Haussa hyvinvoiva työntekijä

HYVINVOINTI Tekstissä pohditaan, miten hyvinvointi, kuntosalit ja nykyinen työelämä liittyvät toisiinsa. Asiaa on peilattu niin kirjoittajan omiin havaintoihin kuin tehtyihin tutkimuksiinkin.

Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, joka on rakentunut pitkälti 1800-luvulla alkunsa saaneen paperitehtaan ympärille. Vierailen yhä säännöllisesti lapsuuden ja nuoruuden maisemissani. Alkuvuodesta hieman pidemmän tauon jälkeen tein visiitin tuttuihin maisemiin ja huomasin, että jotain oli muuttunut: entiselle kotikylälleni oli ilmestynyt kuntosaleja.

Nuoruudessani opin kertomaan tarinaa kotikylästä, jonka keskustan 200 metrin osuudella on neljä baaria. Tätä tarinaa toistin sitä liiemmin kyseenalaistamatta, kun joku kysyi, minkälainen paikka kotikyläni on asua. Nyt asetelmat ovat kuitenkin muuttuneet. Baarien määrä on vakiintunut yhteen, mutta yhtäkkiä kunnan uimahallin yksi kuntolaitteille omistettu huone on saanut ainakin kolme kilpailijaa isoine liiketiloineen.

Ajattelin, että ehkä tämä on yksi hyvinvointikulttuurin ilmentymä: mielletäänhän kuntosali paikkana, josta yksilö voi ammentaa omaa hyvinvointiaan. Nyt tuosta toiminnasta vaan on tullut myös melko nopeasti leviävä liiketoiminnan muoto. Hyvinvoinnin kokemuksen voi ajatella olevan aina ruumiillinen kokemus, ja ainakin länsimaiseen hyvinvointikulttuurin eetokseen liitetään vahvasti ajatus hyvinvoinnista juuri ruumiin kunnossapidon kysymyksenä.

IMG_4336 (2)

Kysymyksessä hyvinvoinnista ja hyvinvoivasta ruumiista ei kuitenkaan päästä eroon yhteiskunnan normeista. Media on omiaan luomaan käsityksiä tavoiteltavista ja halutunlaisista ruumiista, mikä voi muodostaa esteen itse hyvinvoinnin kokemukselle, kun hyvinvoinnin rajat piirretään niin ahtaaksi, ettei sinne juuri kukaan mahdu. Työn teknologiseen murrokseen liitettiin ja liitetään vahvasti ajatus työntekijän ruumiillisuuden merkityksen vähittäisestä hiipumisesta. Vaikka joiltain osin näin on varmasti käynyt, olisi väärin olettaa, etteikö ruumiillisuudella olisi myös merkitystä. “Perinteisen” fyysisyyden lisäksi työelämä vaatii yhä enemmän uusia ruumiintaitoja kuten tunteiden säätelyä ja vuorovaikutustaitoja.

Teoksessa Ruumiillisuus ja työelämä. Työruumis jälkiteollisessa taloudessa (Vastapaino 2016) Taina Kinnunen ja Jaana Parviainen tarkastelevat rekrytointikonsulttien tuntumaa “hyvästä tyypistä”. Vaikka heidän aineistossaan konsulttien käsitys ihannetyöntekijästä ei pelkistynyt täysin ruumiin ulkoisiin piirteisiin, olivat oletukset erilaisista työssä vaadittavista sosiaalisista ja kognitiivisista kyvyistä vahvasti sidoksissa ruumiillisiin piirteisiin. Heidän analyysinsa myös osoittaa, että kulttuurin sosiaaliset hierarkiat ovat erottamattomasti läsnä siinä, kenen ajatellaan olevan “hyvä tyyppi”.

Samaisessa teoksessa Mira Karjalainen, Charlotta Niemistö ja Jeff Hearn ovat tarkastelleet “tietotyöalan voittajan tyyliä”. He tuovat esiin, kuinka ulkonäkökeskeisyyden sekä työn ja vapaa-ajan rajojen hämärtymisen seurauksena työntekijöiden ruumiillisesta olemuksesta tulee osa liiketoiminnan ydintä ja arvonmuodostusta. Ruumiin kunnossapidon oletetaan kuitenkin tapahtuvan yksityisen piirissä, jolloin vastuu siitä on ensisijaisesti yksilöllä itsellään, vaikka se on olennainen osa jälkiteollisen talouden tuotantoa. Karjalaisen ja kumppaneiden artikkelin työntekijät käyttivät huomattavan osan vapaa-ajastaan täyttääkseen oikeanlaisen työruumiin hienovaraiset normit. Edellä mainittu on myös esimerkki työn ongelmien yksilöllistymisestä, josta Sanna Rikala samaisessa teoksessa oivallisesti kirjoittaa.

Lukiessa teosta suhteessa nykyiseen hyvinvoinnin vaatimukseen ei voi olla ajattelematta, että onko nykyisessä hyvinvointikulttuurissa tärkeämpää näyttää hyvinvoivalta kuin olla hyvinvoiva. Minkälaiseen vinkkilistaan ja toimenpiteisiin päädyttäisiin, jos hyvinvoinnin saavuttamisen sijaan listattaisiinkin seitsemän pahoinvoinnin lähdettä nykyisessä työelämässä? Mediakuvien kapeat käsitykset hyvinvoivasta ruumiista ja jälkiteollisen työn ruumiilliset vaatimukset ovat omiaan lujittamaan käsitystä, että hyvinvointia tulee tavoitella jopa pahoinvoinnin kustannuksella – ja että kuntosalin perustaminen on jatkossakin kannattavampaa kuin baarin perustaminen.

Pekka Koskinen

Kuva | Henrietta Pihlaja

Lähteet:

Ruumiillisuus ja työelämä. Työruumis jälkiteollisessa taloudessa. Toimittaneet Jaana Parviainen, Taina Kinnunen & Ilmari Kortelainen. Tampere: Vastapaino 2016.

Mainokset

SARJAKUVAKURSSIN VERRAN PAREMPI CV

YKSITTÄISET Kertaluontoisessa kolumnissaan Rosanna Kuivalainen kertoo, miten paljon hyötyä elämän varrella kerrytetyistä harrastuksista voi olla työelämän ja tulevaisuuden kannalta.

Vaikka opiskelen kasvatustiedettä, työnantajani ovat aina kiinnostuneita kuvataideharrastuksestani. Kerran hain, ja pääsin, kesätöihin siten, että suurimman osan työhaastattelusta keskustelimme nuorena käymästäni sarjakuvataidekurssista. Nykyisessä työpaikassani avoimessa oppilaitoksessa ensimmäinen työtehtäväni oli piirtää Lucia -neito joulukalenteriin. Seuraava tehtäväni on piirtää muotokuvat koko henkilöstöstä.

Ehkä paras ongelma, mikä tulevaisuuttaan suunnittelevalla voi olla, on se, että liian moni asia kiinnostaa. Miten sitten valita kaikista mahdollisuuksista? Omasta kokemuksestani viisastuneena arvioisin, että yhden mahdollisuuden ottaminen ei aiheuta muiden mahdollisuuksien ikuista menettämistä. Useammin kuin kerran olen viisastellut valintojen edessä ahdistuneille ystävilleni, että mahdollisuudesta kieltäytyminen ei ole mahdollisuuden menettämistä, vaan aktiivinen valinta tehdä tilaa toiselle mahdollisuudelle. Ja minä todellakin olen sitä mieltä.

12034268_954103494627755_408680270681214977_o (1)
Rosanna ja hänen mummonsa esittelemässä heidän yhteistä kirjaansa.

Ajatellaan nuoria. Graduni vuoksi olen lukenut viime aikoina ankarasti korkeakouluhakuun ja sen muutoksiin liittyviä uutisia. Yleisenä huolen aiheena on muun muassa se tapahtumaketju, että ylioppilaskirjoitusten merkitys korkeakouluhaussa kasvaa, siis lukio-opinnoissa menestyminen on entistä tärkeämpää tulevaisuuden mahdollisuuksien kannalta, siis hyvään lukioon pääseminen on tärkeää, siis jo ennen lukioikää tulisi nuoren ottaa vastuu korkeakouluopinnoistaan. Toisin sanoen kevään korkeakouluhaun luku-urakka vaihtuukin ehkä vähintään kolmen lukiovuoden paahtamiseen burn outin savu korvista nousten, ja jopa ennen sitä, yläasteella lukiohakuun valmistumiseen.

Lähes eksyn aiheesta, mutta: niin paljon työtä ja ahdistusta hakemisesta jo niin varhaisessa vaiheessa, ettei hakukohdekaan ole vielä tiedossa. Tämä olisi varmaankin sellainen tilanne, jossa nuori opiskelee kaikki mahdolliset aineet ja hakee parhaaseen mahdolliseen lukioon, jottei ainakaan menetä mahdollisuutta hakea hyvään korkeakouluun, jos niin haluaisi, sitten vuosien päästä.

20170811_071714

Ei saa olla niin, että opiskeleminen ja oppiminen estävät opiskelemasta ja oppimasta myöhemmin jotain muuta. Päinvastoin, kerrytetty kokemus on kertynyttä viisautta. Oma mummoni on tehnyt uraa muun muassa sähkömiehenä, hammashoitajana ja nyt eläkepäivillä kirjailijana. Hän siis vaihtoi alaa lennosta jopa eläkepäivinä. Vaikea kuvitella, että moista olisi tullut tehtyä, jos häntä olisivat läpi elämän kiinnostaneet ainoastaan virtapiirit.

Aika moni nuori aikuinenkin voi jo todeta, että ei ole teiniaikojen unelma-ammatissaan, ja hyvä niin. Onneksi kiinnostuksen kohteet muuttuvat. Ja toisaalta, onneksi elämässä tuppaa tulemaan vaiheita, jolloin hetken tauolla olleille harrastuksille onkin taas sopiva hetki tai piilossa olleet vahvuudet on valjastettava käyttöön.

Haluankin patistella kaikkia: rakkaista harrastuksista ei kannata missään nimessä luopua kiireisen opiskelijaelämän aikana, tai sen jälkeen. Niihin käytetty aika on investointi osaamisen kehittämiseen ja yllätyksiä sisältävään tulevaisuuteen. Nautiskelkaa jo etukäteen ajatuksella siitä, miten äimistytätte erikoistaidoillanne työhaastattelijan, joka on haastatellut samana aamuna jo seitsemän saman tutkinnon suorittanutta.

Voi myös olla, että harrastus viekin mennessään ja työllistyt sitä kautta. Kuten kerroinkin, harrastukseni on poikinut minulle pieniä ja isompia kuvitustöitä. Lucia -neitojen lisäksi olen esimerkiksi kuvittanut kolme kirjaa tässä opintojen ohella. Juurikin tämän kirjailija -mummoni kirjoittamia.

Rosannan teoksia pääset katsomaan instagram-tililtä @kuiva-art 

Rosanna Kuivalainen

Kuvat | 1:  Miikka Lappalainen | 2: Rosanna Kuivalainen | Kansi: Rosanna Kuivalainen

Työelämä 2030!

TYÖELÄMÄ Aikuiskasvatuksen kilta järjesti Specia ry:n ja Akavan Erityisalojen kanssa tulevaisuuden työelämään keskittyneen keskustelutapahtuman Työelämä 2030, jossa kuultiin aiheesta monista eri näkökulmista. Puhujat ja keskustelijat pohtivat tulevaisuudessa tarvittavia taitoja, työpaikkoja ja työntekijöitä kohtaavia muutoksia ja omaa paikkaamme ja osaamme tämän kaiken keskellä.

TUNNELMIA TAPAHTUMASTA

Tulevaisuuden työelämä ei tarjoa pelkkiä uhkakuvia vaan myös mahdollisuuksia. Hommiakin riittänee, koska vaikka automatisaatio lisääntyy, on ihmiselle silti töitä laitteiden ja ohjelmien kehittäjänä ja huoltajana sekä työssä, jota ei laittein ja ohjelmin voi korvata. Myös oma kasvatustieteilijän osaamiseen luottaminen ja vahvuuksien näkeminen sai päivän aikana buustia. Kummasti sitä välillä huomaa alkaneensa pitää kovin itsestään selvinä sellaisia taitoja, jotka eivät sittenkään ole niin itsestään selviä. Tämä seminaari olikin minulle oiva tilaisuus pyyhkiä huurteet silmälaseista ja katsella työelämää ja tulevaisuutta taas hetken aikaa uusin silmin. Päivän päätteeksi ainakin itsellä oli todella innostunut olo, ja nyt tarjoan teille nopean katsauksen sisältöihin, joiden myötä se syntyi. 

puhujat (1)
Kuvassa tapahtuman puhujat:  Tapani Anttila & Heidi Pihlaja (Talent Vectia), Tanja Laurila (Academic Work), Heini Karppinen (Mehackit) ja Satu Heikinheimo (Startup Refugees)

TALENT VECTIA

Työn merkityksellisyydestä työntekijöille olivat puhumassa Heidi Pihlaja ja Tapani Anttila Talent Vectialta. He puhuivat tavoista vastata työelämän muutoksiin. Tärkeää on mennä tulevaa kohti ihmiset edellä.

Työelämä on muuttunut monimuotoisemmaksi ja sekä organisaatioilta että työntekijöiltä vaaditaan uusia toimintatapoja. Muutoksiin voi vastata mm. kehittämällä työkulttuuria, jossa mennään ihmiset edellä. On tärkeää pohtia, mitä työn merkityksellisyys on ja mistä merkityksellisyyden kokemus työssä syntyy. Kun työntekijät kokevat työnsä merkitykselliseksi, se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti organisaation toimivuuteen ja samalla myös tuottavuuteen. Tässä kehittämisessä ja mahdollistamisessa riittääkin meille kasvatustieteilijöille vielä työnsarkaa tulevaisuudessa.

MEHACKIT

Heini Karppinen Mehackitiltä oli puhumassa teknologiaosaamisen tasa-arvon ja start up -maailman näkökulmista. Koodaamistaito on nykyisin haluttua osaamista ja koodarit liikkuvat markkinoilla, mutta miten sinne markkinoille päästään – ja kuka pääsee?

Sekä kasvatustieteilijänä että naisena it-alalle ei työllistytä niin helposti kuin joitakin muita polkuja pitkin. Meitä sekä luokitellaan ulkoapäin, että olemme myös tottuneet itse luokittelemaan itsemme tiettyihin lokeroihin. Niinpä oma osaaminen tai osaamisen kehittämisen mahdollisuudet eivät välttämättä tule tunnistetuksi ja tunnustetuksi. Kuitenkin kasvatustieteilijällä voi olla paljon annettavaa moniammatillisissa tiimeissä, esimerkiksi oman työn johtamistaidot ja reflektointikyky ovat tärkeitä taitoja, joita me voimme tuoda työyhteisöön.

STARTUP REFUGEES

Satu Heikinheimo Startup Refugeesiltä oli kertomassa turvapaikanhakijoiden ammattitaidon ja yrittäjyyden tukiverkoston toiminnasta ja sen merkityksestä.

Mukana Startup Refugeesin toiminnassa on jo 500 toimijaa, mukaan lukien erilaisia yrityksiä ja yhteisöjä. Opiskelijayhteisöistä myös AKK on ottanut osaa toimintaan. Toiminnan tarkoituksena on luoda osallistujien osaamisprofiileita, eli kartoittaa heidän koulutus ja kokemus tietoja, taitoja ja osaamista. Maahanmuuttajien mukana on tullut ja tulee valtava määrä erilaista koulutus- ja kokemusperäistä osaamista ja taitoa, jota olisi tuhlausta heittää haaskuuseen. Ne kuitenkin on ensin tunnistettava ja tunnustettava. Nyt osaamisprofiileita on verkostossa jo 1800 ja uutta luodaan, mm. hiljattain on perustettu oma naisverkosto.

panelistit (1)
Panelistit (vasemmalta oikealle): Kristiina Brunila, Armi Murto, Johannes Nuutinen ja Tanja Laurila

PANEELIKESKUSTELU

Tapahtuma päättyi paneelikeskusteluun, jossa mukana olivat Armi Murto Ompeluseurasta, Johannes Nuutinen Demos Helsingistä, Tanja Laurila Academic Workiltä ja Kristiina Brunila Helsingin yliopistolta. Paneelissa keskusteltiin työelämäaiheista laidasta laitaan ja jatkettiin tapahtuman aikaisemmista aiheista eri näkökulmista. Yleisö sai osallistua kysymyksillään keskusteluun ja keskusteltavaa olisikin riittänyt vaikka koko loppu illaksi. Paneelissa pohdittiin mm. ihmisen korvaamattomuutta joissain työtehtävissä, tulevaisuuden ennustamista ja tutkimista, kasvatustieteilijän osaamisen tunnistamista, työtehtävien ja työnkuvan laajenemista, yhteiskunnallisten muutosten ja työelämän muutosten kietoutumista toisiinsa, sekä toivon merkitystä että vaikutusmahdollisuuksia muutoksiin.

Teksti: Mina Poppeli

Kuvat: Mina Poppeli

*Toimituksen huomautus: Osa otsikoista toimii myös linkkeinä yritysten kotisivuille!

Työlläsi on lopputuote – Päätoimittajan terveiset

mikkis
TYÖ
on nykyään itsensä toteuttamista. Se on tunnettu fakta. Toisena kiinnikkeenä työlle (ja yrittämiselle) toimii Suomen kilpailukyvyn turvaaminen tulevaisuudessa. Emme saa jäädä muiden jalkoihin!

Susanna Niiniön (2008) gradututkimuksessa valmistuneet kasvatustieteilijät arvioivat tärkeimmäksi tekijäksi työllistymisensä kannalta henkilökohtaiset taidot. Vasta tätä seurasivat akateeminen tutkinto ja oma pääaine. Kuulostaa tutulta. Tulevaisuudessa tarvitaan luovia ongelmanratkaisijoita, jotka mukautuvat kaikkeen, koska vain muutos on pysyvää. Ajatus on yhteensopiva niin itsensä toteuttamisen kuin kilpailukykytavoitteenkin kanssa.

Mutta mitä varten itseään toteutetaan? Eikö työn merkitys synny ilon lisäksi myös hyödyllisyyden kokemuksesta? Ja onko kilpailukykykään itseisarvo, jos sitä tuotetaan kaikella sellaisella, mikä vain menee kaupaksi?

Kasvatustieteilijän tulevaisuuden titteleihin lukeutuu mm. HR-päällikkö ja koulutussuunnittelija. Jos näiltä töiltä riisuu itsensä toteuttamisen ja kilpailukyvyn kulissit, on lopputulos seuraava: HR-päällikkö edistää hammastahnan (tai yrityksestä riippuen jonkun muun tuotteen) myyntiä, kun taas koulutussuunnittelija pyrkii optimoimaan resursseja ihmisten opetuksessa. Yritys tai koululaitos, kumpikin toimii rattaana isommassa koneistossa.

Sekä HR-päällikkö että koulutussuunnittelija voivat varmasti toteuttaa itseään töissään. Samalla he tienaavat elantonsa ja kasvattavat bruttokansantuotetta, mikä on tärkeää. Nämä tavoitteet eivät itsessään vielä kuitenkaan luo merkityksellistä työtä. Työn tulisi aina, laajemminkin, edistää jotain hyödyllistä. 

Merkityksellisyyden kokemuksen aikaansaamiseksi tulisi HR-päällikön siis uskoa hammastahnaansa ja koulutussuunnittelijan sivistystavoitteeseen. Toisin sanoen molempien tulisi ajatella, että heidän työnsä lopputuote tekee maailmasta paremman paikan. Tämä usein unohdetaan kun puhutaan tietotyöstä, jonka ajatellaan selittävän itse itsensä. ”Tällaistahan tää nykyään on: powerpointeja, briiffejä ja projekteja…” Kysymystä siitä, mikä on työn perimmäinen tulos, kysytään aivan liian harvoin.

Tällä kertaa Elossa ilmestyy tekstejä, jotka nivoutuvat yhteen Työn kautta. Alumnimme Antti Seitamaa ja Ida Husberg-Veikkolainen tarjoavat näkökulmansa kasvatustieteilijän osaamisesta työelämässä. Susanna Palkkimäki kertoo tänä vuonna perustetun Kasvatustieteiden alumniverkoston synnystä ja toiminnasta (alumni = valmistunut opiskelija). Tämän lisäksi Aikuiskasvatuksen Killan vuoden aikuiskouluttajaksi 2014 valitsema Elina Rainio kuvaa työtään osallistavia metodeja hyödyntävänä kouluttajana Omnian aikuisopistossa.

Kaikkien kirjoittajien teksteistä voi aistia sen, että kasvatustieteilijöiden osaaminen kulminoituu ihmisten kanssa toimimiseen, ehkä jopa heidän syvempään ymmärtämiseen. Kenties tämän osaamisen voisi valjastaa myös työn merkityksen pohtimiseen. Hammastahnaa ja koulutusta käyttävät kuitenkin loppujen lopuksi ihmiset. Mikä heille on oikeasti hyväksi? Sen voisi joku kasvatustieteilijä kertoa.

Hyvää loppuvuotta kaikille!

Mikko Eloholma
Päätoimittaja

Kuva | Mari Rissanen

Ihminen – kaiken bisneksen voimavara

ida_husberg

Ajatuksia opintojeni ajalta

TYÖ Aloitin kasvatustieteilijän opintoni heti lukion jälkeen vuonna 2004 ja valmistuin yleisen ja aikuiskasvatustieteen maisteriksi tammikuussa 2011. Opintojeni aikana olin erittäin aktiivinen osakunta- ja järjestötoiminnassa sekä kerrytin osa-aikaisesti työkokemusta opintojeni ohella.  Olen ollut kokoaikaisessa työsuhteessa opintojeni loppuvaiheesta lähtien.

Olen usein miettinyt, minkälaista työtä tekisin, jos olisin valmistunut ekonomiksi tai esim. diplomi-insinööriksi. Minkälainen ammatti-identiteettini olisi, ja eroaisiko ajatusmaailmani nykyisestäni? Opiskellessani en vielä oikein saanut käsitystä siitä, minkälaiset työllistymismahdollisuudet kasvatustieteilijöillä on tai minkälaisiin työtehtäviin pääsisin. Muistan, että kysyimme näitä asioita jatkuvasti opettajiltamme.

Tein pitkän sivuaineeni JOO-opinto-oikeuden kautta Aalto-yliopiston teknillisessä korkeakoulussa (silloinen Teknillinen Korkeakoulu, TKK).  Muistan vielä ensimmäisen luentoni. Olin aivan häkeltynyt siitä, miten mahtavia tyyppejä siellä oli, ja ennen kaikkea, miten näkemyksemme olivat samankaltaisia, vaikka tarkastelimmekin asioita eri näkökulmista. Tällä tavoin haastoimme toisiamme erilaiselle ajattelulle ja saimme erittäin mielenkiintoisia keskusteluita aikaiseksi.

Olen aina tiennyt, että haluan tehdä yritysmaailmassa töitä – etenkin ihmisten ja HR:n parissa. Kun valmistuin kasvatustieteilijäksi, tiesin, että minun on tehtävä todella paljon töitä työhaun suhteen, jotta minulla olisi jonkinlaisia mahdollisuuksia todistaa ja näyttää, että minulla on bisnesymmärrystä. Kasvatustieteilijänä minulla ei tutkinnossani ollut minkäänlaista todistusaineistoa siitä, että minulla olisi syvällistä talousosaamista bisnesmaailmasta, kuten esim. ekonomeilla on. Tiesin, että minun on hankittava sellaista työkokemusta, joka auttaa tässä asiassa.  Tämän lisäksi tein pro gradu -tutkielmani aiheesta Henkilöstö- ja asiakastyytyväisyyden yhteys, ja miten onnistuneella johtamisella ja hyvällä työyhteisöllä voidaan vaikuttaa yrityksen tuloksellisuuteen (käännetty ruotsista). Aiheeni ei ollut perinteinen, mikä oli osittain hieman haasteellista, mutta halusin kuitenkin kirjoittaa aiheesta, joka oli lähellä sydäntäni ja auttaisi minua urallani.

15344523364_577b8c2ace_k

Eväitä työelämässä

Opintojeni ohella olin töissä sellaisissa yrityksissä, joissa pääsin kehittämään omaa osaamistani ja reflektoimaan opittua teoriaa käytännössä. Tämän lisäksi osallistuin Trainers’ House Oyj:n Growth Academy -ohjelmaan kehittääkseni myyntitaitojani. Myyntiosaaminen on mielestäni kasvatustieteilijälle ehdottoman tärkeää, koska sinun pitää pystyä myymään persoonasi, osaamisesi ja ideasi oli siten kyse kollegoista, yrityksestä tai yrityksen asiakkaista. Harmi, että ”myynti” käsitteenä koetaan yleisellä tasolla tänäkin päivänä osittain negatiiviseksi, vaikka sen perustarkoitus varsinkin ratkaisumyynnissä on auttaa asiakkaita ja kehittää yritysten toimintaa. Myynti on kaiken bisneksen edellytys.

Olen töissä huomannut, että ajattelen asioita ensisijaisesti ihmisten näkökulmasta jopa tiedostamattani. Jos on kyse esim. siitä, miten saadaan jokin muutos aikaiseksi tai kehitetään ja suunnitellaan jotain, mietin, miten me saamme ihmiset innostumaan, osallistumaan ja sitoutumaan näihin asioihin – miten me yhdessä ylitämme liiketoimintatavoitteemme. Samalla mietin myös, miten auttaa ja innostaa ihmisiä hyödyntämään heissä itsessään jo olemassa olevaa potentiaalia ja miten saada ihmiset tunnistamaan omat vahvuutensa? Olen huomannut, että kasvatustieteilijänä ihmisten analysointi, auttaminen ja ikuinen optimismi siitä, että kaikki voivat kehittyä, jos vain antaa sille mahdollisuuden, ovat minulla hyvin syvällä takaraivossa. Minulle on hyvin luontaista auttaa ihmisiä tunnistamaan omia vahvuuksiaan, sekä saada heidät innostumaan – vaikka joskus haastan vähän liiankin innoissani. ;)

15779398198_de0d2ec06d_k

Bisnestä tehdään ihmisten kanssa, oli sitten kyse yrityksen tai asiakaskokemuksen kehittämisestä tai palveluiden myynnistä. Etenkin aktiivinen keskustelu eri ihmisten kanssa sekä tarinoiden kertominen ja kuunteleminen, niin kirjoitettuna kuin suullisestikin, ovat erittäin tärkeitä osaamisen kehittämiselle. Vanha viisaus ”Kerro oppimasi asia jollekin toiselle” on mielestäni erittäin toimiva!

Positiivisuus ja innostuneisuus tarttuvat, kun taas negatiivisuus kaventaa näkökenttää. Silloin emme huomaa kaikkia mahdollisuuksia. Se on fakta. Ei ihme, että kaikki akateeminen tutkimus positiivisesta psykologiasta ja positiivisuuden vaikutuksen voimasta tuloksellisuuteen on niin itsestään selvää. Tähän pienenä lisäyksenä: jos katsoitte Nelosen Vain elämää -tv-sarjan edellistä tuotantokautta, huomasitteko, miten suuri hymy Vesa-Matti Loirilla oli kauden viimeisessä jaksossa ja miten huumori ja positiivisuus kasvoivat jakso jaksolta? Oli aivan mahtavaa nähdä, miten he ryhmänä vahvistivat ja kannustivat toisiaan ja loivat jatkuvasti positiivista meininkiä. Uskon, että positiivisella asenteella ja muiden innostamisella voimme muuttaa maailmaa yksi pala kerrallaan!

Tulevaisuuden koulutuksen mahdollisuuksia

Positiivisesta energiasta puheen ollen: osallistuin Pohjoismaiden johtavaan kasvuyritys- ja teknologiatapahtuma Slushiin Messukeskuksessa 18.­–19. marraskuuta. Tapahtuma oli aivan mieletön! Siellä sai nähdä todella mielenkiintoisia startup-yrityksiä ja teknologian uusia kehityssuuntia sekä ylipäätään tuntumaa siihen, mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan. Tiesittekö, että Slush-tapahtumassa oli aivan oma Slush edutech -ohjelmanumero, jossa nuoret yritykset saivat mahdollisuuden näyttää, minkälaisilla ratkaisuilla he muuttaisivat ja tehostaisivat oppimista ja opetusjärjestelmää?  Myös mm. Rovio Entertainment Oy on laajentanut toimintaansa opetuksen ihmeelliseen maailmaan.

Tämä uusi digitaalinen aikakausi tuo erittäin suuria muutoksia ja mahdollisuuksia oppimiselle ja opetukselle mutta varmaankin myös suuria huolia. Itse näen digitaalisuuden positiivisena asiana opetuksessa ja oppimisessa ylipäänsä. Se luo mahdollisuuksia joustavaan koulutukseen ja näkemysten jakamiseen sekä keskusteluiden käymiseen ihmisten kanssa yli maan rajojen. Digitaalisuus tuo opetuksen lähemmäs ihmistä.

15779400098_b57132bc35_k

Voisiko meillä tulevaisuudessa olla pohjoismainen koulu, jossa opiskelijat ovat kaikki omissa kodeissaan, naapurin luona tai kylän kahvilassa niin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa kuin Islannissakin? Siinä koulussa oppisimme yhdessä pohjoismaisilla kielillä sekä kävisimme ryhmäkeskusteluja videoteknologian avulla. Jos emme ymmärtäisi kaikkia kieliä, voisimmeko hyödyntää automaattista puheen kääntäjää? Onko tulevaisuuden koulussa monta eri luokkaa, jotka ovat globaaleja ja virtuaalisia, ja välitunneilla leikitään niiden kanssa, jotka ovat samassa koulurakennuksessa mutta eri luokissa? Tässä vain muutama villi pohdinta, miten teknologiaa voisi hyödyntää niin oppimisessa kuin opetuksessa. Uskon vahvasti, että kaikkien kasvatustieteilijöiden on jollakin tapaa oltava uteliaita ja kiinnostuneita siitä, minkälaisia mahdollisuuksia ja muutoksia teknologian kehitys voi tuoda perinteiseen opetusmaailmaan puhumattakaan sen tuomista mahdollisuuksista yrityksille niin henkilöstön resursoinnin kuin osaamisen kehittämisenkin näkökulmasta.

Kasvatustieteilijät osana moniammatillisia tiimejä

Slush 2014 -tapahtuma toi minusta esille sen, että mitä enemmän ymmärrämme toistemme ajatusmaailmaa ja vahvuuksia, sitä suurempia ja monimuotoisempia innovaatioita ja mahtavia asioita voimme saada aikaiseksi. Jos kasvatustieteilijä, ekonomi ja diplomi-insinööri laitetaan samaan tiimin, voin taata, että aikaan saadaan loistavia ideoita sekä erittäin monipuolista keskustelua toisten ajatusmaailmoja haastaen. Tässä pätee vähän sama ajatusmaailma kuin siinä, että paras tiimi koostuu erilaisista persoonista. Ajatusmaailmahan on osa ihmisen persoonaa – tapaa miten reflektoidaan, nähdään ja koetaan asioita. Tällä tekstillä haluan sanoa sen, että mitä uteliaampia olemme toisiamme ja toistemme osaamista kohtaan ja mitä enemmän keskustelemme toistemme kanssa, sitä paremmin ymmärrämme ja voimme täydentää toisiamme.

15966792315_7b28a000fa_k

Miten kasvatustieteilijän osaaminen eroaa muilta aloilta valmistuneiden osaamisesta? Kasvatustieteilijän opintokokonaisuus keskittyy pitkälti ihmisen ja käyttäytymisen ymmärtämiseen ja analysointiin eri näkökulmista. Oli sitten kyse oppimisesta, bisnesmaailmasta tai koulutusjärjestelmästä on tarkastelun kohteena ihminen. Kasvatustieteilijänä ihmisten tarkkailu, halu ymmärtää ihmistä ja usko ihmisen omiin voimavaroihin tulevat luonnostaan. Tämä on minusta kasvatustieteilijän ehdoton voimavara – kyky tunnistaa ja nähdä ihminen yksilönä ja osana suurempaa ryhmää. Panostetaan osaamisemme vahvuuksiin ja säilytetään lapsenomainen uteliaisuutemme.

Minusta kasvatustieteilijällä on lupa olla ”ihmisnörtti”, ja tässä maailmassa nörttiys on valttia!

Ida Husberg-Veikkolainen

Kuvat | Risto Vauras, Suunnittelutoimisto grass business Oy (1.) | Riikka Helminen (2.-5.)

Kasvatustieteilijöiden alumniverkosto

kasvisverkostoTYÖ Kaikki puhuvat verkostoitumisesta, piilotyöpaikoista, oman alan asiantuntijuudesta ja ajan hermolla olemisesta.  Moni saattaa miettiä näitä asioita varsinkin sen jälkeen, kun valmistuu. Mistä löydän työpaikkoja, miten ja missä verkostoitua, mistä saan tietoa? Olet ehkä ollut aktiivinen järjestöläinen ja tunnet jo paljon kasvatustieteilijöitä, tai sitten opiskellut itsesi nopeasti valmiiksi ja mietit, mistä voisit saada verkostoja.  Mitä tahansa olet tehnyt, niin valmistuttuasi sinusta tulee alumni eli valmistunut, ja sinua varten on nyt perustettu valtakunnallinen Kasvatustieteilijöiden alumniverkosto!  

Alumniverkoston tarkoitus on tarjota paikka tavata muita kasvatustieteen alumneja ja verkostoitua sekä tehdä yleisen kasvatustieteen alaa ja kasvatustieteilijöitä enemmän tunnetuksi työelämässä. Verkostossa ja sen foorumeilla on mahdollisuus jakaa tietoa, kysyä tai keskustella helposti omaan alaan liittyvistä asioista.  Tarkoitus olisi luoda verkosto, josta myös yliopistot ja ainejärjestöt hyötyisivät ja löytäisivät alumnejaan helpommin, joten verkoston sivuilla kannattaa mainostaa kaikkia yleisen kasvatustieteen alumnitapahtumia.

Verkosto sai alkunsa syksyllä 2013, kun pidettiin alumnitapaaminen, jossa alumneilta tiedusteltiin kiinnostusta tai tarvetta tämän tapaiseen toimintaa, ja kumpaakin löytyi.  Kevään aikana verkostolle valittiin ohjausryhmä viemään toimintaa ja ideoita eteenpäin. Ensimmäinen Afterwork-tilaisuus pidettiin 26.3 ja siitä tuli paljon kiitosta. Seuraava isompi tapahtuma oli Digi-ilta 28.4, jossa oli kasvatustieteilijöitä kertomassa heidän työstään digialalla. Tämän jälkeen toiminta jatkui kesällä alumnipiknikin merkeissä. Tänä syksynä järjestettiin kaikille kasvatustieteilijöille avoin Tunnusta taitosi –asiantuntijailta sekä vapaamuotoisempi Alumni-ilta. Seuraavana tapahtumana  on 23.1 järjestettävät Alumnisitsit, joihin osallistuu sekä valmistuneita että opiskelijoita. Toiminnan on tarkoitus jatkua kolmella tapahtumalla syksyisin ja keväisin, ja tulevaisuudessa laajentua useampiin tapahtumiin.

verkko

Pitkän ajan tähtäimenä on yhdistää kasvatustieteilijöitä yli yliopistorajojen. Tuntemalla muita kasvatustieteilijöitä opimme alastamme vielä enemmän ja tietämällä alastamme enemmän sekä hieman järjestäytymällä luomme myös parempaa kuvaa työnantajien suuntaan, joille kasvatustieteilijät muina kuin luokanopettajina voi olla täysin tuntematon käsite.

Tapahtumat ovat keskittyneitä yleisen kasvatustieteen työaloihin, mutta ovat avoimia kaikille, jotka ovat näistä aiheista tai aloista kiinnostuneita. Toimintaa tehdään ensisijaisesti alumneille, mutta myös opiskelijat ovat tervetulleita kaikkiin tapahtumiin.

Verkosto on lähtenyt kasvatustieteilijöiden tarpeista ja toimii yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Specia ry:n  kanssa, joista on henkilöt ohjausryhmässä. Ohjausryhmässä on myös opiskelijaedustajat niin Aikuiskasvatuksen Killasta kuin Peducastakin.  

Kasvisverkosto toimii tällä hetkellä Facebookissa sekä LinkedIn:ssä, ryhmät löydät nimellä Kasvatustieteilijöiden alumniverkosto (Linkit: Facebook, LinkedIn). Käy siis klikkaamassa itsesi jäseneksi, niin alat saada tietoa tapahtumista sekä pääset mukaan erilaisiin keskusteluihin.

Nähdään siis seuraavissa tapaamisissa! Jos aihe kiinnostaa ja sinulla on siitä kysyttävää, niin ole yhteydessä! Vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin.

Susanna Palkkimäki
Kasvatustieteilijöiden alumiverkoston ohjausryhmän opiskelijajäsen

Kuvat | Riikka Helminen (1.) | Mikko Eloholma (2.)

 

Siltoja ja sukelluksia ammatilliseen vuorovaikutukseen

Elina_RainioTYÖ Kuulun kouluttajajoukkoon, joka on soveltanut, tutkinut ja kehittänyt toiminnallisia ja osallistavia työtapoja sekä koulutusmenetelmiä 30 vuotta. Olemme joukko opettajia ja kouluttajia, jotka ovat saaneet verkostoitua kansainvälisesti ja myös tutkia omaa työtään. Joukosta löytyvät positiivista valmennusta soveltava työpaikkaohjaaja ja koulunkäyntiavustaja, valmentava esimies sekä draaman avulla oppiva lähihoitaja. Tällä hetkellä koulutan ja valmennan Omnian aikuisopistossa Espoossa monenlaisia ryhmiä.

Keskeisiä työotteessani ovat positiivinen valmennus sekä työn ja arjen tutkiminen toiminnallisesti. Myöskin ammatillisen vuorovaikutuksen, tunneälyn ja sosiokulttuurisen innostamisen ajatukset ovat toimineet siltoina monen ryhmän välillä. Pidän myös työhyvinvointipäiviä ja asiakaspalvelukoulutuksia tilaajien toiveiden mukaan. Sisällöt vaihtelevat vuorovaikutusharjoitteista mindfullnesiin ja haastavan asiakkaan kohtaamiseen. Ohjaussuhdekohtaamiset sekä oppimisen ja motivaation tutkailut ovat myös kysyttyjä aiheita. Ammatillinen kasvu ei näy heti, vaan se vie aina aikaa ja tapahtuu viiveellä, kun uudet asiat sulautuvat osaksi muuttuvaa identiteettiä. Omnian aikuisopistossa tämä näkyy voimakkaasti, koska opiskelijoista iso osa opiskelee uutta ammattia, ja heillä voi olla pitkä kokemus jonkin muun ammatin tai työyhteisön kautta.

Ensimmäinen sukellus

Opiskelin Tampereen yliopistossa kasvatustiedettä, puheoppia, sosiologiaa ja toiminnallista ryhmän ohjaamista. Saimme osallistua myös kokonaisen vuoden ajan improvisaation ryhmätunneille, jotka olivat avoimia yli tiedekuntarajojen. Olin 20-vuotias, elämää aloitteleva ihminen ja vaikutuin niin suuresti kokemastani toiminnallisesta ryhmäprosessista, että uskalsin alkaa vetää Tampereen kaupungin kasvatusneuvolassa luovan toiminnan ryhmää valikoivasti puhumattomille lapsille. Pian myös ryhmää seuranneet työntekijät halusivat oman improvisaatioon ja toiminnallisesti eläytyviin rooliharjoitteisiin pohjaavan koulutusprosessin. Köyhät opiskelijapäiväni päättyivät tähän. Koulutin koko opiskeluaikani erilaisia ryhmiä luovilla, draamallisilla ja eläytymismenetelmällisillä työtavoilla.

palapeli

Ilo ja hyväksyminen siltanana positiiviseen valmennukseen

Ajatus ryhmässä toimivasta ja eläytyen oppivasta ihmisestä vaikutti minuun syvästi. Opin kollektiivisen ja energiaa pursuavan ryhmäkokemuksen voiman, ja se on kantanut pitkälle synnyttäen iloa, tietoa ja kehittyvää ammatillista vuorovaikutusta. Tällaiselle positiiviselle valmennusotteelle oli heti tilausta, sillä sen perusteina ovat vaikuttavuus ja kokemuksellisen oppimisen syklit. Ryhmän koulutus kesti yleensä vuoden, ja tässä ajassa näki jo prosessin ja saattoi vähän tutkiakin, miten asenteet, itsetunto ja oppimiselle asetetut tavoitteet olivat kehittyneet. Jälkeenpäin ajatellen opin juuri Kolbin kokemuksellisen oppimisen peruskaavalla: ensin itse tehden, sitten reflektoiden omaa kokemusta ryhmän kokemukseen ja lopulta opettaen sen muille. Prosessi teki minusta jonkinlaisen toimintaoppimisen asiantuntijan jo nuorena. Tajusin ryhmän voiman ja myös prosessien kätkemät ryhmädynaamiset koukerot sekä vallan ja vuorovaikutuksen alati vaihtuvat roolit ja prosessit.

Mikä meihin vaikuttaa?

Ajattelen, että tehty, koettu, puhuttu ja puitu asia vaikuttaa meihin 90 %, pelkkä sanottu asia 70 %, kuultu ja puhuttu 50 % ja luettu ainoastaan vain 10 %. Olemme tietenkin erilaisia oppijoita, mutta on hyvä tiedostaa, mikä itseen vaikuttaa. Näin ajatellen käytännön toimintaoppijat saavat liian vähän tilaisuuksia oppia toimimalla kokemuksellisesti. Mitä jos ei opi vain lukemalla? Onko heti erilainen oppija, jolla on oppimisvaikeuksia?  Edustan koulukuntaa, joka on ollut taistelemassa draaman saamiseksi peruskouluun ryhmäyttävän, toisenlaisen oppimistavan tarjoajana. Toiminnalliset työtavat vahvistavat itsetuntoa, elämänhallintaa ja vuorovaikutustaitoja, joita nyt tutkailen aikuisten kanssa. Me suomalaiset emme ole luonnostaan ryhmätyökansaa, sillä luonteemme ja temperamenttipiirteemme kääntyvät usein sisäänpäin. Meiltä puuttuu spontaania kykyä reagoida tilanteissa ja olla avoin. Tässä mielessä maahanmuuttajat ja heidän lapsensa tuovat uutta yhteisöllisyyttä ja avoimuutta opiskelijaryhmiin, joita nyt koulutan. Vuorovaikutuksen ilmapiiri muuttuu toimivammaksi. Miten paljon paremmin osa sukupolveni lapsista olisi pärjännyt elämässään, jos he olisivat saaneet oppia vuorovaikutteisia ja sosiaalisia ryhmätyötaitoja jo koulussa?

Finssin vinttihuoneen hämärissä

Omnian aikuisopistolla on fantastinen Espoon keskiaikaisella alueella sijaitseva koulutuskartano Finns.  Istumme nyt työpaikkaohjaajien kanssa Finnsin vinttihuoneen hämärissä. Menossa on jatkokoulutuspäivä, jonka teemana ovat positiivinen valmennus ja erilaisten oppijoiden ohjaus. Pohdimme, minkälaisia muistoja ja mielikuvia meillä on koulutiestämme ja ekasta koulusta vuorovaikutusympäristönä.  Muistelemme omaa ensimmäistä luokkaamme, helppoja ja vaikeita oppimiskokemuksiamme sekä varhaisten opettajien tuottamia iloja ja suruja. Olemme kokemuksellisen reflektoinnin alueella, jossa omat ajatukset jaetaan muiden kanssa ja mietitään, miten ohjata moniäänisemmin omia työssäoppijoita. Käytämme yhtenä työkalunamme mindfullnesia eli omien tunteiden havainnoimista ja kykyä rauhoittaa mieli sekä keskittyä läsnä olevaan hetkeen. Omat oppimismuistot syventävät kykyä ymmärtää ohjattavien erilaisia tarpeita. Soudamme monenlaisia veneitä, ja ihmiset alittavat ja ylittävät eri tahdissa oppimisen siltoja välillä sukeltaenkin.

Finns
Koulutuskartano Finns

 

Tunnen itseni onnelliseksi vinttihuoneen hämärissä. Miksi? Elämme hurjaa säästöjen ja YT-neuvottelujen aikaa, jolloin tarvitaan pysähtymistä, keinoja käsitellä stressiä, työaikaa sekä omaa mieltä. Oman itsensä johtamisen teema kulkeekin läpi opetuspäivieni. Teen mindfullnesia ruokatauon jälkeen kaikille opettamilleni ryhmille aina kun se on mahdollista. Kun nuorena tyttönä tein puheopin tutkintoa, meille opetettiin puhevalmennukseen työkaluksi mielikuvarentoutumista. Teen edelleen tätä samaa mutta uudella nimellä: mindfullness on nimi hyvin vanhoille asioille, kuten mietiskelylle, pysähtymiselle ja itsensä tutkailulle.

Haastavien asiakkaiden keissit

Olemme tehneet osallistavasta näkökulmasta keissejä haastavista työpaikkaohjattavista tai kimuranteista ohjaustilanteista. Olemme harjoitelleet tilanteita, joissa työpaikkaohjaaja on pulassa esim. rajattoman opiskelijan vyöryessä päälle. Kysymme keissin katsojilta neuvoa, millaisia tapoja tai keinoja he ehdottavat tilanteen ratkaisemiseksi. Katsojat saivat itse tulla kokeilemaan roolissa vaikuttamista. Nämä keissit ovat olleet minulle toiminnallisten työtapojen aatelia. Niiden kautta voidaan purkaa ongelmia sekä tutkailla ulkopuolelta työyhteisöjen ja arjen pattitilanteita. Niitä voidaan kutsua myös simulaatioiksi tai pikku foorumeiksi. Jos olen pattitilanteessa defensiivisen tai vihaisen opiskelijaryhmän kanssa, käytän keissejä pyytämällä kriittisimmät puhujat rooleihin. Näillä roolin vaihdoilla toimien voidaan puhua ja purkaa ulos negatiivista energiaa ja päästä asiaan eli vuorovaikutuksen tai vallankäyttötilanteen ytimeen. Vakioaiheita ovat ristiriidat työpaikan sääntöjen, myöhästelyn, haukkuvan asiakkaan, jouston puutteen tai minkä tahansa muun arjen pattitilanteen kanssa.

Tällainen koulutus voidaan myös tilata Omniasta. Aiheet näihin keisseihin voivat tulla nettivalituksista tai haastatteluista, tai sitten ne sovitaan tilaajan kanssa. Toiminnalliset foorumit ovat oiva tapa tutkia ja kehittää arjen työtilanteita ja käytänteitä. Niissä on myös aina mukana tilannekomiikkaa ja huumoria, jotka ovat minusta työkaluina korvaamattoman arvokkaita asioita.

IMG_3480

Siltoja moneen

Osallistava näkökulma kouluttamiseen siltaa minut useisiin poikkitieteellisiin työryhmiin, kouluttajiin ja yhteisöihin. On ollut onnellista ja inspiroivaa saada vaikuttua ja vaikuttaa niin monessa ja monesta. Tekemällä oppii koko ajan uutta, ja toiminnallisilla työkaluilla voi auttaa ihmisiä ymmärtämään oppimisen, ryhmän, ajan ja arvojen haasteita aina muuttuvassa maailmassa. Kolbilainen kokemuksellisen oppimisen malli toimii tässä hyvin. Voitettavana esteenä kouluttajalle voi olla se, että tila täytyy valmistella avoimemmaksi: tuolit piiriin, pöydät sivuun ja utelias, kuunteleva kontakti ryhmään. Pimeäkausi on kuitenkin elettävä läpi! Hymy voi valaista vähän ja nauru vielä enemmän. Ihmiset ympyrässä pähkäilemässä maailman menoa on loppujen lopuksi aika vanha juttu kaikkialla maailmassa!

Elina Rainio
Kirjoittaja toimii kouluttajana Omnian aikuisopistossa Espoossa. Hän on pitkän linjan pioneeri toiminnallisten, osallistavien ja vuorovaikutteisten työtapojen kehittelyssä ja eteenpäin viemisessä. Elina on peruskoulutukseltaan KM, NTM, draamakouluttaja, työpaikkaohjaaja ja teatteripedagogiikan lisensiaatti.

Kuvat | Elina Rainio (1.-3.) | Mari Rissanen (4.)

 

 

 

Iso paha susi käyttiksen ihmemaassa: miten kasvatustieteilijästä kehittyi edunvalvonta-asiantuntija?

antti_cTYÖ Aloitin opintoni vuonna 2008 Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa. Ensimmäiset kaksi vuotta yliopistossa kuluivat nopeasti ja pyörivät perinteiseen tapaan bileiden sekä perus- ja aineopintojen ympärillä. Käteen jäi kourallinen läheisiä ystäviä ja fuksille tyypillinen ruohonjuuritason ymmärrys siitä, miten kurssikirjoja lainataan, kursseja valitaan ja esseitä tarinoidaan. Touhusin vapaa-ajalla lähinnä omia juttujani ja keskityin opiskelemaan, enkä ollut kiinnostunut ylimääräisistä hulivili ainejärjestö- tai opiskelijapolitiikkahommista.

Lähdin ainejärjestötoimintaan mukaan neljäntenä opiskeluvuotena. Monet ystävistäni olivat lähteneet mukaan ainejärjestöihin, ja rupesin itsekin miettimään, että jään paljosta paitsi, jos en itsekin lähde. Ainejärjestötoiminta oli pikemminkin hauskaa yhdessä tekemistä ja hengailua kuin maailman muuttamista ja aktiivista paneutumista polttaviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Sain kuitenkin järjestötoiminnasta arvokasta kokemusta yhdessä tekemisestä, ja erityisesti Aikuiskasvatuksen Kilta (AKK) sekä sen toimijat ovat edelleen lähellä sydäntäni.

14372193740_0e7d62b93c_k

Opiskelijapolitiikkaan läpällä

Sotkeuduin Helsingin yliopiston ylioppilaskuntaan alun perin läpällä. Syksyllä 2012 ystäväni pyysi minua kirjoittamaan nimeni HYY:n Opiskelijademarien vaalilistaan ja luettuani SONK:in eli Sosialidemokraattisten Opiskelijoiden kantoja yhteiskunnallisiin kysymyksiin katsoin olevani heidän kanssaan tarpeeksi samaa mieltä, jotta voisin hyvällä omallatunnolla hypätä heidän listalleen. Alun perin tarkoitukseni oli saada muutama sääliääni ystäviltäni ympäri Helsingin yliopistoa ja tätä kautta auttaa HYY:n Opiskelijademareita voittamaan ennennäkemättömällä äänivyöryllä ruhtinaalliset kaksi edustajapaikkaa kuudenkymmenen hengen edustajistosta. Omaksi ja muiden yllätykseksi olinkin lopulta listaltamme ainut ehdokas, joka pääsi edustajistoon. Opintoni sekä myös urani saivat yllättävän käänteen: pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni opiskelijapolitiikan tai ylipäätänsä valtakunnallisen politiikan kanssa tekemisiin. Siirtymä ainejärjestötoiminnasta opiskelijapolitiikkaan on jälkeenpäin katsottuna ollut minulle erittäin merkittävä askel. Jouduin täysin tuntemattomaan ympäristöön, jossa kaiken uuden lisäksi toimin käytännössä yksin, minkä takia minun piti oppia verkostoitumaan ja rakentamaan suhteita muihin ihmisiin ja heidän edustamiinsa ryhmiin. Samalla itseluottamukseni sekä ymmärrykseni opiskelijoita koskevista asioista kehittyivät huimaa vauhtia ja myös maailmankuvani rupesi politisoitumaan. 

Keväällä 2013 eräs tuttu HYY:stä vinkkasi minulle, että edunvalvonta-asiantuntijan paikka Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry:llä tulisi vapautumaan kesän aikana.  Kynnys hakea paikkaa oli alun perin suuri – asiantuntija-sana hieman pelotti minua ja luettuani työpaikkailmoituksessa listatut vaatimukset kuvittelin, ettei minua tultaisi koskaan palkkaamaan kyseiseen hommaan. Ystäväni kannusti minua tästä huolimatta hakemaan paikkaa, joten päivitin CV:ni ja laitoin hakemuksen menemään. Aloitin määräaikaisessa työsuhteessa elokuussa 2013 ja työt jatkuvat edelleen.

15780778989_a6dd994cf2_k

Veri on vettä SAKKImpaa

SAKKI:n edunvalvonta-asiantuntijana toimiminen tarkoittaa sitä, että minun täytyy olla perillä vähän kaikesta, mikä koskee amiksia. Koulutuspolitiikka, sosiaalipolitiikka, talouspolitiikka ja ammatillisen koulutuksen kansainväliset trendit saattavat aluksi kuulostaa monimutkaisemmilta kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Ilman muuta niihin liittyy loputon määrä nyansseja, mutta käsitteiden haltuun ottaminen oli kivuttomampaa kuin mitä alun perin luulin. Aluksi istuin kokouksissa ymmärtämättä kokonaisuuksista sen taivaallisempaa. Tähän olin tottunut jo HYY:ssä – vaikka kokoukseen valmistautuu ja lukee miten paljon tahansa taustamateriaalia, niin asioihin vuosien saatossa perehtyneiden kanssa töitä tehdessä saattaa välillä itsestä tuntua toopelta, kun ei oikein hahmota, mikä liittyy mihinkin ja mikä on tärkeää. Työssäni joudun kirjoittamaan ammattiin opiskelevien oikeuksia edustavan opiskelijajärjestömme puolesta lausuntoja lakiesityksiin ja edustamaan liittomme kantaa erilaisissa virallisissa ja epävirallisissa työryhmissä opetus -ja kulttuuriministeriön alaisista työryhmistä KELA:n opintotuen muutoksenhakulautakuntaan. Samalla lobbaan järjestömme tavoitteita poliitikoille ja sidosryhmille, joihin kuuluvat kaikki kansanedustajista työmarkkinajärjestöihin.

Tällä hetkellä työtehtäviini kuuluu SAKKI:n eduskuntavaalitavoitteiden laatiminen ja tulevan syksyn lobbauksen suunnittelu yhteistyössä muiden asiantuntijoittemme kanssa. Pääsen työssäni hyödyntämään erityisen paljon kasvatustieteisiin liittyvää osaamistani, joka antoi minulle vankan teoreettisen ymmärryksen muun muassa kasvatussosiologiasta. Lopuksi on sanottava, että opiskelijapolitiikka ja järjestötyö eivät välttämättä sovi kaikille – ne vaativat henkilökohtaista motivoitumista edistettäviä tavoitteita kohtaan.  Jaksaakseen ihmisen pitää uskoa siihen, mitä tekee. Ajoittain pitkät työpäivät ja yritysmaailmaan verraten heikompi palkkataso ovat omasta mielestäni kuitenkin pieni hinta siitä, että saan nähdä, miten yhteiskunta toimii ja ennen kaikkea sen, miten sitä muutetaan.

Antti Seitamaa

Kuvat| Antti Seitamaa (1.)| Riikka Helminen (2. ja 3.)

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑