilaisten psyykkisten sairauksien ja vaikeuksien taakkaa väittämällä, että jokainen voi valita elämänsä ja vapautua vaikeuksistaan. Kuten neiti Y totesi: ”itseä ei kannata syyllistää liikaa, vaan sallia myös huonoja hetkiä tai päiviä, jolloin ei tee mieli tehdä mitään.” Jos elämässä on psyykkisiä vaikeuksia, jotka tekevät arjesta hankalaa, on ammattiavun hakeminen suositeltavaa, sillä kaikkia elämän kumpuja harva jaksaa tai osaa kivuta itse.

Sen sijaan elämisestä ja itsensä hyväksymisestä muistuttaminen näyttäytyy minulle molempien tyttöjen ilonkiljahduksena elämää kohtaan. Se kuvastaa selviytymistä. Vaikeuksista huolimatta – tai juuri siksi – he ovat ihania ja iloisia aurinkoja. He ovat sensitiivisiä myös muiden kipukohtia ja kolhuja kohtaan; kysyvät, kuuntelevat ja ymmärtävät.

Neiti X ja Y eivät kuitenkaan ole poikkeuksia tarinoidensa kanssa. Kuinka monen tarinan sinä jaat? Entä mitä itse kertoisit elämänpolustasi – ja kenelle uskaltaisit sitä avata?

Anni Klutas
Kirjoittaja on kasvatustieteilijän (ja elämäntieteilijän) alku, jonka mielestä aito keskustelu on suurin rakkaudenteko.

Kuvat | Riikka Helminen (1.-4) | Mikko Eloholma (5.)

Hyvinvointia omalla vastuulla?

koti

OPISKELIJAHYVINVOINTI Herään. Tänään on keskiviikko, kai? Hapuilen yöpöydältä kalenteria. Semidarra. Eilen tiistaina oli bileet, huomenna torstaina tentti. Avaan kalenterin. Omaa aikaa? Totta, varasin tämän päivän ihan vaan itselleni! Herää kysymys: miksi? Jäljitän ajatukseni siihen kuukausi sitten tekemääni lupaukseen, että alkaisin voida paremmin, jotenkin kohtaisin itseäni enemmän, pohtisin elämää ja tavoitteita. Tavallaan kuulostaa ihan fiksulta. Hetken ahdistavan hiljaisuuden jälkeen alan selailla Facebookia.

Kuten aina, Facebookin informaatiotulva ottaa minut valtaansa: mainos mainokselta se saa minut ähkyyn, ja tunnen, kuinka rintaani syntyy ahdistava paine. Näinkö aloitan päiväni, jonka tarkoituksena oli oma aika? Lukuisista viesteistä täyttynyt postilaatikko huutaa minua purkamaan sen samalla, kun yritän pysyä perässä profiiliini ilmestyvistä ilmoituksista, joiden kasaantumiselle ei näy loppua. Paniikki! Juuri, kun olen aikeissa painaa kirjaudu ulos -nappia, noteeraan mainoksen, joka saa minut pysähtymään: ”Stressiä ja keskittymisvaikeuksia? Ahdistusta, kiirettä ja oman ajan puutetta? Ota kiinni nykyhetkestä! Tule tietoiseksi tuntemuksistasi ja paranna läsnäoloasi! Tutustu mindfulness-meditaatioon!” Klikkaan mainosta ja pohdin, voisiko mindfulness olla tieni ulos informaatioähkystä.

Innostun! ”Mindfulnessin alkeet hintaan 15 €”, ei paha. Verkkopankin kautta maksan itseni sisään tähän meditaatio-tallenteeseen. Enää tarvitsen vain kuulokkeet, joiden avulla voin saavuttaa todellisen läsnäolon missä vain, milloin vain! En löydä kuulokkeita mistään, kauppaan siis! Täynnä raikasta intoa ryömin ulos luolastani. Tunnen, kuinka keskiviikkoni saa aivan uuden suunnan.

Kuva1
15445793157_400048046e_k

Lähden viereiseen tavarataloon. Hengitän sisään ja ulos keskittyneesti. Näin helppoa se on! Darrakin alkaa olla tiessään. Sujahdan pyörö-ovien läpi ja katselen eteneviä jalkojani: olen niistä tietoinen vain etäisesti ja ne tuntuvat vievän eteenpäin kuin itsestään. Hyllyjen välissä liitäessäni katseeni hakee kuulokkeita, jotka löytyvätkin nopeasti. Suuntaan kassalle tietoisena kaikesta, kunnes…

Taulu, tuo räiskyvä taulu! Se salpaa hengitykseni ja kiteyttää jotain, mitä olen sisimmässäni aina ajatellut. Silmänräpäyksessä ymmärrän, että hyvinvointini on vain itsestäni kiinni, oikeastaan kaikki on vain itsestäni kiinni. Carpe Diem! Build Yourself! Kuulokkeet unohtuvat. Mindfulnessin hiljainen tietoisuus vaihtuu itsevarmaan iloon, jonka vallassa lähden haparoimaan kohti rullaportaita.

taulu

self_helpRullaportaiden yläpäässä minut pysäyttävät valkaistut hampaat ja ”Oisko sulla hetki aikaa?” -kysymys. Kun havahdun positiivisten sloganien pyörteistä nykyhetkeen, huomaan kuntosaliketjun ständin sekä henkilön, joka katsoo silmiini iloisesti mutta vaativasti. Oikeastaan katse poraa lävitseni ja kohdistuu vatsalihaksiin, joita on treenattu häpeällisen vähän. Hieman syyllisenä ynähdän jotain vastaukseksi ja alan allekirjoittaa kuukausisopimusta kuin tunnustusta jostain pahasta rikoksesta. Samalla kuitenkin innostun ja olen kuin huomaamatta jo matkalla ryhmäliikuntatunnille. Sosiaalinen energia ja keho ennen mieltä, ehkä sittenkin…

Musiikkia, hikeä, energiaa, liikettä! Sitähän elämä on. Kehoni avulla tunnen pystyväni mihin tahansa. Hyvinvointi ei ole kompleksista ajattelun akrobatiaa vaan kaloreiden, proteiinigrammojen ja toistojen matematiikkaa. Tämän todistaa myös superfood-ständi, jonka viesti kuntosalin aulassa on: täytä nämä kriteerit, niin voit hyvin! Ihanan objektiivista. Ehkä todella tarvitsisimme vain enemmän tietoa hyvinvoinnista? Ehkä joku on jo keksinyt, mitä hyvinvointi on, ja me loput vain harhailemme keksiessämme pyörää uudestaan? Ihanan positivistinen idea mielessäni lähden käppäilemään kohti tiedon ja varmuuden pyhättöä, rakasta yliopistoamme.

liikunta

rahka2

Noustessani tuttua rinnettä kohti yliopistoa ponkaisen energisenä muutaman askelkyykyn välittämättä siitä, miten hupsulta näytän. Äärimmäisen pystyvyyden tunteen vallassa saavun Siltavuorenpenkereelle, pysähdyn ja hengähdän syvään. Samalla kun pohdin, miten tavoittaisin yhä paremmin tuon joka tuutista kuulutetun universaalin hyvinvoinnin, oivallan syvästi ajatuksen, jolla tiedekuntamme on koulinut meistä juuri käyttäytymistieteilijöitä: Kaikki on subjektiivista. Hyvinvointi on subjektiivista, se on yksilöllistä. Aluksi tämä tieto hämmentää oloani entisestään, kunnes tajuan, että se vie pois kaikki paineeni henkilökohtaisesta hyvinvoinnin tavoittelustani.” Mitä on se hyvinvointi, jota silmissä vilisevät lehtiotsikot kehottavat meitä tavoittelemaan? Mitä on superfood? Käsitettä ei ole patentoitu. Täytyykö minun tavoitella aina suurempaa hyvinvointia? Pitääkö minun ylipäätään tavoitella parasta versiota itsestäni? Kuka määrittelee hyvinvoinnin ja voiko yhden hyvinvointi olla parempaa kuin toisen? Aivan —hyvinvointi ei ole objektiivista, eikä sen tarvitsekaan olla.

onnellisuus

Juuri kokemani tunne äärimmäisestä pystyvyydestä valtaa minut uudestaan: minun tarvitsee tehdä niitä asioita, jotka koen henkilökohtaisesti hyvinvointiani parantaviksi. Monipuolisesta ruokavaliosta on toki hyötyä niin kuin liikunnastakin. Silti kokemus hyvinvoinnista on yksilöllinen, ja jokainen voi hyvin omalla tavallaan. Sekavat palaset mielessäni löytävät yllättäen paikkansa hyvinvoinnin palapelissä. Halkean helpottuneeseen nauruun!

Mikko Eloholma
Elina Tervonen
Kirojittajat voivat ihan hyvin

Kuvat | Mikko Eloholma (1, 3.  ja 4.) |  Riikka Helminen (2.)


Lähteitä:

Helsingin Sanomat 14.8.2014. Pakko saada Sixpack. Terveys.

Helsingin Sanomat 19.5.2014. Kuntosalien näyteikkunat ovat yleistyneet – ikkunat voivat innostaa kuntoiluun tai tirkistelyyn. Kaupunki

Martela, Frank 2014. Filosofian tohtori Frank Martelan luento ”Onnellisuudet” Helsingin Avoimen yliopiston luentokurssilla ”Näkökulmia positiiviseen psykologiaan” 24.9.2014.

Nyyti ry: Liikunta
https://www.nyyti.fi/tietoa/liikunta/

Lehto, Juhani E 2014. Dosentti Juhani E. Lehdon luento ”Mindfulness” Helsingin Avoimen yliopiston luentokurssilla ”Näkökulmia positiiviseen psykologiaan” 1.10.2014.

Uusitalo-Malmivaara, Lotta 2014. Dosentti Lotta Uusitalo-Malmivaaran luento ”Mitä positiivinen psykologia on?” Helsingin Avoimen yliopiston kurssilla Näkökulmia positiiviseen psykologiaan 17.9.2014.

Wikipedia, the free encyclopedia: Self-help
http://en.wikipedia.org/wiki/Self-help

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑