Apua VAKAVAan asiaan

YKSITTÄISET/YHDENVERTAISUUS Syksyllä 2017 muutama Helsingin yliopiston yleisen ja aikuiskasvatustieteen opiskelija löysi itsensä keskustelemasta yliopistojen pääsykokeista, maksullisista valmennuskursseista ja koulujen sisäänpääsyjärjestelmien eriarvoistumisesta. Näin alkoi Aikuiskasvatuksen Killan valtakunnallisen kasvatustieteiden valintakokeen ilmainen valmennusprojekti.

7
AKKvalmennuksen vastaava Pinja Ryky jutun kirjoittajan Sophie Nyyssösen haastateltavana

VAKAVA-koe on valtakunnallinen kasvatusalan valintayhteistyöverkoston laatima ja toteuttama pääsykoe, jonka avulla voi hakea Suomessa seitsemään yliopistoon ja yli 30 eri kasvatusalan hakukohteeseen opiskelemaan. VAKAVA luotiin selkeyttämään koko kasvatustieteiden alaa koskevaa valintamenettelyä, sekä loiventamaan pääsyä yliopistolle suoraan lukiosta.

Kokeen juuret juontavat aikaan, jolloin esimerkiksi luokanopettajaksi opiskelemaan pääsemiseksi tarkasteltiin ylioppilastutkintoa sekä työkokemusta. Opetusministeriön ”välivuosipelko” johti keskusteluun, tarpeesta helpottaa yliopistolle pääsyä suoraan lukiosta, kun koulunpenkiltä saapuvilla ei ollutkaan työkokemuksesta saatavia pisteitä. Yllättävää kyllä, nuoria suosivien lähtökohtienkin jälkeen, koe toi myös tasa-arvoisempia puolia hakemiseen.

Kokeen pilottiotos tehtiin vuonna 2006 ja sitä pyritään kehittämään joka vuosi. Nykyisin yksi kokeen laatimisen tavoitteista on hakijaystävällisyys. Se tulee mielestäni melko hyvin esiin esimerkiksi koeaineiston julkaisukäytänteissä. Artikkelikokoelma- rakenteinen aineisto julkaistaan noin kuukautta ennen koetta, kevään ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Täten kaikille annetaan teoriassa saman verran aikaa tutustua joka vuosi vaihtuvaan aineistoon ja tehdä koe muiden hakijoiden kanssa samana päivänä yhdessä yhteistyöyliopistoista.

Pääsykokeiden ympärillä on silti useita eriarvoistavia tekijöitä, erityisen mielenkiintoisena sellaisena maksullinen valmennussektori. Korkeakoulutukseen hakiessa on tarjolla lähes joka alalle erinäisiä valmennuskursseja, apuohjelmia, henkilökohtaista sparrausta, ryhmätukea ja monella niistä on muhkea hintalappu.

Oma valmennustiimi

Syksyllä 2017 Aikuiskasvatuksen Kilta Ry:n opiskelijoille tarkoitetussa iltamassa oli pohdittu järjestön kehittämismahdollisuuksia. Helsingin yliopiston yleisen ja aikuiskasvatustieteen opiskelijat Pinja Ryky, Pinja Fernström ja Nana Pylkkänen löysivät itsensä pohtimasta yliopistojen pääsykokeita ja maksullisia valmennuskursseja. Keskustelussa tuotiin esiin, että myös jotkin järjestöt tarjoavat tämän kaltaista valmennusta. Yhteisymmärryksessä tultiin siihen tulokseen, että miksi emme mekin ja miksi kukaan ei ole ennen tajunnut tehdä tätä meidän tuleville opiskelijoillemme. Edellä mainittuihin tahoihin haluttiin kuitenkin tehdä selvä ero, ja järjestää toiminta alusta alkaen ilmaiseksi.

Valmennustiimiin lähti syksyn aikana mukaan parikymmentä yleisen ja aikuiskasvatustieteen opiskelijaa eri vuosikursseilta. Killan varapuheenjohtajana oli upeaa huomata miten intohimoisesti ja aidosti opiskelijamme halusivat tulla auttamaan tulevia polvia. Idean liikkeelle lähdöstä meni vain muutamia viikkoja kun tiimi alkoi olla kasassa. Aikuiskasvatuksen Killan syyskokouksessa projekti otettiin vahvaksi osaksi tulevan vuoden suunnitelmia ja lopulta se sai paikkansa omana sektorinaan.

Vastaavan terveiset

Vapaaehtoisesti tehtävä kuukausia kestävä työsarka ansaitsee mielestäni arvoistansa huomiota ja halusin täten antaa tiimiläisille äänen. Haastattelin projektin vastaavaksi valikoitunutta maisteriopiskelija Pinja Rykyä toiveenani kartoittaa koko tiimin ajatuksia ja tuntemuksia projektiin ryhtymisestä, sen tulevaisuudesta ja siitä mitä tekijät tästä saavat.

Ryky tähdentää heti haastattelun alkuun suurella ylpeydellä, että valmennusta tehdään ilmaiseksi verkossa, tavoitteena edistää koulutuksellista tasa-arvoa. Projektilla vastustetaan koulutuksen markkinallistumista ja rahan vaikutusta yliopistoon pääsemisessä. Ryky korostaa myös paikallisen tasa-arvoisuuden merkitystä, jonka verkkovalmentaminen tarjoaa. Monet valmennuskurssit pidetään lähiopetuksena ja niitä tarjotaan usein ainoastaan suurilla paikkakunnilla. Lähiopetus itsessään on erinomainen opetustapa, mutta AKKvalmennus päätti linjata tasa-arvoisuuden nimissä keskittävänsä kaikki voimanvarat nettiin, jotta kaikki materiaalit olisivat hakijoiden käytössä verkon luomissa raameissa. Erittäin merkittävänä projektin mahdollistajana on toiminut yhteistyö Claned-oppimisalustan kanssa.

Claned on startup-yrityksenä ylös ponkaissut nettialusta, jota käyttävät monet suuret yritykset ja yhteisöt kuten Microsoft sekä Yhdistyneet kansakunnat. Oulun yliopisto käyttää Clanedia Helsingin yliopistolle tutun Moodlen sijaan. Ryky on iloinen, että valmennustiimi sai alustan yhteityösuhteiden kautta käyttöön. Alusta sisältää nyt kaikki tehdyt materiaalit, ja on täten toiminnan pohja. Sijainnin lisäksi Claned tarjoaa paljon statistista tietoa valmennustiimille materiaalien käytöstä: esimerkiksi mikäli jokin tehtävistä on liian vaikea, ja minkälainen materiaali on suosituinta. Yhteistyö on siis oikea onnen potku!

29994594_10155405827485737_1112000168_o

Mitä AKK Valmennus siis tekee?

Markkinointi- ja yhteistyötä tehtiin kovaan tahtiin koko talvi ja kevät. Läsnäolo kouluilla sekä abi-tapahtumissa oli arvokasta, jotta valmennus löydettäisiin ja se palvelisi sitä tarvitsevia ja siitä kiinnostuneita. Ydintavoite valmennuksella on kuitenkin luonnollisesti auttaa opiskelemaan hakevia tulevaa koetta varten.

Yleisen ja aikuiskasvatustieteen opiskelijoina oppimisstrategioiden ja tekniikoiden tuntemus kuuluu ammatilliseen osaamiseemme. Yksilöllisten oppimistapojen tukemiseksi haluttiin opetusmateriaali, harjoitustehtävät ja -kokeet pitää monipuolisina.

Sisällöntuotanto aloitettiin jo paljon ennen VAKAVA-aineiston julkaisemista, luomalla materiaaleja oppimisstrategioista ja henkisestä valmistautumisesta. Lisäksi tiimi teki erityisen harjoituskokeen alamme artikkelista, jolla saada käsitystä kokeen hengestä ja vaatimustasosta sekä harjoitusta Clanedin käytöstä.

Noin viikko on kulunut VAKAVA-kokeen julkaisemisesta ja itsenäiset artikkelitiimit ovat tehneet jo useita  monivalinta- ja soveltavia tehtäviä, miellekarttoja sekä kaksi aineiston kokonaisuutta strukturoivaa lukusuunnitelmaehdotusta. Tavoitteena on tuottaa artikkeleiden käsittelyn tueksi vielä paljon materiaalia esimerkiksi videoita ja termipankkeja.

Onko laatutakuita?

Kuten muukin Aikuiskasvatuksen Killan toiminta, on valmennuksen vapaaehtoisuus ja toimijoiden jaksaminen ensiarvoisen tärkeää. Toiminnan yleinen matalakynnyksisyys on varmasti yksi niistä liikuttavista voimista, jotka saivat valmennustiimin yhteen ja innostumaan.

Haastattelussaan Ryky painottaa, että vaikka toiminnan kehittäminen ja palautteen kuuleminen on suuressa arvossa, on muistettava, että koko toiminta pyörii vapaaehtoisten opiskelijoiden voimin, heidän halustaan auttaa.

Tiimiläiset tekevät siis yhteistyönä parhaansa, jotta mahdollisimman moni olisi tuettu tärkeässä kokeessa, jossa rahalla ei saisi olla osuutta.

Inhimillisen toisten auttamisen ilon lisäksi uskon, että kokemus valmennustiimin jäsenenä antaa paljon enemmän kuin ottaa. Projekti on erinomainen oman ammatillisen osaamisen kehittämisessä aikuiskasvatustieteilijöinä.

Miksi AKKvalmennusta?

VAKAVA-kokeen tulevaisuus ei ole varmaa. Suomessa puhutaan paljon pääsykokeiden poistamisesta ja siirtymisestä suoraviivaiseen ylioppilastodistuksen mukaiseen jatko-opiskeluun. Moni näkee tämän kehityskulun hyvin huolestuttavana. Ryky toteaa oman oppiaineemme kuuluvan generalistialoihin, mutta samoja kysymyksiä herää myös esimerkiksi opettajuudesta. Mikä on opettajan tai kasvatustieteilijän oppimäärä lukiossa? Mikä aine mittaa parasta soveltuvuutta ja kuuluvuutta tällaisille aloille? Lisäksi elinikäiseen oppimiseen perustuva vaade kyvylle päästä opiskelemaan missä tahansa elämän vaiheessa luhistuu järjestelmästä, jonka mukaan omat kyvyt määritellään kerran ylioppilaskirjoitusten aikaisista arvosanoista. Toki ylioppilaskirjoitukset voi uusia, mutta nykyisessä muodossaan tällainen menettely ei palvele optimaalisesti sitä tarvitsevia. Pääsykokeissa on myös haasteita mutta, ne tarjoavat aina uuden mahdollisuuden ja niissä Rykyn sanoin ”Aina voi tsempata ja raivata tiensä eteenpäin.”

AKKvalmennus taistelee koulutuksellisen tasa-arvon puolesta, yksi koe kerrallaan. Tästä olemme ylpeitä. Opiskelijoiden tekemä valmennus ei ole ennennäkemätöntä, mutta tässä mittakaavassa, täydellä vapaaehtoisuudella ja suurella sydämellä ollaan mielestäni suuren äärellä.

29994721_10155405781390737_1377012161_o
AKKvalmennuksen iloinen tiimi suunnittelutouhussa

 

AKKvalmennuksen sivuille pääset tästä!

Suuri kiitos teille,

Pinja Ryky, Otto Knuutila, Anna Veijola, Nana Pylkkänen, Minttu Lindholm, Oskar Tommola,  Sanni Myllylä, Venla Järvensivu, Sally Tähkälä, Heini Laukkanen, Vilma Pöyry, Jasmin Seppälä, Sanni Malander,Sandra Luoma, Rosanna Fasta, Saga Myllymäki, Anttoni Tumanoff, Anna Delis, Emmi Piirainen, Elina Pirinen ja Jemina Rytilahti.

Sophie Nyyssönen

Kuvat|Sophie Nyyssönen

Mainokset

Kasvatuksen ja koulutuksen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon tutkimus vahvistuu

13631050803_fb8c9aee41_b

YHDENVERTAISUUS Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa alettiin suunnitella kasvatuksen ja koulutuksen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon tenure track -professuuria muutama vuosi sitten. Suunnitteluun osallistuivat tiedekuntamme dekaani, laitoksemme johtaja ja joitakin professoreja. Professuurin teemat nähtiin tärkeäksi eikä vähiten sen takia että näihin teemoihin liittyvä tutkimus oli jo tiedekunnassa vahvaa. Usean arviointivaiheen jälkeen tulin ilokseni valituksi tähän tehtävään, ja aloitin työskentelyn vuoden 2014 alusta.

Olen ajatellut monta kertaa aika ylpeänäkin sitä, että professuurin perustaminen oli tiedekunnalta ja laitokselta rohkea veto. Ja sitten vielä valittiin tehtävään kovan kilpailun jälkeen oman talon kasvatti ja feministi! Näen että professuuri on merkittävä kansallisesti ja kansainvälisesti mahdollistaen sekä aiemmin tehdyn aihepiiriin liittyvän tutkimuksen, opetuksen ja muun yhteiskunnallisen toiminnan jatkuvuuden että uudet avaukset ja yhteistyön tavat. Professuuri on jo herättänyt kiinnostusta poliittisten päätöksentekijöiden, järjestöjen, median, koulutusorganisaatioiden, tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden piirissä. Ja mikä olisi voinut olla parempi ajankohta professuurille kuin nykyinen yhteiskunnallinen tilanne jossa koulutus markkinoituu, tietokapitalismi säätelee tietoa ja koko koulutusjärjestelmän nähdään olevan jonkinlaisessa kriisissä? Aika on otollinen terävälle yhteiskunnalliselle analyysille ja entistä eettisemmille ja kantaa ottavammille avauksille.

’Oma’ polkuni professuuriin

Niin kauan kuin muistan, yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen liittyvät kysymykset ovat kiinnostaneet minua. Kun pääsin yliopistoon lukemaan aikuiskasvatustiedettä ja sen ohella pitkinä sivuaineina sosiologiaa ja feminististä tutkimusta tuntui, että kaikki alkoi loksahtaa paikalleen. Ymmärsin kriittisen yhteiskuntatieteellisen lähestymistavan merkittävyyden. Sen lisäksi että se tarjosi mahdollisuuden tarkastella ongelmia yhteiskunnallisina (eikä pään sisäisinä tai yksilöllisinä), se tarjosi myös mahdollisuuksia tehdä toisin, muuttaa asioita, raivata liikkumavaraa. Sain harjoittelupaikan silloisesta HY:n tasa-arvokeskuksesta  josta työllistyin useisiin muihin tasa-arvoprojekteihin. Minua innostettiin väitöskirjan tekemiseen ja viimeistään siinä vaiheessa kun pääsin yhdessä muiden tutkijoiden ja opiskelijoiden kanssa pähkäilemään tasa-arvoon ja eriarvoisuuteen liittyviä kysymyksiä tiesin, että haluan tehdä tutkimusta, opettaa ja työskennellä yliopistolla. Allekirjoitan tämän innostuksen edelleen,vaikka yliopiston tulevaisuus on vaakalaudalla sen markkinoitumisen ja tietokapitalisoitumisen takia.

Olen vuosikymmenen ajan kollegoideni kanssa tehnyt avauksia sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon, kasvatus- ja aikuiskasvatustieteeseen, koulutuspolitiikkaan, koulutussosiologiaan, feministiseen tutkimukseen, työelämän tutkimukseen, nuorisotutkimukseen ja kriminologiaan (esim. Brunila 2011, 2012, Ikävalko & Brunila 2011, Kurki & Brunila 2014, Brunila & Isopahkala-Bouret, 2014, Brunila, Hakala, Lahelma & Teittinen 2013). Haluan olla myös jatkossa mukana vahvistamassa kollektiivisuutta, kriittistä ajattelua, demokraattisuutta ja tiedon muotoutumista yhteisöllisesti. Olen seurannut jo jonkin aikaa kriittisen ajattelun paluuta yliopistolla. Opiskelijat hakeutuvat kriittistä ajattelua vaaliville kursseille, joissa tarkastellaan esimerkiksi kasvatuksen ja koulutuksen eriarvoisuutta ja mahdollisuuksia vaikuttaa siihen. Meillä oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon kysymykset ovat kasvatustieteen oppiaineemme vahvinta osaamista, joten tällaisia kursseja ja opetusta olen vahvistamassa jatkossakin.

Ei pidä unohtaa että meillä on myös äärimmäisen kilpailtu pohjoismainen huippuyksikkö Justice through education in the nordic countries, jossa itsekin aktiivisesti toimin. Huippuajattelua voi ja tuleekin kritisoida, mutta huippuyksikkö tarjosi yhteiskuntatieteelliselle kasvatustieteen tutkimukselle ja opetukselle tiedekunnassamme tulevaisuuden. Tänä keväänä olen koordinoinut Koulutus, sukupuoli ja valta-kurssia jolle hakeutui valtava määrä opiskelijoita. Olemme kokeilleet opettamista hieman. Sen sijaan, että opettaja sanoisi miten jostakin asiasta tulisi ajatella, opiskelijat opettavat kurssilla toisiaan. Näin kokeillaan eriarvoisuuteen liittyvien näkökulmien opettamisen mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia. Samalla luemme laaja-alaisesti feministiseen tutkimukseen liittyviä tieteellisiä tutkimuksia ja keskustelemme yhdessä mahdollisimman paljon – mikä ei kuitenkaan tunnu olevan koskaan tarpeeksi.

Otan myös mielelläni opiskelijoita ja väitöskirjan tekijöitä tutkimusryhmääni, jossa tutkimme mm. sitä koulutusta ja ohjausta, jota nuorille aikuisille on tänä päivänä tarjolla. Nuorten koulutuksen ohella meitä kiinnostavat kysymykset vallasta, eronteoista ja toimijuudesta, koulutuspolitiikan ja koulutuksen käytäntöjen markkinoitumisesta, transnationaalista hallinnasta, tietokapitalismista, verkostopolitiikasta, projektitapaistumisesta ja kaikkialle leviävästä yrittäjämäisestä eetoksesta. Olemme kiinnostuneita myös yhteiskunnan ja koulutusjärjestelmän terapisoitumisesta, josta keskustellaan vilkkaasti jo Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, useissa eri Euroopan maissa mutta Suomessa vähemmän (esim. Furedi 2004, Brunila 2011, 2012). 

Terapisoitumista voi luonnehtia myöhäismodernille ajalle ominaiseksi kulttuuriseksi tilaksi, joka on vahvistunut erityisesti yksilökeskeisyyden voimistumisella ja kollektiivisen ja yhteisöllisen romahtamisella mutta myös psykologisen tieteen aseman vahvistumisen myötä. Hieman kärjistäen voi sanoa, että koulutuksesta on alkanut kehkeytyä turvallisessa ilmapiirissä haavoittuneita parantavaa ja eheyttävää, ’oikeanlaisen’ kyvykkyyden ja mielentilan valmentamista. Riittävän eheytymisen jälkeen koulutus lunastaa uudestaan paikkansa transnationaalin hallinnan tuottamien ja varmistamien hyvien käytäntöjen mukaisten täsmätaitojen ja kompetenssien ketteränä tarjoiluvaununa. Kapitalismin kriisin aikana terapisoituminen muodostaa kiinnostavia yhteyksiä markkinoitumiseen. Kun koko koulutusjärjestelmä on jossain mielessä pakotettu perustelemaan olemassa olonsa oikeutusta uudella entistä markkinahenkisemmällä tavalla, terapisoitumisella näyttäisi olevan paikkansa tarjoamalla potentiaalia ulottua yhä laajemmalle ihmisen elämänpiiriin ja persoonaan. Kysymmekin tutkimuksellamme, onko terapisoitumisesta tulossa tai jo tullut tehokkaampi tapa legitimoida koulutusta, ja mitä koulutuksen terapisoitumisesta on seuraamassa, jos opimme toimimaan kyseisen eetoksen mukaisesti ja ehkä tuntemaan siitä myös mielihyvää?

Tervetuloa mukaan AGORA Kasvatuksen ja koulutuksen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon tutkimuskeskukseen!

12521693183_db18c32eaf_b

Tätä juttua kirjoittaessani AGORAn 11.4 pidettäviin avajaisiin on enää 2 viikkoa aikaa. Ilmoittautuneita avajaisiin on 150! Mukana on tutkijoita, opiskelijoita, poliittisia päätöksentekijöitä, koulutusorganisaatioiden ja järjestöjen edustajia ja mediaa. Tämä on hienoa ja kertoo mielestäni siitä, että eriarvoisuuksille halutaan ihan oikeasti tehdä jotain,ja siinä kasvatuksella ja koulutuksella on yhteiskunnallisesti ehkä kaikkein merkittävin paikka. 

AGORA for the Study of Social Justice and Equality haluaa kehittyä kansallisesti ja kansainvälisesti tunnetuksi tutkimuskeskukseksi, joka toimii yhteistyöareenana useille tutkimusryhmille ja -yhteisöille, opetuksen kehittämiselle, hankkeille ja aktiiviselle yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle.

Tutkimuskeskuksen lähtökohtana ovat kriittisyyden, demokraattisuuden ja kollektiivisuuden periaatteet. Periaatteisiin kuuluu myös, että jokaisella AGORAssa toimivalla on liikkumavaraa vahvistaa sitä mitä on jo tehty mutta myös lähteä tekemään uusia avauksia. Lähestymistavat ovat moniäänisiä ja monitieteisiä.

Uusien avauksien ohella vahvistetaan ja laajennetaan osaamista, jota jo olemassa olevien tutkimusverkostojen ja tutkimusyhteisöjen kautta on olemassa. Näistä tärkeimpänä voisi mainita pohjoismaisen huippuyksikkömme Justice through Education in the Nordic Countries, jota johtaa Prof. Gunilla Holm. AGORA-tutkimuskeskus toimii samalla huippuyksikön Helsingin alueellisena keskuksena. Lähitulevaisuudessa järjestämme tilaisuuksia esimerkiksi yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, vammaistutkimuksesta, kriittisen ajattelun kehittämisestä opetuksessa ja tutkimuksessa ja kielipolitiikasta kouluissa. Olisi hienoa nähdä näissä tilaisuuksissa entistä enemmän myös opiskelijoita! AGORAssa toimii jo nyt Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri-tutkimusseminaari, jossa kokoontuu yhteiskuntatieteellisen kasvatustieteen nuoria ja vanhempia tutkijoita. Luemme ja keskustelemme yhdessä ajankohtaisista artikkeleista ja kirjoista, järjestämme lukupiirejä ja suunnittelemme uusia yhteiskirjoittamisen muotoja.

AGORA-tutkimuskeskuksen keskeisinä alueina ovat ainakin koulutuspolitiikan, koulutuksen kulttuurien ja käytäntöjen sekä laajemmin työelämän tarkastelu eriarvoisuuden ja oikeudenmukaisuuden näkökulmista sekä toimijuuden, vallan ja yhteiskunnallisten erontekojen (kuten esim. iän, sukupuolen, seksuaalisuuden, kulttuurisen taustan, vammaisuuden jne.) huomioiminen suhteessa näihin. Tutkimuskeskuksen vahvuus on laaja-alaisessa yhteiskuntatieteellisessä lähestymistavassa,  jossa analysoidaan esim. koulutuksen markkinoitumista, tietokapitalismia, teknologisoitumista, individualisaatiota ja yrittäjämäistä eetosta sekä lasten, nuorten, aikuisten, opettajien, opiskelijoiden, ohjaajien, työelämän kehittäjien ja muiden asiantuntijoiden ja työntekijöiden toimintaa ja liikkumavaraa näistä näkökulmista käsin. AGORAn tutkimus ulottaa eriarvoisuuteen liittyvät kysymykset varhaiskasvatuksesta peruskoulutukseen, lukioon, korkeakoulutukseen, aikuiskoulutukseen ja työelämään.

Näen, että yliopistolaisilla on myös laajempi vastuu siitä, mitä olemme tekemässä. En ole esim. henkilökohtaisesti kiinnostunut kehittelemään teorioita pelkästään niiden itsensä takia, koska näen, että teorioiden ja tutkimusten tulisi auttaa ymmärtämään niitä ongelmia, joita yhteiskunnassamme ja mahdollisesti myös omassa ajattelussamme on mutta myös tarjoamaan ymmärrystä ajatella ja toimia toisin. Uskon että kun toiminnasta saadaan riittävän kiinnostavaa, se houkuttelee ihmisiä mukaan. Tervetuloa!

Kristiina Brunila
Kasvatuksen ja koulutuksen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon professori (tenure track)

 

Lähteet:

Brunila, K., Hakala, K., Lahelma, E. & Teittinen, A. (toim.) 2013. Ammatillinen koulutus ja yhteiskunnalliset eronteot. Helsinki:Gaudeamus.

Brunila, K. & Isopahkala-Bouret, U. (2014). Marginaalin voima. Aikuiskasvatuksen 51. vuosikirja. Aikuiskasvatuksen tutkimusseura ja Kansanvalistusseura.

Brunila, K. (2011). Mielentilan markkinoilla. Rikostaustaisten nuorten aikuisten koulutus, ohjaus ja kuntoutus. Nuorisotutkimus, 2/2011, 81-95.

Brunila, K. (2012). Tunnekoukussa. Syrjäytymisvaarassa nähtyjen nuorten aikuisten koulutus terapeuttisessa eetoksessa. Aikuiskasvatus.32(4), 268-277.

Furedi, F. (2004). Therapy culture: Cultivating vulnerability in an uncertain age. London: Routledge.

Ikävalko, E. & Brunila, K. (2011). Tasa-arvosuunnittelu managerialisten hallinnan tekniikkana. Sosiologia, 48(4), 323 – 337. 

Kurki, T. & Brunila, K. (painossa). The Wheel of (Mis)fortune. Education and training as projectised and precarious politics.Power & Education.

Nimetöntä työnhakua ja suorempaa puhetta – Tehdään parempi työelämä!

YHDENVERTAISUUDESTA työelämässä puhutaan hyvin vähän suhteessa siihen, miten paljon se koskettaa niin kaikkia työntekijöitä kuin työnhakijoitakin. Aika ajoin mediahuomio keskittyy yksittäiseen työpaikkakiusaamistapaukseen tai kritiikittömään, toteavaan huomioon siitä, etteivät eri sukupuolet vieläkään tienaa samaa palkkaa samasta työtehtävästä. Mitä johtopäätöksiä tästä voi vetää? Onko työntekijöiden etujen valvonta epäonnistunut täysin vai ovatko yksilöt alistuneet epäyhdenmukaiseen kohteluunsa sen sijaan, että penäisivät oikeuksiaan työelämässä? Onko tietoa omista oikeuksista liian vähän? Vai onko tottumuksen kautta hiljaisesti hyväksytty se, että työelämä pyörii omilla säännöillään ja toivottu vain, ettei mitään ikävää satu omalle kohdalle?

 

13687787285_ec4fb04770_b

Suuri osa ihmisistä on työurallaan jossain yhteydessä törmännyt syrjintään – joko omakohtaiseen tai johonkuhun toiseen kohdistuvaan.  Kirjoituksissa suomalaisten huonosta työssä jaksamisesta mainitaan lähes poikkeuksetta epäterve työilmapiiri ja syrjintä. Pelkästään työpaikkakiusatut.net -sivustolla vieraili sivuston mukaan vuonna 2013 yli 66 tuhatta lukijaa. Mutta mikä neuvoksi syrjintään ja kiusaamiseen työpaikoilla? Niin koulu- kuin työpaikkakiusaamiskeskusteluissa nostetaan pitkän voivottelun jälkeen usein kädet pystyyn. Ilmiöön on vaikeaa puuttua ja johtopäätös tästä näyttää monesti olevan, ettei sille kannata yrittää tehdä yhtään mitään. Kuitenkin keinoja on. Ehkä KiVa-koulun kaltaisia hankkeita tulisi räätälöidä myös työpaikkojen tarpeisiin. Kaikkein olennaisinta työsyrjinnän kitkemisessä on, että työntekijät ovat tietoisia oikeuksistaan ja siitä, mihin tai kehen ottaa yhteyttä vaikeissa tilanteissa. Myös esimiesten koulutukseen tulisi sisällyttää tietoa työsyrjinnästä ja siitä, miten puuttua työpaikan konflikti- ja kiusaustilanteisiin.

Olisi tärkeää, että syrjinnästä työpaikoilla puhutaan – oli kyseessä sitten henkilö, jota itseään on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti, tai joku joka on nähnyt jotakuta toista kohdeltavan tällä tavoin. Hyssyttely ei lopeta syrjintää vaan sen äänekäs esiintuominen. Kehitys on sitä parempaa, mitä useampi ilmaisee toiminnallaan, ettei hyväksy työpaikallaan työntekijöiden epäyhdenmukaista tai epäasiallista kohtelua.

Työnantajalla on lakisääteinen velvollisuus työntekijöidensä tasapuoliseen kohteluun. Tämä tarkoittaa sitä, että työnantajalla ei ole oikeutta asettaa työntekijää muiden työntekijöiden kanssa eriarvoiseen asemaan työntekijän henkilökohtaisten ominaisuuksien, kuten etnisen taustan, vamman, iän tai sukupuolen takia. Kuitenkin tällaista syrjintää tiettävästi tapahtuu koko ajan.


13754001004_22b1b12647_b

Erityisen hyvän syrjinnän mahdollisuuden tarjoaa rekrytointi. Työnantaja voi jo työnhakuvaiheessa karsia pois ne henkilöt, joiden esteettömyys työpaikalla tulisi turvata, joille voisi tulevaisuudessa joutua etsimään sijaista äitiysloman ajaksi tai joiden etninen tausta poikkeaa valtaväestön vastaavasta.

Helsingin kaupunki on näyttänyt rekrytoinnissaan hienoa esimerkkiä kokeillessaan nimetöntä työnhakua. Nimen lisäksi tämä käytäntö häivyttää työhakemuksissa sellaisia työnhakijoiden ominaisuuksia, jotka voisivat johtaa epätasapuoliseen kohteluun työhakemuksia käsitellessä. Tällaisia tekijöitä ovat muun muassa etninen tausta, sukupuoli, ikä, siviilisääty tai perheellisyys. Koska hakijoiden henkilöllisyyden paljastava tieto säilytetään erillään varsinaisista hakemuksista, keskitytään valintaprosessissa pelkästään työtehtävän kannalta oleellisiin asioihin, kuten työnhakijan ammattiin, tutkintotasoon ja aiempiin työtehtäviin sekä niissä karttuneeseen tietotaitoon. Nimetön työnhakuprosessi ei kuitenkaan tarkoita suoraan anonyymia työnhakua, sillä nimettömäänkin työnhakuun kuuluu normaali haastattelu, ja haastattelun jälkeinen rekrytointiprosessi tapahtuu normaaliin tapaan.

 

13753624425_67d2bbe06c_b

Nimettömän työnhaun on todettu edistävän yhdenvertaisuutta, sillä haastatteluvaiheeseen kyvykkyyttään todistamaan voivat syrjimättä päästä kaikki pätevät hakijat. Olisi tietysti hienoa nähdä kokeiluja myös anonyymistä työnhausta (rekrytointiin ei sisälly haastattelua, jolloin on varmaa, ettei työnhakijan naamakerroin pääse vaikuttamaan valintaan). Toisaalta on ymmärrettävää, että työnantajan intressien mukaista on tavata potentiaalinen uusi työntekijä ennen työsuhteen aloittamista.

Nimetöntä työnhakua on Helsingin kaupungin kokeilun innoittamana päätynyt toteuttamaan myös Espoon kaupunki, ja Helsingin kaupunki on esittänyt aikomuksensa käyttää nimetöntä rekrytointia jatkossakin. Mallia on kokeiltu myös monissa muissa Euroopan maissa, ja Belgiassa ja Ranskassa on jopa säädetty lailla sen käytöstä tietynlaisissa rekrytoinneissa.

Nimetön työnhaku on saanut paitsi kiitosta myös paljon kritiikkiä. Haastatteluvaiheeseen edennyt ”väärän” iän, etnisen taustan tai sukupuolen omaava voidaan tässäkin vaiheessa tiputtaa rekrytointiprosessista syrjivin perustein. On myös väärä signaali työnhakijoille, että heidän tulisi häivyttää omia piirteitään syrjimisen välttämiseksi. Kaikkien tulisi voida työllistyä joutumatta salaamaan esimerkiksi vammaansa tai etnistä taustaansa.

Meidän kaikkien tulisi olla vaikuttamassa siihen, että työelämästä saadaan yhdenvertaisempi. Niin työntekijöiden kuin työnantajienkin valistunut toiminta on avainasemassa työelämän syrjivien käytäntöjen muuttamiseksi.

Mira Günther
AKK:n yhdenvertaisuustiimin jäsen

ruukku

YHDENVERTAISUUS Yliopistolla puhutaan paljon tasa-arvosta, yhdenvertaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Se on tärkeää varsinkin aikana, jota leimaavat syrjäytyminen ja huono-osaisuuden kasautuminen. Yhteiskuntamme vaatii mm. kasvatustieteiltä yhä parempaa ymmärrystä eriarvoisuuden mekanismeista sekä siitä, mitä oikeastaan tarkoitamme yhdenvertaisuudella. Silti keskusteluissa, joissa puhutaan syrjäytyneistä, heidän suvaitsemisestaan ja yhdenvertaisuudesta – joka on nyt ilmestyvän Elon teemana  – unohtuu helposti jotain. Unohdamme, että sanamme kuvaavat lopulta yksittäisiä ihmisiä, juuri sellaisia kuin sinäkin. Käsitteiden käyttämisen lisäksi on jollain keinoilla päästävä niiden taakse.

Viime keväänä matkustin opintojen loputtua Kööpenhaminaan. Se jännitti. Tuntui oudolta mennä puhumaan englantia uusille ihmisille vieraassa kulttuurissa. Silti olo oli toiveikas. Halusin tutustua ihmisiin ja yhtyä niiden yliopisto-opiskelijoiden joukkoon, jotka lausuvat kuorossa, että monikulttuurisuus kannattaa.

Lähdin hostellilta kävelylle Christianiaan, joka on turistien suosiossa oleva boheemisuudestaan tunnettu alue. Vastaan tuli monenlaista tallaajaa nopeasti kääräisty jointti huulessaan. Yliopistoreppu täynnä monikulttuurisuuteen ja tasa-arvoon liittyvää retoriikkaa pönötin pelokkaana keskellä auringonpaistetta samalla, kun paikalliset ”syrjäytyneet” heittelivät tuttavallisia yläfemmoja toisilleen. Eräällä seinällä oli teksti Human justice. Näyssä olikin jotain humaania, josta minun oli vaikea päästä osalliseksi.

En tutustunut Christianiassa keneenkään. Niin ei käynyt siksi, että olisin ollut erilainen – kaikki paikalla olleet varmasti olivat ­–  vaan siksi, että säilytin ulkopuolisuuteni. Vaikka tilanne oli monikulttuurinen ja  näennäisen yhdenvertainen, siinä ei tapahtunut mitään merkittävää. Kohtaamisia ei syntynyt. Tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden käsitteiden läpi näin maailman tiedostettavana ja suvaittavana, mutta samaan aikaan ja juuri siksi niin kovin etäisenä.

Todellinen yhdenvertaisuus ei synny pelkästään tiedostamalla. Se vaatii heittäytymistä, erilaisten ihmisten avointa kohtaamista ja omien kasvojen menettämistä. Täytyy tunnustaa, ettei itse ole  syrjäytyneitä kummoisempi tai kykenevä suvaitsemaan heitä norsunluutornistaan. On tietenkin myös eriarvoisuutta, jota carpe diem -henkiset kohtaamiset eivät ratkaise. Saan esimerkiksi opiskella maksutta, matkustaa opiskeluaikanani Tanskaan ja kirjoittaa siitä pääkirjoitusta. Mahdollisuudet ovat minusta riippumattomia ja sellaisia, joita suurella osalla maailman ihmisistä ei tule koskaan olemaan, toisin sanoen rakenteellisia. Silti on rajoittavien rakenteiden ohella muistettava se vapaus, joka kaikilla on edistää yhdenvertaisuutta omassa arjessaan.

Nyt julkaistavassa YHDENVERTAISUUS-teemassa Kristiina Brunilan ja Verneri Valasmon jutuissa lähestytään oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon kysymyksiä yliopistollisten tutkimushankkeiden kautta. Uskon, että tarvitsemme tutkimusta lopulta esteiden purkamiseen. Esteet voivat olla taloudellisia, mutta myös esimerkiksi sukupuoleen, kansalaisuuteen tai tulotasoon perustuvien leimojen aikaansaamia. Aiheet ovat ajankohtaisia: Brunila valittiin viime vuonna Suomen ensimmäiseen ja maailmallakin harvinaiseen kasvatuksen ja koulutuksen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon tenure track -professuuriin.

Vammaistutkimuksen dosentti Antti Teittisen haastattelu puolestaan nostaa esiin erään marginalisoidun ryhmän, jota on helppo suvaita mutta ehkä vaikeampi aidosti kohdata. Mira Güntherin juttu käsittelee työpaikkasyrjintää ja sitä ehkäisemään kehitettyä anonyymiä työnhakua. Toimituksen uusi tulokas K. Parpia kertoo lyhyesti tutkimusmatkastaan yhdenvertaiselle Siltavuorenpenkereelle.

Huomenna 11.4 vietetään Minerva-torilla AGORA Kasvatuksen ja koulutuksen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon tutkimuskeskuksen avajaisia. Vietä siis hetki pohtiaksesi, mikä yhteiskunnassamme tuottaa järjestelmällisesti eriarvoisuutta. Mutta älä pohdi liikaa: muista myös elää yhdenvertaisuutta todeksi. Jätä pönötyslinssisi kotiin, naura ja menetä kasvosi esimerkiksi AKK:n munabileissä, jotka järjestetään 17.4 Amarillossa!

Yhdenvertaista kevättä kaikille!

Mikko Eloholma
Päätoimittaja

Oikeudenmukaisuuden harjoittelua

 

13472793114_e3e4f7f3d7_b

YHDENVERTAISUUS Syksyllä 2013 aloitin harjoittelijana Justice through education in nordic countries (JustED) -huippututkimusyksikössä. Harjoittelupaikka juuri tässä tutkimushankkeessa oli minulle eräänlainen unelmien täyttymys, sillä kasvatuksen ja koulutuksen oikeudenmukaisuuteen liittyvät kysymykset ovat kiehtoneet minua läpi koko opintojeni. Nyt minulle tarjoutui mahdollisuus nähdä ja oppia, millä tavoin kansainväliset tutkimushankkeet toimivat sekä tutustua yliopistoon työyhteisönä ja samalla tunnustella, miltä tutkijan työ tuntuu.

Miksi ja miten päädyin harjoittelijaksi koulutuksen oikeudenmukaisuutta tutkivaan hankkeeseen?

Viime vuoden toukokuussa osallistuin Siltavuorenpenkereellä järjestettyyn Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri -seminaariin, jonka teemana oli koulutuksen oikeudenmukaisuus. Seminaarissa kuulin ensimmäistä kertaa uudesta käyttäytymistieteiden laitoksella toimivasta tutkimushankkeesta nimeltä  Justice through education in the nordic countries. JustEd on NordForskin rahoittama huippututkimusyksikkö, jossa on mukana 14 partneria yhdeksästä eri maasta. Kyseessä on monialainen hanke, jonka keskeinen teema on pohjoismaisten koulutusjärjestelmien oikeudenmukaisuus. Hankkeen tutkimuksissa tarkastellaan erilaisten toimintamallien, kuten esimerkiksi kouluvalinnan vaikutusta opettamis- ja oppimiskulttuureihin sekä oppilaiden marginalisoitumiseen ja osallisuuteen koulutuksessa. Lisäksi tutkitaan, minkälaisia haasteita pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden koulutusjärjestelmät kohtaavat vallitsevien poliittisten, kulttuuristen ja taloudellisten muutosten myllerryksessä.

Seminaarin inspiroimana luin kesällä maisterivaiheen kirjatentteihin Paulo Freiren ja John Deweyn teoksia, joissa molemmissa vaatimukset kasvatuksen ja koulutuksen oikeudenmukaisuudesta korostuvat. Koko opintojeni ajan olen ollut kiinnostunut kasvatukseen ja koulutukseen liittyvistä yhteiskunnallisista ja kulttuurisista kysymyksistä. Alkusysäys tälle innostukselle tuli jo pääsykoekirjoja lukiessa. Kun pääsin 2007 sisään yleisen ja aikuiskasvatuksen koulutusohjelmaan oli toisena pääsykoeteoksena Juha Suorannan Radikaali kasvatus, jossa esiteltiin minulle tuolloin vielä täysin tuntematonta kriittistä pedagogiikkaa. Myöhemmin opinnoissani kiinnostuksen kohteitani ovat olleet kriittiseen pedagogiikkaan lisäksi sukupuolentutkimus sekä feministinen teoria, kaikki alueita, joissa kysymykset oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta ovat keskeisessä asemassa.

JustEd_logo

Kesän aikana kypsyttelin erilaisia graduideoita syksyllä alkavaa graduseminaaria varten ja päätin, että ajankohtaisen ja kiinnostavan oikeudenmukaisuuden teeman tulisi näkyä lopputyössäni. Kun graduseminaarin alkaessa esittelin suunnitelmiani ja kerroin JustEd-hankkeen herättämästä innostuksesta ehdotti ohjaajani Fritjof Sahlström, eräs JustEd hankkeen tutkijoista, että aloittaisin graduseminaarin ohessa tutkimushankkeessa harjoittelijana. Tätä parempaa tilaisuutta en olisi osannut toivoa: saisin tehdä graduani ja samalla tutustua tutkijantyöhön sekä siihen, millä tavoin suuret yliopistojen väliset tutkimushankkeet toimivat.

Työhöni JustEd-hankkeen harjoittelijana kuuluivat hankkeen koordinaattorin, Lisa Tönnes-Lönroosin,avustaminen sekä tutkimusavustajan tehtävät. Työskentely hankkeessa oli monella tapaa mielenkiintoista ja opettavaista. Erityisen opettavaista oli päästä näkemään yliopiston toimintaa uudesta perspektiivistä, tutkijoiden ja muiden työntekijöiden näkökulmasta. 

 Oikeudenmukaisuuden käsite ja kasvatuksen tutkiminen

Gradussani tarkastelen lukiolaisten vuorovaikutusta koulussa, kotona ja muissa arjen tilanteissa. Tarkastelen oppilaiden vuorovaikutusta ja pohdin, miten erilaiset kategorisoinnit liittyen esimerkiksi sukupuoleen ja etnisyyteen sekä muihin erontekoihin ovat yhteydessä oikeudenmukaisuuteen. Laajasta videoaineistosta olen etsinyt tilanteita, joissa oppilaat käyttävät puheessaan erilaisia kategorisointeja. Tällaisia tilanteita tarkastelemalla pyrin ymmärtämään sitä, miten kielen eronteot ja luokittelut, joiden kautta eriarvoisuutta voidaan rakentaa, toimivat arkisissa vuorovaikutustilanteissa, kuten koululaisten välituntikeskusteluissa. Erilaisiin kategorioihin liitetään erilaisia piirteitä, ja tietynlaiset toiminnot esitetään ja ymmärretään usein tyypillisiksi tietyille kategorioille. Esimerkkinä tästä toimii vaikkapa stereotyyppiset käsitykset miehille ja naisille tyypillisinä pidetyistä piirteistä ja toiminnoista. Vaikka monet tällaiseen luokitteluun liitetyt merkitykset voivat olla hyvin voimakkaita ja perinteisiä, eivät ne kuitenkaan ole ikuisia. Kategorioihin liitettävät kulttuuriset merkitykset tulee aina uusintaa vuorovaikutuksessa, jolloin tilaa jää myös vastaan puhumiselle ja uusien merkitysten luomiselle.

Oikeudenmukaisuus ei käsitteenä ole kaikkein yksiselitteisin. Se mikä näyttäytyy oikeudenmukaisena jonakin tiettynä aikakautena, jossakin tietyssä paikassa ja jonkin tietyn ihmisryhmän keskuudessa, ei välttämättä näyttäydy sellaisena jossakin toisaalla.  Onkin tärkeätä pohtia, minkälainen käsitys oikeudenmukaisuudesta sopii kulloinkin koulutuksen oikeudenmukaisuuden tutkimiseen. Itse olen kokenut Iris Marion Youngin määritelmät oikeudenmukaisuudesta hedelmällisinä graduni teossa. Youngin ajattelussa keskeisessä asemassa ovat moninaisuuteen ja erilaisuuteen liittyvät kysymykset. Young korostaa nimenomaan sitä, kuinka oikeudenmukaisuus näyttäytyy erilaisena eri positioista käsin. Tällaisessa lähestymistavassa kysymykset yhteiskuntaluokasta, sukupuolesta, seksuaalisuudesta, vammaisuudesta, etnisyydestä ja muista eronteoista ovat tärkeässä asemassa pohdittaessa sitä, miten oikeudenmukaisuus kulloinkin toteutuu ja miltä se mistäkin positiosta käsin näyttää.

che

Harjoittelijan etuna oli päästä keskustelemaan tutkimuksen tekoon liittyvistä kysymyksistä kokeneiden tutkijoiden kanssa. Minä ja muut videoaineistoista kiinnostuneet graduryhmäläiseni pääsimme osallistumaan niin sanottuihin datasessioihin, joissa yhdessä tutkijoiden kanssa analysoimme videoaineistoja. Yhdessä pohdimme kysymystä siitä, millä tavoin kouluissa tapahtuvaa vuorovaikutusta voisi tarkastella oikeudenmukaisuuden näkökulmasta.

 Osallistuminen datasessioihin ja mahdollisuus päästä keskustelemaan omasta tutkimuksesta kokeneiden tutkijoiden kanssa on ollut todella opettavaista ja innostavaa sekä auttanut konkreettisesti gradututkimuksen teossa. Se että opiskelijat on toivotettu tervetulleiksi datasessioihin ja osalliseksi yhteiseen ajatteluprosessiin, vastaa käsitystäni sellaisesta avoimesta ja mukaan ottavasta yliopisto-opetuksesta ja tutkimustyöstä, jota toivoisi tulevaisuudessa löytyvän entistä enemmän koko yliopistolta. Kun opiskelijat kutsutaan mukaan ja otetaan näin osalliseksi tutkimustoimintaan, kokemus tiedeyhteisöön kuulumisesta vahvistuu. Tällainen opiskelijoiden ja tutkijoiden yhteistoiminta lisää myös yhdenvertaisuuden ja osallistumisen tunnetta ja tasoittaa perinteistä opettaja-oppilas-hierarkiaa. 

Kaikille niille kasvatustieteiden opiskelijoille, jotka ovat kiinnostuneita tutkijan työstä, voin lämpimästi suositella harjoittelupaikkaa jossakin itseä kiinnostavassa tutkimushankkeessa. Harjoittelu on oiva tilaisuus tutustua yliopistoon työpaikkana ja nähdä, minkälaiselta yliopistolla työskentelevän tutkijan arki näyttää. Lisäksi pääsee tutustumaan monenlaisiin ihmisiin ja vaihtamaan ajatuksia näiden kanssa.

Lopuksi vielä muutama ajatus kasvatustieteistä ja oikeudenmukaisuudesta. Pidän tärkeänä, että kasvatustieteilijät osallistuvat yhteiskunnalliseen keskusteluun koulutuksen oikeudenmukaisuudesta ja ovat mukana rakentamassa kaikille avointa, yhdenvertaista ja oikeudenmukaista koulutusjärjestelmää. JustEdin kaltaiset koulutusjärjestelmän oikeudenmukaisuutta tutkivat hankkeet ovat tärkeitä osallisia tässä prosessissa.  Oikeudenmukaisuus ei ole kuitenkaan ainoastaan suuren mittakaavan yhteiskunnallinen kysymys. Kysymys oikeudenmukaisuudesta on läsnä myös kaikissa henkilökohtaisissa suhteissamme sekä arkisissa kohtaamisissamme muiden ihmisten kanssa. Niinpä jokaisella meistä on mahdollisuus ja velvollisuus olla omalla toiminnallamme vaikuttamassa siihen, kuinka oikeudenmukaisuus toteutuu niissä yhteisöissä, joiden jäseniä olemme.  

Verneri Valasmo
Harjoittelija, tutkija ja kriittinen tutkimusmatkailija

Vammaistutkimusta

YHDENVERTAISUUTTA pohdittaessa keskitytään usein vähemmistöihin, joiden ajatellaan lähtökohtaisesti poikkeavan muista jollain tavalla. Tällaisella ajattelutavalla on etunsa ja riskinsä: toisaalta näin voidaan edistää aidosti vähempiosaisten oikeuksia, mutta toisaalta päätyä entisestään marginalisoimaan kyseisiä ihmisiä. Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan tuli viime vuonna Suomen ensimmäinen vammaistutkimuksen professuuri, jota hoitaa Simo Vehmas. Kysyimme käyttäytymistieteellisessäkin tiedekunnassa vaikuttaneelta vammaistutkimuksen dosentti Antti Teittiseltä eriarvoisuudesta, vammaisuudesta ja vammaisuuteen liittyvästä tutkimuksesta.

13472547213_e901af4d8c_b

 

1. Mitä yhdenvertaisuus merkitsee? Missä tilanteissa vammaisiksi luokiteltujen eriarvoisuus korostuu?

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvoisuus kuvaavat ideaalitilanteita, jotka ovat kannatettavia päämääriä, mutta tuskin pysyvästi saavutettavia asiantiloja. Vammaisiksi luokiteltujen ihmisten asema on heikompi jo lähtökohtaisesti kuin muiden ihmisten. Se korostuu käytännössä siinä, että vammainen ihminen tavanomaista suuremman avun ja tuen tarvitsijana on jonkinasteisessa riippuvuussuhteessa muihin ihmisiin. Toisaalta tämä asetelma rakentaa kokonaiskuvaa vammaisista osaamattomina ja kykenemättöminä, mikä näyttäytyy erityisesti vammaisten vähäisenä osallistumisena palkkatyöhön ja suurena alttiutena köyhyysriskiin.

 

 

 

2. Mitä yliopisto voisi tehdä vammaisten opiskelijoiden aseman parantamiseksi?

Yliopistoissa on viime vuosina panostettu esteettömyyteen, erityisesti fyysiseen esteettömyyteen, mutta parempi olisi ehkä puhua saavutettavuudesta, sillä se on laajempi konseptio. Yliopistoissa on tehty yksittäisiä esteettömyyskartoituksia, mutta lainsäädännöllinen perusta puuttuu vammaisten opiskelijoiden opiskeluedellytysten turvaamiseksi. Opinto-ohjaus olisi tällöin keskeisin kehittämisalue, koska siihen sisältyy sekä saavutettavuus että opintokokonaisuuksien substanssikysymykset. Muilla koulutusasteilla tilanne on parempi.

3. Minkälainen indentifioitumisen väline vammaisuus on? Pitäisikö termejä kokonaan muuttaa?  

Periaatteessa vammaisuus on identifioitumisen väline positiivisessakin mielessä. Toki asia on täysin yksilökohtainen. Positiivisimmillaan vamman kautta rakennettu identiteetti voi nostaa esiin tärkeitä yhteiskunnallisia kysymyksiä, kuten esimerkiksi Pertti Kurikan Nimipäivät -punk-yhtyeen sanoitusten teemat huonosta asumisen tasosta. Termit ovat samalla koko ajan muutoksesta, mutta ne muuttuvat hitaammin kuin itse ilmiöt.

4.Missä asioissa suomalaisten yleinen asennoituminen vammaisia kohtaan
laahaa? Kuinka asiaa voisi muuttaa?

Hyvinvointivaltion ydintä ovat aina olleet vammaisten apuun ja tukeen liittyvät kysymykset. Erilaiset vammaisten avun ja tuen muodot olivat korkeimmalla tasollaan 1980-luvulla, mutta nykyään esim. vammaispalvelulain harkinnanvaraisista tukimuodoista on jouduttu tinkimään. Samalla asenteet esimerkiksi vammaisten osaamista ja kykyjä kohtaan eivät ole juuri muuttuneet suopeammiksi, vaikka yleinen suvaitsevaisuus onkin lisääntynyt.

pyoratuoli

5.Voidaanko yhdenvertaisuudesta puhua vammaistutkimuksen tavoitteena?

Vammaistutkimuksen yksi keskeisimmistä asioista on esittää tutkittua tietoa siitä, miten vammaisia on syrjitty ja sorrettu, ja sitä kautta kohdeltu toisen luokan kansalaisina. Yhdenvertaisuuteen pyrittäessä näitä tutkimustuloksia voidaan käyttää poliittisessa päätöksenteossa. Tässä mielessä vammaistutkimus on avoimen poliittista mutta tieteellisellä perustalla. On myös huomattava, että poliittisen toiminnan muodot ovat moninaiset.

6. Minkälainen on vammaistutkimuksen nykytila? Miltä tulevaisuus näyttää?

Vammaistutkimus on tällä hetkellä kovassa nousussa Helsingin yliopistossa valtiotieteellisessä ja käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa. Valtiotieteellisessä tiedekunnassa vammaistutkimuksen ma. professorina toimii Simo Vehmas. Toivottavaa olisi, että  akateemisena oppiaineena vammaistutkimukseen panostettaisiin muissakin Suomen yliopistoissa. Positiivisen tilanteen soisi myös näkyvän vammaistutkimuksen kesäpäivien osallistujamäärissä. Ne järjestetään kesäkuussa Turun yliopistossa.

Jouni Vainio
Mikko Eloholma

 

Missä on yhdenvertaisuus?

PenkereYHDENVERTAISUUS Etsin pitkään Siltavuorenpenkereeltä yhdenvertaisuutta. Hain sitä Internetistä ja sähköpostista. Etsin sitä tutkimuksen painoalueista ja seminaarien ohjelmista. Koetin löytää sen juhlapuheista,  työryhmistä ja kehityshankkeista. Mikään ei kuitenkaan tuntunut oikealta. Olin löytänyt yhdenvertaisuusvastaavan, yhdenvertaisuusryhmän ja yhdenvertaisuussuunnitelman. En kuitenkaan kokenut vieläkään ymmärtäväni yhdenvertaisuutta. Lopulta suutuin etsimiseen ja unohdin koko aiheen.
Ikkunoita
Välillä perille voi kuitenkin löytää vasta lopetettuaan etsimisen. Yhdenvertaisuus ei lopulta saapunutkaan sähköpostissa, eikä kukaan tullut selittämään sitä minulle. En tarvinnut selontekoja tai suunnitelmia. Tärkein muutos oli sen ymmärtäminen, että tavoitteena ei ole tehdä ihmisistä samanlaisia, tai nähdä ja verrata heitä toisiinsa kopioina. On pyrittävä ennen kaikkea yhdenvertaisuuteen ajattelutapana. Rakenteisiin, raportteihin ja painoalueisiin sisältyvä yhdenvertaisuusteema on tärkeä asia, mutta sen luominen on aloitettava muualta. Jokainen yksilö on osa yhdenvertaisuuden muodostumista ja osallistuu arjessaan sen luomiseen yhä uudelleen
Equality is not in regarding different things similarly, equality is in regarding different things differently.
– Tom Robbins-
K. Parpia

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑