Päätoimittajan terveiset vuoteen 2018

YKSITTÄISET Elossa alkaa taas uusi vuosi uusine juttuineen. Elon uutena päätoimittajan avaan Elon tulevaa linjausta, kerron itsestäni ja mietin niin uusia haasteita kuin jo olemassa olevien elementtien rikkauksia.

DSC_6510

Olen siis Henrietta, ja haparoiden viime syksynä aloittelin ensimmäisiä askeliani Elon päätoimittajana. Vuosi huipentui Anni Klutaksen Dear to Learn -juttuun, ja siitä sain toivoa ja uskoa alkavaankin vuoteen.

Jospa kertoisin ensin vähän itsestäni: Olen yleisen ja aikuiskasvatustieteen neljännen vuoden opiskelija, kissarakas taiteilijasielu. Kirjoittaminen tuntuu joskus jopa elinehdolta, mutta sen lisäksi tykkään kokeilla uudenlaisia juttuja ja puuhailla esimerkiksi teatterin parissa.

Uusista jutuista puheen ollen, saan toivottavasti tuotua mukanani myös Eloon jotakin uutta. Jatkan edellisen päätoimittajan linjausta blogimaisuudesta siinä mielessä, että yksittäisiä juttuja teemojen alle sijoitettuna tulee julkaisuun pitkin poikin hyödyntäen etenkin vierailevien kirjoittajien ääntä. Rakkaudestani kaunokirjallisuuteen ja monipuoliseen mediaan, olisi suunnitelmissa tuoda Eloon myös vivahde asiateksteistä poikkeavaa tuulahdusta kenties novellien, sarjakuvien, pakinoiden, kolumnien ja kenties jopa videoklippien muodossa.

Suunnitelmia on, mutta toteutus vielä lapsen kengissä, joten katsotaan, mitä saamme tänä vuonna aikaan!

IMG_6177

Vanhan kaavan mukaisesti Elossa tuikkivat toivottavasti tänäkin vuonna useita opiskelijoita kiinnostavat harjoittelukuvaukset, sivuaine-esittelyt, vaihtotarinat sekä alumnikertomukset. Yksittäisiä juttuja ilmestyy pitkin vuoden, ja isompia teemanumeroita Elo pyrkii julkaisemaan pari kertaa lukukaudessa.

Ensimmäisen teemajutun olisi tarkoitus tulla julkaisuun alkukeväästä ja toisen sitten, kun auringonsäteet jo hieman lämmittelevät nenänpäätä. Sen lisäksi tiedossa on ainakin AKK:n uuden hallituksen ja Elon vakitoimituksen esittely, ja kenties juttua mielenkiintoisista luovista projekteista, joihin kasvatustieteen opiskelijamme ovat tiensä löytäneet. Vihiä saattaa tulla esimerkiksi siitä, kuinka kasvatustiede ja oppiminen kietoutuvat kirjantekoprosessiin tai liveroolipeleihin. 

Uutta odottaen ja luoden, tämä tuore päätoimittaja toivottaa kaikille ihanaa vuoden alkua ja mukavia lukuhetkiä!

PS: Mikäli tahdot mukaan kirjoittamaan, joko vakitoimitukseen tai yksittäisiin juttuihin, ota rohkeasti yhteyttä lähettämällä viesti osoitteeseen elolehti(at)gmail.com

Henrietta Pihlaja

Elon päätoimittaja 2018

Kuvat: Henrietta Pihlaja

Mainokset

Dare to Learn – matkani toimitusjohtajaksi

TAPAHTUMAT Toimin kansainvälisen oppimisen suurtapahtuman, Dare to Learnin, toimitusjohtajana. Paikka kuulostaa – ja monin tavoin onkin – kasvatustieteilijän unelma, mutta tittelien ja brändien takana on aina ennen kaikkea inhimillinen tarina. Väitän, että juuri niitä ei jaeta riittävästi. Inhimillisyys on kuitenkin ainoa tapa, jolla voimme yhdistyä toisiin ihmisiin. Ainoa pinta, johon voimme tarttua. Niinpä: tässä on minun tarinani.

Elokuussa 2016 koin opiskelija-aktiivin kroonista väsymystä töiden, luottamustoimien ja opiskelujen liian pyhän kolminaisuuden vuoksi. Kun minulle linkattiin kahvittelukaveriksi Akseli, joka kuulemma järjesti ”jotain isoa oppimisen saralla”, en oikeastaan tiennyt suostuinko uteliaisuudesta vai kohteliaisuudesta. Muistan kahvilan epämukavan matalat tuolit. Siitä hetkestä muuttui silloisen elämäni suunta. En vain tiennyt sitä vielä tuolloin.

Syyskuussa ja lokakuussa työskentelin vapaaehtoisena Dare to Learnin ohjelman parissa. Pohdimme, miten järjestetään maailman paras oppimistapahtuma. Se tuntui täysin saavutettavalta tavoitteelta.

Marraskuussa valmistelin keväistä muuttoani Yhdysvaltoihin. Hain viisumia, irtisanoin asuntoni, pidin nostalgisella itkulla maustettuja hyvästelyiltoja opiskeluaikojen kodille, valitsin yliopistokursseja. Kympin tytön kapinaa oli vaihtaa yhteiskuntapolitiikka nykytanssin jatkokurssiin. Päätin, että Amerikassa olisi aikaa laiminlyödylle keholle.

Joulukuun alussa olin laservalojen ja kiihkeän nuoren energian keskellä Messukeskuksessa, kun Akseli totesi, että on harmi, etten voi hakea toimitusjohtajan paikkaa vaihtoni takia. Ylikallis falafel-annos jäi kesken, kun ilmiselvä iski tajuntaan. Minä jään tänne ja ryhdyn toimitusjohtajaksi. (Ja olisi valetta, jos en myöntäisi, että seuraava ja sitä seuraava ja sitä seuraava ajatus oli: ”Ei. En varmasti pysty. En osaa.”)

Viisumi umpeutui, minä jäin.

25323464_1660669527287739_1747105180_n
Anni Klutas Dare to Learn -tapahtumassa

Tammikuussa seisoin toimistohuoneessamme yksin ja painoin käteni sen vihreään seinään. Otin selfien ja mietin: tältä kai näyttää toimitusjohtaja. Kutsuin kymmenhenkisen vapaaehtoistiimimme vanhempieni luo viikonlopuksi Espooseen. Se kävi mainiosti nollabudjetin mökkireissusta. Puhuimme kuukauden aikana strategiasta, tavoitteista, budjeteista ja myyntifunneleista. Näin jälkikäteen ajatellen olin huolestuttavan pihalla näistä kaikista. Ehkä juuri se teki minusta niin ennakkoluulottoman ja rohkean.

Helmikuussa kohtasin esimiestyön arjen vähän liian suurella hörpyllä vettä keuhkoihin. Alun itsevarmuus alkoi karista. Aloin ymmärtää, millaista työmäärää tarkoittaa viiden nollan suuruiset rivit budjetissa. Samalla olin jatkuvasti niin monin tavoin ylpeä tiimistäni; rohkeasta, sisukkaasta ja välittömästä.

Maaliskuussa matkustin lomalle Aasiaan. Vaikka olin luvannut, että jätän Slackin rauhaan, kurkin sieltä muka huolettomasti tilannetietoja. #success-kanava oli jatkuvasti tulessa. Tunsin ilon rinnalla yllättävää epävarmuutta: tarvitaanko minua mihinkään? Olin yhtäkkiä johtajuuden perusdilemman ytimessä: samalla kun tarkoitus on tehdä itsensä johtajana jokseenkin tarpeettomaksi, on henkilökohtainen tarve kokea itsensä tarpeelliseksi lähes yhtä vahva.  

Otin selfien ja mietin: tältä kai näyttää toimitusjohtaja.

Huhtikuussa avasimme lippukaupan. Ensimmäinen lipunostaja tuntui yhtä aikaa jumalalta ja hullulta: hänkö todella uskoo, että saamme tämän tapahtumaan? Kävin työnohjauksessa ja pohdimme, millaista on kestää paineita; niitä joita sidosryhmät asettavat ja etenkin niitä, joita itse asetan (jälkimmäiset ovat hyeenoja). Opetusministeriössä ja Opetushallituksessa vierailu alkoi tuntua jo tuttavalliselta. Mietin, etten ehkä vuosi sitten ihan tarkkaan edes tiennyt, mikä kyseisten organisaatioiden ero on. Valvoin liian monia aamuöitä hikisissä, mytätyissä lakanoissa.

Toukokuussa kaikessa alkoi maistui hiljalleen loppukirin suolaisen suloinen maku. Se nosti adrenaliinitasot ja toimiston kierrokset usein yhteiseen flow-tilaan. Samalla kaikki tuntui olevan pelottavan auki: ohjelma, rahoitus, tuotanto, vapaaehtoiset. Kokeneempien tapahtumatuottajien kommentit siitä, että tulisi vain bluffata ja miettiä juoksun aikana miten asia hoidetaan, naurattivat ja itkettivät yhtä aikaa. Bluffasin silti. Kävin viikonloppuretriitillä Suomen eteläisimmässä saaressa, jossa tuuli pyyhki tukossa olleita ajatuksia hyiseen mereen. Saunassa ystävän kyljessä muistin, että olen paljon muutakin kuin toimitusjohtaja.

Kesäkuussa tajusimme tehneemme yhden taloudellisesti merkittävän mokan. Olimme niin helpottuneita siitä, että kokonaisrahoitus vaikutti olevan vihdoin kasassa, että nauroimme virheellemme. (Ja heti seuraavana päivänä soitin kirjanpitäjälle ja lakimiehelle.) Juhannuksena tanssin Lonnassa kumisaappaissa. Olin huoleton ja onnellinen. Kevään katastrofiajattelu tuntui kaukaiselta.

Heinäkuussa istuin kahden työntekijäni kanssa autioituneen yhteistoimiston keittiössä ja pohdimme naisten asemaa työelämässä ja miten siihen voisi itse vaikuttaa. Lounastunti venyi kahteen. Totesin, että tässä jos missä on esihenkilötyön merkitys. Kävimme tiimin kanssa Robinin keikalla. Teimme suunnitelmia syksyä varten, lähetimme viestejä automaattivastaajiin, katkoimme aamukamman piikkejä.

25383115_1660670000621025_490296599_o
Dare to Learn tiimiläinen Rita Tapio

Elokuussa toimisto täyttyi yhtäkkiä säpinällä. En muista elokuusta juurikaan yksityiskohtia. Muistan sen, kuinka viikkopalavereissa teki usein mieli tanssia. Muistan deadlinet, joiden piti olla ehdottoman viimeisiä ja silti ne venyivät. Sunnuntai-illat toimistolla. Lippukaupan saldon maanisen päivittämisen. Räjähtävän riemun loppuunmyynnistä. Pelon siitä, ettei kukaan kuitenkaan tule paikalle. (Mutta kyllä ne sitten tulivat, mokomat.)

Syyskuun viidennen aamuna pidin keynoten, jota oli kuuntelemassa noin 1000 henkeä. Se oli ja pysyy varmasti pitkään elämäni hienoimpana yksittäisenä kokemuksena. Istuimme Yrjö Engeströmin kanssa samalla sohvalla takahuoneessa ja pohdimme maailmaa. Se on niin eri ja silti kuitenkin niin kovin sama meille kahdelle.

En kuitenkaan unohda yhtä tunnetta. Sitä, kun kutsuin viimeisen tapahtumapäivän lopuksi lavalle tiimini. He eivät meinanneet ensin tulla; kuhisivat mutta odottivat verhon takana.

Come on, come on to the stage! hoin mikkiin. Ja lopulta he tulvivat lavalle, Dare-paidoissaan, maailman leveimmissä hymyissään.

Mietin: tätä on se yhteiskunnallinen muutos, johon minä uskon.

Teihin minä uskon.

***

Jos haluat tietää tarkemmin, mikä on Dare to Learn, lue esimerkiksi tämä tai tämä blogikirjoitus.

25371263_1660670860620939_99267257_o(1)
Dare to Learn -tiimiläisiä lavalla

 Anni Klutas

Dare to Learnin toimitusjohtaja

Kuvat | Petri Anttila (kuva 1) & Oona Pohjolainen (kuvat 2 ja 3)

Työelämä 2030!

TYÖELÄMÄ Aikuiskasvatuksen kilta järjesti Specia ry:n ja Akavan Erityisalojen kanssa tulevaisuuden työelämään keskittyneen keskustelutapahtuman Työelämä 2030, jossa kuultiin aiheesta monista eri näkökulmista. Puhujat ja keskustelijat pohtivat tulevaisuudessa tarvittavia taitoja, työpaikkoja ja työntekijöitä kohtaavia muutoksia ja omaa paikkaamme ja osaamme tämän kaiken keskellä.

TUNNELMIA TAPAHTUMASTA

Tulevaisuuden työelämä ei tarjoa pelkkiä uhkakuvia vaan myös mahdollisuuksia. Hommiakin riittänee, koska vaikka automatisaatio lisääntyy, on ihmiselle silti töitä laitteiden ja ohjelmien kehittäjänä ja huoltajana sekä työssä, jota ei laittein ja ohjelmin voi korvata. Myös oma kasvatustieteilijän osaamiseen luottaminen ja vahvuuksien näkeminen sai päivän aikana buustia. Kummasti sitä välillä huomaa alkaneensa pitää kovin itsestään selvinä sellaisia taitoja, jotka eivät sittenkään ole niin itsestään selviä. Tämä seminaari olikin minulle oiva tilaisuus pyyhkiä huurteet silmälaseista ja katsella työelämää ja tulevaisuutta taas hetken aikaa uusin silmin. Päivän päätteeksi ainakin itsellä oli todella innostunut olo, ja nyt tarjoan teille nopean katsauksen sisältöihin, joiden myötä se syntyi. 

puhujat (1)
Kuvassa tapahtuman puhujat:  Tapani Anttila & Heidi Pihlaja (Talent Vectia), Tanja Laurila (Academic Work), Heini Karppinen (Mehackit) ja Satu Heikinheimo (Startup Refugees)

TALENT VECTIA

Työn merkityksellisyydestä työntekijöille olivat puhumassa Heidi Pihlaja ja Tapani Anttila Talent Vectialta. He puhuivat tavoista vastata työelämän muutoksiin. Tärkeää on mennä tulevaa kohti ihmiset edellä.

Työelämä on muuttunut monimuotoisemmaksi ja sekä organisaatioilta että työntekijöiltä vaaditaan uusia toimintatapoja. Muutoksiin voi vastata mm. kehittämällä työkulttuuria, jossa mennään ihmiset edellä. On tärkeää pohtia, mitä työn merkityksellisyys on ja mistä merkityksellisyyden kokemus työssä syntyy. Kun työntekijät kokevat työnsä merkitykselliseksi, se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti organisaation toimivuuteen ja samalla myös tuottavuuteen. Tässä kehittämisessä ja mahdollistamisessa riittääkin meille kasvatustieteilijöille vielä työnsarkaa tulevaisuudessa.

MEHACKIT

Heini Karppinen Mehackitiltä oli puhumassa teknologiaosaamisen tasa-arvon ja start up -maailman näkökulmista. Koodaamistaito on nykyisin haluttua osaamista ja koodarit liikkuvat markkinoilla, mutta miten sinne markkinoille päästään – ja kuka pääsee?

Sekä kasvatustieteilijänä että naisena it-alalle ei työllistytä niin helposti kuin joitakin muita polkuja pitkin. Meitä sekä luokitellaan ulkoapäin, että olemme myös tottuneet itse luokittelemaan itsemme tiettyihin lokeroihin. Niinpä oma osaaminen tai osaamisen kehittämisen mahdollisuudet eivät välttämättä tule tunnistetuksi ja tunnustetuksi. Kuitenkin kasvatustieteilijällä voi olla paljon annettavaa moniammatillisissa tiimeissä, esimerkiksi oman työn johtamistaidot ja reflektointikyky ovat tärkeitä taitoja, joita me voimme tuoda työyhteisöön.

STARTUP REFUGEES

Satu Heikinheimo Startup Refugeesiltä oli kertomassa turvapaikanhakijoiden ammattitaidon ja yrittäjyyden tukiverkoston toiminnasta ja sen merkityksestä.

Mukana Startup Refugeesin toiminnassa on jo 500 toimijaa, mukaan lukien erilaisia yrityksiä ja yhteisöjä. Opiskelijayhteisöistä myös AKK on ottanut osaa toimintaan. Toiminnan tarkoituksena on luoda osallistujien osaamisprofiileita, eli kartoittaa heidän koulutus ja kokemus tietoja, taitoja ja osaamista. Maahanmuuttajien mukana on tullut ja tulee valtava määrä erilaista koulutus- ja kokemusperäistä osaamista ja taitoa, jota olisi tuhlausta heittää haaskuuseen. Ne kuitenkin on ensin tunnistettava ja tunnustettava. Nyt osaamisprofiileita on verkostossa jo 1800 ja uutta luodaan, mm. hiljattain on perustettu oma naisverkosto.

panelistit (1)
Panelistit (vasemmalta oikealle): Kristiina Brunila, Armi Murto, Johannes Nuutinen ja Tanja Laurila

PANEELIKESKUSTELU

Tapahtuma päättyi paneelikeskusteluun, jossa mukana olivat Armi Murto Ompeluseurasta, Johannes Nuutinen Demos Helsingistä, Tanja Laurila Academic Workiltä ja Kristiina Brunila Helsingin yliopistolta. Paneelissa keskusteltiin työelämäaiheista laidasta laitaan ja jatkettiin tapahtuman aikaisemmista aiheista eri näkökulmista. Yleisö sai osallistua kysymyksillään keskusteluun ja keskusteltavaa olisikin riittänyt vaikka koko loppu illaksi. Paneelissa pohdittiin mm. ihmisen korvaamattomuutta joissain työtehtävissä, tulevaisuuden ennustamista ja tutkimista, kasvatustieteilijän osaamisen tunnistamista, työtehtävien ja työnkuvan laajenemista, yhteiskunnallisten muutosten ja työelämän muutosten kietoutumista toisiinsa, sekä toivon merkitystä että vaikutusmahdollisuuksia muutoksiin.

Teksti: Mina Poppeli

Kuvat: Mina Poppeli

*Toimituksen huomautus: Osa otsikoista toimii myös linkkeinä yritysten kotisivuille!

Tutkimusmatka Kataloniaan

KANSAINVÄLISYYS Aikuiskasvatuksen killan ja Erikeepperi ry:n Matkapoppoo lähti reissuun Kataloniaan juuri poliittisen itsenäistymiskriisin aikoihin. Jutusta pääset lukemaan, mikä sai opiskelijat lähtemään reissuun ja mitä he matkallaan kuulivat ja kokivat kasvatustieteiden opinnoista, ajankohtaispolitiikasta ja elämästä.

matkapoppoo 1
Iloinen Matkapoppoo reissussa

Miten muualla opiskellaan kasvatustieteitä? Entä miltäköhän opiskelijaelämä näyttää muualla? Nämä olivat kysymyksiä joista lähdimme liikkeelle. Ei kauaakaan kun suunta oli selvä: lähtisimme syksyllä Barcelonaan.

Kilta oli lähtenyt pari vuotta aikaisemmin matkalle yleisen ja aikuiskasvatustieteen opiskelijoiden voimin, mutta tällä kertaa halusimme tehdä yhteistyötä myös Erikeepperin, erityispedagogiikkaa opiskelevien opiskelijoiden kanssa. Erityispedagogiikan opiskelijoilla on paljon samoja teemoja opinnoissaan kun yleisen ja aikuiskasvatustieteen opiskelijoilla, joten voimien yhdistäminen ja yhteisten teemojen löytäminen oli melko helppoa. Saimme yhteyden Barcelonan yliopistoon ja suunta oli valmis.matkapoppoo 2

Varainkeruu kuudentoista ihmisen matkaa varten on pitkäjänteistä työtä. Järjestimme sitsejä, myimme sukkia, kävimme ruokakaupoissa inventoimassa ja teimme kaikenlaisia muita pieniä tempauksia kerätäksemme rahaa. Ryhmä alkoi muotoutua ja osallistujista tuli toisilleen hyvin rakkaita. Yhteinen tavoite ja yhteinen vuosi lähentää ihmisiä melkoisen paljon.

Hieman ennen lähtöämme Barceloonaan Katalonia ilmoitti aikeistaan itsenäistyä. Seurasimme tarkasti ja hieman varuillamme tilannetta Kataloniassa, jossa äänestyspäivänä (viikko ennen lähtöämme) poliisi pahoinpiteli äänestäjiä. Miltä tilanne tulisi näyttämään paikan päällä? Olisiko kaupat ja ravintolat auki? Kuinka paha tilanne todella oli?

Päästessämme Barcelonaan Suomen medioissa luki puolenmiljoonan ihmisen olevan kaduilla osoittamassa mieltään. Mitään ei kuitenkaan näkynyt missään vaiheessa matkaamme ja matka sujui hyvin. Ensimmäisenä iltana söimme kaikki yhdessä hostellimme suosittelemassa ravintolassa (jota emme ehkä itse olisi suositelleet), ja juhlistimme koko vuoden kestävän työn loppua: olimme päässeet perille.

Barcelonan yliopistovierailu oli erittäin mielenkiintoinen. Opiskelijat ja opettajat olivat melko aktiivisia poliittisesti ja saimme kuulla mielenkiintoisia näkemyksiä Katalonian senhetkisestä tilanteesta. Meille selitettiin Katalonian koulutuksen toimintaa antaen myös esimerkkejä senhetkiseen poliittiseen tilanteeseen. En esimerkiksi tiennyt, että Kataloniassa ensimmäiset kouluvuodet käydään kataloniaksi ja vasta sen jälkeen koulun kieli muuttuu espanjaksi. Vaikka paikalliset lait vaikuttavat koulunkäyntiin, suuret linjat tehdään keskushallinnossa: katalonialaiset ovat usein eri mieltä näistä laeista.

Kaiken kaikkiaan matka oli erittäin onnistunut ja suosittelen lähtemään vastaavalle matkalle mukaan, jos vain tilanne sallii. Matkapäivistä on muodostunut opiskeluaikani parhaimpia muistoja.

Pinja Fernström
Yleisen ja aikuiskasvatustieteen opiskelija ja Matkapoppoon 2017 jäsen

 

Kokemuksia vaihdosta Madridissa – hakuprosessista ja ripaus alkufiiliksiä

KANSAINVÄLISYYS Niin yksinkertaista kuin onkin sanoa: ”Kysyvä ei tieltä eksy”. Alusta saakka olin liikenteessä juuri tuolla asenteella, joka kantoi pitkälle ja eliminoi ylimääräisen stressin. Toki olin ottanut selvää puskaradion kautta hakuprosessin ajankohdasta, mutta kaiken kaikkiaan en halkonut hiuksia sen takia, että kaikesta olisi pitänyt selvitä yksin vain tietokoneen avulla.

En toki tarkoita, että Flamma tai muut informaatiolähteet netistä olisivat lainkaan turhia. Kuitenkin, ennen kuin availet kymmeniä eri sivustoja ja seurailet vinkkejä hakuprosessista, kannattaa käydä asiansa osaavien juttusilla. Sen lisäksi että silmäilee portaalin kautta tärkeitä päivämääriä sekä ”ohjeita lähtijälle” alustaa, suosittelen lämpimästi menemään Liikkuvuuspalveluiden juttusille. Kävin siellä yhteensä noin 3-5 kertaa, ja täytynee mainita nimeltä Silavuorenpenkereen Liikkuvuuspalveluista Mikko Moilanen; ilman häntä en varmaankaan olisi nyt täällä mihin alusta saakka toivoin pääseväni, etenkään näin stressittömillä fiiliksillä kaikesta.

Vaikka erilaiset dokumentit hakuprosessiin liittyen Helsingin yliopiston ja vaihtokohteen välillä tuntuivat ehkä loputtomilta, loppujen lopuksi niiden hankkiminen ja saaminen ei ollut haastavaa. Suosittelen, että teet listan niistä kaikista ja sitten keräät niitä pikku hiljaa vaikka tietokoneesi työpöydälle. Siitä voit sitten helposti nappailla niitä lähetettäväksi, kun tarve ja ajankohta vaatii. Tämän lisäksi, suosittelen menemään tapahtumaan, jossa voit yhdessä Liikkuvuuspalveluiden henkilökunnan kanssa hakea haluamaasi kohteeseen. Ylipäätään kaikki tapaamiset, infotilaisuudet ja juuri ennen lähtöä järjestetty ”Lähtöorientaatio” olivat hyödyllisiä. Loppuvaiheessa Lähtöorientaation jälkeen tapasimme myös tuutorin, joka oli juuri ollut itse vaihdossa kyseisessä kohteessa. Kokemusasiantuntijan eli tuutorin kautta selvisi mielestäni kaikki olennainen tieto siitä mitä tuli tietää ennen juuri ennen lähtöä ja paljon käytännön tietoa paikan päältä. Vaihto-tuutorit kunniaan!

Alkufiilikset ovat jatkuneet tähän päivään asti positiivisina; kiitollisuutta, innostusta, inspiraatiota ja onnea täynnä. Luotin tulevaan ja se kannatti. Ainoat huolen hetket ovat liittyneet turhautuneisuuteen oman kielen oppimisen suhteen. Vaikka lähes kaikki informaatio vaihto kohteesta tuli vain noin kuukausi ennen lähtöä, se ei haitannut. Ainakin Madridissa, orientaatiot ja yliopiston kurssit alkavat paljon myöhemmin Suomen aikatauluun verrattuna. Kurssit realisoituvat vasta seuraavien kuukausien aikana, ja ennen lopullisia kurssivalintoja muutoksia omaan lukujärjestykseen on mahdollista tehdä joustavasti. Vaihtokohteen yliopiston henkilökunta on hyvin ymmärtäväistä, joustavaa, rentoa ja avuliasta vaihto-opiskelijoita kohtaan, puhumattakaan paikallisista. Asunnon hankkiminen voi tuottaa paineita, mutta itse selailin Facebook-yhteisöjä pari viikkoa ennen lähtöä ja sieltä löysinkin lopullisen asuntoni. Vaikka asunnon hankinta Facebookin kautta saattaa kuulostaa hölmöltä, maalaisjärkeä käyttäen ja Skypen kautta kommunikoiden melko luottavaisin tunnelmin voi olla. Toki on olemassa myös lukematon määrä eri järjestöjä, jotka auttavat asunnon hankinnassa; niin kohteen yliopisto itse kuin yksityiset yritykset.

22117883_10212277817494748_1083719411_o

Erasmus –järjestön kautta on täysi mahdottomuus olla tutustumatta uusiin ihmisiin. Koska itse lähtökohtaisesti tulin tänne oppimaan kieltä, en voi muuta kuin olla kiitollisin mielin siitä, että kämppikseni ovat Etelä-Amerikasta sekä siitä, että kursseillani on vain espanjalaisia, jotka ovat hyvin ottaneet minut mukaan ja olleet avuliaita. Kuten alussa painotin kysymisen tärkeyttä, painotan sitä edelleen. Täällä paikan päällä olen kysymällä selvinnyt kaikesta, ilman stressin tunnetta ja painetta. Mielestäni tärkeimmät vinkit vaihtoon lähtijälle tiivistyvät tähän kehotukseen: ”Muista nauttia myös epävarmuudesta, kaikki asiat järjestyvät kyllä!” Kun uskaltaa astua omalle epämukavuusalueelle, seurata intuitiotaan ja tehdä asioita joista itse nauttii, ei voi epäonnistua.

 

Saludos, Sandra

Olisiko sinulla hetki aikaa keskustella tuutoroinnista?

Fuksisitsit on vietetty onnistuneesti ja fuksiristeily häämöttää viimeisenä kaikille fukseille järjestettävänä etappina. Niimpä koen, että nyt on hyvä aika purkaa vähän ajatuksia ja oivalluksia niin tuutoroinnista kuin ensimmäisestä järjestövuodestani.

Viime marraskuussa astelin AKK:n kokoukseen ensimmäistä kertaa ikinä, melkoisen hämmentyneenä, mutta sitäkin kiinnostuneempana untuvikkona. Järjestötoimijuus kiehtoi, ja mielessä oli rykelmä erilaisia toiminnan osa-alueita – silti jokin tuntui jarruttavan sitoutumista. Ei aikaakaan kun järjestäytymiskokouksen kannustava ilmapiiri kuitenkin kahmaisi otteeseensa, ja päädyin jakamaan fuksi- ja tuutorvastaavan pestin yhdessä Vilman kanssa.

 

22550988_1854756474553970_597658774_o.jpg

Tuutorivalintoja jännitettiin kevään puolella hartaasti: hakijamääristä ei tullut minkäänlaista tietoa ennen varsinaisia valintoja, joten omaa asemaansa saattoi vain arvuutella. Tietysti toivoin myös mukaansatempaavaa ja aktiivista tuutoriporukkaa, sillä jokaisella meillä on tärkeä rooli uusien opiskelijoiden pengerperheeseen integroimisessa. Odotukset olivat katossa, mutta en olisi voinut kuvitella niiden ylittyvän moninkertaisesti. Kun kasa erilaisia ihmisiä laitetaan yhteen, voi siitä seurata joko katastrofi, tai äärimmäisen hedelmällinen ja hauska seikkailu, ja onnekseni voin lukita vastaukseksi jälkimmäisen.

Keväällä ja kesällä rakensimme yhteistyötä sekä oman kahdeksan henkeä käsittävän tuutoriporukkamme, että luokanopettajatuutoreiden välillä. Suunnittelukokouksien lisäksi järjestimme hengailuiltoja ja nautimme kesästä mökkeilemällä niin Kivinokan siirtolapuutarha-alueella kuin Viron Kloogarannassakin.

Ennen kuin orientaatioviikot alkoivat, olimme ehtineet jo suunnitella kampuskierrokset ja vapaamuotoiset tapahtumat sekä muodostimme aktiivisen sosiaalisen median tiedotuskanavan, eli yksityisen Facebook-ryhmän. Oman fuksivuoden onnistuneimmat tapahtumat olivat vielä kirkkaassa muistissa, ja niistä saatuja ideoita hiottiin huippuunsa. Orientaatioviikon tapahtumissa oli lähes poikkeuksetta kolminumeroinen määrä osallistujia, joten onnistunut organisointi vaati panostusta kommunikaatioon kaikkien tuutoreiden välillä.

Ennakkopiknikpäivän koittaessa jännitti hurjasti – vaikka olimmekin käyneet keväällä koulutuksissa ryhmänohjauksen tueksi, mietitytti kuinka huomioin sekä lähestyn kymmeniä opiskelijoita kullekin helpolla ja jännitystä lievittävällä tavalla. Hyvä henki syntyi nopeammin kuin osasin odottaa, ja orientaatioviikkojen tapahtumat olivat täynnä hauskoja hetkiä. Henkilökohtaisesti paras palkintoni tuutoroinnista oli nähdä fuksien innostuminen ja inspiroituminen – lämpö on se sana, jolla kuvailisin Siltavuorenpenkereen yhteisöä, ja sen halusin tarttuvan jokaiseen uuteen opiskelijaan.

Ison pyörän tuomat muutokset opintojen rakenteessa sekä yliopiston toiminnoissa puolestaan turhauttivat hetkittäin: välillä täytyi myöntää itselleen, että ei edes tarvitse osata vastata jokaiseen tulevaan kysymykseen. Useimmiten vastaus tosin löytyi vain yhden viestin näpyttelyn vaivalla rakkaaksi muodostuneen tuutorkollektiivimme whatsappryhmästä. Samalla kaavalla toimi myös jaettu pesti tuutorvastaavina: etenimme yhdessä keskustellen, ja tukenamme olivat myös muut hallituslaiset, joilta sai aina kysyä apua.

Lopetellessani hiljalleen tuutorin tehtäviä (lue: virallisesti – fukseja en silti aio hylätä <3) ja muistellessani koko ajanjaksoa, nousee päällimmäiseksi tunteeksi kiitollisuus. Tuutoritoiminta on tuonut minulle kymmeniä uusia ystäviä, valtavasti lisää kompetensseja ryhmänohjaukseen sekä vuorovaikutustilanteissa toimimiseen, itsevarmuutta ja hurjan paljon muistoja, joille voi vedet silmissä nauraa myöhemmin.

Suosittelen tuutoriksi hakeutumista ihan jokaiselle – sen lisäksi, että saat hyvää mieltä muiden auttamisesta ja uusia ystäviä, kehityt myös valtavasti ihmisenä sekä ryhmässä toimijana. Fuksi- ja tuutorivastaavana toimiminen puolestaan on pehmeä lasku järjestötoimintaan, ja toimit pestissäsi merkittävänä yhteyshenkilöinä uusien opiskelijoiden ja muiden järjestösi toimijoiden välillä. Toisaalta opit sisällöntuotannosta ja viestinnästä. Tiedekunnan tuutorihaku järjestetään keväällä, mutta järjestöissä fuksi- ja tuutorvastaavina toimivat henkilöt tullaan valitsemaan jo marraskuussa – nyt on siis aika harkita vakavasti, kiinnostaisiko sinuakin ’’toiseksi fuksivuodeksi’’ tituleerattu syksy!

Palvelusuunnittelua alppimaisemissa

Korkeakouluharjoittelu_513xxKANSAINVÄLISYYS JA HARJOITTELU Oletko aina unelmoinut töiden tekemisestä ulkomailla? Minä en ollut, en ainakaan siinä määrin että olisin aktiivisesti tavoitellut harjoittelupaikkaa Saksassa. Sinne kuitenkin päädyin. Suunnittelin puoli vuotta koulutuksia IT-yrityksessä robotiikan ja koodauksen parissa – ja rakastuin teknologiaan. Kerron tässä jutussa kokemuksistani ja harkkapaikan hakemisesta sekä ihan vähän Münchenistä. Toivottavasti inspiroidut!

Tietenkin minua jännitti järjettömän paljon. Ehtisin laskeutua lennolta, viettää puolitoista päivää poikaystäväni kanssa ja valita työvaatteet. Maanantaihin oli kaksi päivää. Aloittaisin kahden päivän kuluttua työt IT-alan yrityksessä, jossa loisin koulutuksia ja rakentaisin nettialustan asiakkaidemme oppimisen tueksi, eikä minulla ollut IT-alalta lainkaan aiempaa työkokemusta. Tämän olin kertonut aivan avoimesti haastattelussa. Motivaationi oli kuitenkin vakuuttanut, ja kun kerran minuun uskottiin, täytyi minunkin uskoa itseeni. Minua pelotti, mutta enemmän olin innoissani.

Miten oikein päädyinkään Müncheniin NavVis-nimiseen yritykseen? Enhän todellakaan ollut koko ikääni unelmoinut Saksassa työskentelemisestä. Oikeastaan koko maa ei kiinnostanut minua juurikaan. Silti olin viettänyt edellisen kesän poikaystäväni kanssa Münchenissä, ja hullaantunut Alppimaisemiin. Kun vuosi vaihtui, päätin että haluan takaisin. Tein näin: kerroin kaikille kavereilleni, kavereiden kavereille, kavereiden vanhemmille ja ties kenelle, että etsin harjoittelupaikkaa Münchenissä. Kerroin siitä Facebookin Ompeluseurassa ja LinkedInissä. Fiksua olisi varmaan ollut kertoa siitä vielä Saksassa suositussa Xingissä. Vinkkejä ja kokemuksia alkoi joka tapauksessa sataa niskaani. Valitsin niistä kiinnostavimmat.

Kuukauden hakemusten rustailun jälkeen lensin haastatteluun, joka sitten kuitenkin tapahtui Skypessä. Tästä lannistumatta vietin ihanan keväisen viikon Münchenissä ja valmistauduin haastattelun kakkosvaiheeseen. Minut nimittäin oli kutsuttu koko päiväksi toimistolle sekä tulevan tiimini kanssa lounaalle. Minulle oli lisäksi annettu haaste, jonka kanssa työskentelin neljä päivää. Enhän vielä aiemmin ollut kokeillut palveluiden suunnittelua, mutta nyt raapustin arviota nettisivujen käyttöliittymästä palveluna ja luin tilastoista yrityksen menestymisestä. Tärisin jännityksestä esittäessäni tuloksiani uudelle tiimilleni. Kun people-tiimistä soitettiin minulle vielä saman iltana, olin jo poikaystäväni kanssa ravintolassa juhlimassa onnistunutta haastattelua.

Uusi tiimini oli ihana. Jo työnhakuprosessi oli miellyttävä, ja se vahvisti haluani päästä yritykseen töihin. Hype tietenkin aina laskee. Minulle näin kävi muutaman ensimmäisen työpäivän aikana, kun huomasin, etten ymmärtänyt mistään mitään. Tapaamisissa ja tiimimiiteissä tuijotin työkavereitani silmä kovana käsittääkseni mistä he puhuvat. Höristin korviani saadessani ensimmäiset tehtäväni, navigation app back-end processing training, vaikka kielen tasolla ymmärsinkin sanat. Työkaverini olivat onneksi uskomattoman mukavia. Teimme paljon asioita

yhdessä töiden jälkeen, sillä lähes jokainen oli muuttanut Müncheniin muualta, ja harva oli vielä asettunut. Tutustuin myös siihen kaverin kaveriin, joka minua oli suositellut NavVisille.

Olin NavVisilla töissä viisi kuukautta. Tuona aikana ehdin oppia yrityksen teknologiasta ja toiminnasta, sekä työskennellä neljän oman projektin parissa. Näimme NavVisilla oppimisen palveluna, jota tarjoamme asiakkaillemme. Näitä palveluja pääsin kehittämään. NavVisilla ei oikeastaan eroteltu harjoittelijoita tai opiskelijoita vakituisista työntekijöistä. Meillä oli samat vastuut ja samanlaisia projekteja. Muutaman kuukauden jälkeen olin myös äärimmäisen tyytyväinen kasvatustieteilijän koulutukseeni, sillä huomasin, miten paljon minulla on annettavaa. Suunnittelin kokonaisen oppimisalustan nettiin. Päätin, mitkä ovat parhaat tavat opettaa tiettyjä asiakokonaisuuksia, ja myös miten suunnitella nettisivujen rakenne. Opin HTML:ää ja luin oppimisteorioita. Työ vaati, tai mahdollisti, jatkuvan uuden oppimisen.

Suurimpia haasteita minulle olivat kieli ja työajat. Aloitin työt yhdeksältä ja lähdin kuudelta, tai viimeistään kahdeksalta. Tähän oli ensimmäisten kuukausien aikana suomalaisella tottumista. Työkielemme oli englanti, mutta saksalaisessa yrityksessä (vaikka me työntekijät tulimmekin yli 30:stä eri maasta!) puhutaan paljon saksaa. Muita haasteita olivat bisnesympäristö ja -sanasto, joista minulla ei juurikaan ollut kokemusta. Opettelin. Yllättävä haaste oli myös ajankäyttö vapaa-ajalla. Aika usein minulla oli tylsää, sillä uusien kavereiden löytäminen ei tapahdu viikossa tai kuukaudessakaan. Kotiin oli ikävä. Kämppikseni kuitenkin olivat kaikki mukavia, ja illat menivät usein kotona kokkaillessa. Suomen kaverit tulivat onneksi käymään, ja sain esitellä Müncheniä ja Alppeja! Olen edelleen täysin rakastunut siistiin, puistomaiseen, jättimäistä kylää muistuttavaan kaupunkiin. Lempipaikkani on Euroopan suurin puisto Englischer Garten.

Miksi harkkaan sitten kannattaa lähteä ulkomaille? Vaikka vaan siksi, että se on mahdollista. Opit valtavasti uudesta kulttuurista, saat uusia kavereita, kaikki on jännittävää. Kaikki on myös uutta ja vaikeaa, mikään ei toimi niin kuin olettaisit, eikä sinua aina ymmärretä. Haasteita on läjäpäin, alkaen tilin avaamisen byrokratiasta ja kalliista nettimaksuista. Itselläni seikkailunhimo painoi kuitenkin vaa’assa enemmän kuin pelot. Olin lisäksi asunut Münchenissä poikaystäväni luona jo edellisenä vuonna, ja halusin lisää työkokemusta juuri Saksasta. Ja täytyy myöntää, olen pohjattoman utelias. Joten miksi ei. Kokeile!

Heini Vainikka

Kirjoittaja on nyt jo kuudennen vuoden kasvatustieteiden opiskelija, jolle Müncheniin muuttaminen oli tärkeämpää kuin gradu

Koulutusuudistusta ja edunvalvontaa pähkinänkuoressa

Keneltä kysyä, kun Iso Pyörä pyörii liian lujaa tai mitä se koulutusuudistus nyt kasvatustieteilijän näkökulmasta tarkoittikaan? AKK:n edunvalvojat Milla ja Noora esittäytyvät ja tiivistävät Ison Pyörän muutokset pähkinänkuoreen.

21392665_10210214617063740_479376175_o

Moi! Ollaan Milla ja Noora, AKK:n edunvalvojat. Edunvalvonta ehkä kuulostaa etäiseltä tai hankalalta ymmärtää, mutta oikeasti se on tosi tärkeää ja mielenkiintoista. Edunvalvojina me pyritään huolehtimaan, että kaikkien opinnot sujuvat yliopiston muutoksista huolimatta hyvin. Kaikesta saa tulla kysymään, ja jos ei suoraan tiedetä vastauksia niin selvitetään muiden edunvalvojien ja henkilökunnan kanssa.

Mitä edunvalvojat tekevät?

  1. Tiedottavat opiskelijoille mitä hallinnossa tapahtuu ja mitä se tarkoittaa opiskelijan näkökulmasta.
  2. Kertovat hallinnollisissa työryhmissä mitä opiskelijat tarvitsevat ja mikä opiskelijoita huolestuttaa.
  3. Huolehtivat, että ketään ei syrjitä millään perusteella ja kaikkia kohdellaan yhdenvertaisesti.
  4. Auttavat kaikenlaisissa opiskeluun liittyvissä ongelmissa.

14004533141_00d21dd24e_o.jpg

Mikä Iso pyörä on?

  •  Uudet kandiohjelmat käynnistyivät tänä syksynä ja uudet maisteriohjelmat alkavat syksyllä 2018.
  •  Koulutusohjelmat on jaettu yliopiston tieteenalojen mukaan (ei enää laitosten ja tiedekuntien mukaan kuten ennen).
  • Vapaasti valittavia opintoja saa edelleen tehdä myös muista koulutusohjelmista (ja yliopistoista JOO-opintoina).
  • Vielä syksyllä 2015 aloittaneet voivat tehdä tutkintonsa loppuun vanhalla tutkarilla (eikä meidän opiskelijoilla ole varsinaista syytä siirtyä uuteen – ellei valmistuminen venähdä vuodesta 2020 eteenpäin).
  • Vanhat opiskelijat saavat siirtyä uusin tutkintovaatimuksiin jos haluavat, mutta siirtymisen jälkeen ei voi enää palata takaisin vanhoihin.
  • Käynnissä olevat muutokset eivät saisi hankaloittaa opiskelua ja opinnoissa etenemistä – olethan siis edunvalvontaan yhteydessä mikäli näin tapahtuu!
  • Mitä aiemmin asioita viedään eteenpäin, sitä paremmat mahdollisuudet on vaikuttaa.

Opintohallinto ja yliopiston tarjoama opintojen ohjaus on meitä kaikkia varten – pyydetään siis apua myös heiltä: Opiskelijaneuvonta.

Elo-lehden vanha juttu Isosta pyörästä: Iso Pyörä: miten käy yleisen ja aikuiskasvatustieteen?

Meiltä saa tulla siis kysymään mieltä askarruttavista asioista. Jos meitä ei näy Penkereellä, niin Facebookista tai sähköpostilla tavoittaa. Ja aina saa myös soittaa tai laittaa viestiä! Milla: milla.vainonen(a)helsinki.fi, 0405173001 Noora: noora.kaariainen(a)helsinki.fi, 0504019389.

Hauskaa ja inspiroivaa syksyä! <3

Milla Vainonen

Noora Kääriäinen

Kuvat | 1. Alice Jäske

 

Opiskelijaelämää Uppsalassa

FB_IMG_1502889223572
Uppsalan international committee järjesti erilaisia retkiä ja tapahtumia vaihtareille. Itse menin mukaan Lapin reissulle, jossa sai kokea niin koiravaljakkoajelun, ajaa moottorikelkalla ja käydä jäähotellissa. Tässä olen kavereineni Norjassa jäämeren rannalla.

KANSAINVÄLISYYS. Miltä opiskelijavaihto näyttää? Viimeisessä Uppsalan vaihtopäiväkirjan osassa kuvitetaan kevätlukukauden opiskelijaelämää ja fiilistellään sitä, mitä vaihtokokemus oli ja mitä siitä jäi käteen. Uusia kokemuksia, ystävyyksiä ja kahvileivoksia, siitä on kevätkausi Uppsalassa tehty.

FB_IMG_1502891802908
Ruotsissa kahvittelua kutsutaan nimellä Fika ja siihen kuului aina ehdottomasti myös jokin herkkuleivos. Uppsalan kotoisissa kahviloissa vietin monesti leppoisia jutteluhetkiä kavereiden kanssa.

Viimeisenä tartun kaikkien janoamaan aiheeseen: opiskelijaelämä vaihdon aikana. Valitettavasti opiskelijaelämän osalta en voi näyttää muuta kuin oman kokemukseni Uppsalasta. Olen kuullut Saksassa olevan olutjuhlia, joissa ei syödä, mutta skoolataan eri asioiden kunniaksi ja paljon. Joistakin muista maista taas olen kuullut, ettei varsinaista opiskelijatoimintaa ole vaan riennot kytkeytyvät itse organisoituun vapaa-aikaan baareissa, kotibileissä tai harrastuksissa. Jenkeissä taas kuvittelen olevan kampusmenoja ja sisarkuntia, kuten elokuvissa. Mutta mitä tulee Uppsalaan: täällä on paras opiskelijaelämä, mitä voi kuvitella.

FB_IMG_1502889680376
Upplands Nationin Reccegaskeilla (vastaava kuin fuksisitsit) pääsi tutustumaan ruotsalaisiin perinteisiin.
FB_IMG_1502892123702.jpg
Kevät huipentui Vårbaliin, eli kevättanssiaisiin ja hienonhienoon pöytäjuhlaan. Kuvassa minä ja parini V-dala Nationin juhlassa.

Mitä tein Uppsalassa?

Fikauksesta (ruotsalaisten ilmaus kahvittelulle) tuli tapa, biletys lisääntyi ja ihmissuhteet karttuivat. Ruotsalaiset opiskelijat tulivat tutuksi harrastuksista, ja opinnoissa sekä muulla vapaa-ajalla vietin aikaani muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa. Pääsin näkemään Ruotsin- ja Norjan Lapin, sekä käymään Riikassa ja Gotlannissa itse kavereiden kanssa organisoiduilla mahtireissuilla.

FB_IMG_1502889550966.jpg
Juuri ennen paluuta kotimaihimme teimme ystävien kanssa reissun satumaiseen Gotlantiin.

Uppsalassa vietin yhdet elämäni kauneimmista ja onnellisimmista illoista. Löysin ystäviä eri puolilta Eurooppaa ja hitusen jopa rakastuin. Tahdon syvällä kokemuksen rintaäänellä sanoa, että vaihdossa tärkeintä on elää! Anna mennä, älä stressaa liikaa rahasta, tartu mahdollisuuksiin ja uskalla olla oma itsesi, mutta silti kokeilla uusia asioita. Avoimuus ja itsensä ylittäminen, sekä uudenlaisiin ihmisiin tutustuminen kasvattavat ja antavat valtavasti.

FB_IMG_1502891762734.jpg
V-dala Nationin kuoroni kanssa esiinnyimme erilaisissa tapahtumissa, joista yksi oli V-dalanationin Majmiddag, missä Valborgin (Vapun) kunniaksi käytimme studentmyssaa (ylioppilaslakkeja).

Osakuntia vastaavat Nationit ovat Uppsalan opiskelijaelämän A ja O yöklubeineen, tapahtumineen ja pubeineen. Uppsalassa on valtavasti niin biletysmahdollisuuksia kuin harrastustoimintaakin nimenomaan opiskelijoille.

FB_IMG_1502891747319
Uppsalassa tuli käytyä monenlaisissa bileissä. Tässä kuvassa kauneutta Uplands Nationin viikonlopun mittaisilta Poplands-konemusiikkifestareilta, jossa tanssijalka sai vipattaa ja sisäpiha täyttyi valoista.

Koska kuvat kertovat kuitenkin enemmän kuin tuhannet sanat, laitankin viimeiseen juttuuni tylsän jaarittelun sijasta kuvia, sillä jokaisen vaihtoon lähtijän on koettava opiskelijaelämä aivan itse.

FB_IMG_1502891904321.jpg
Päiväretkellä kavereiden kanssa päästiin joskus ihmettelemään myös Uppsalan ulkopuolella avautuvaa Ruotsia.

Muistutuksena vaihtoonlähtijöille, että edelliset tekstini vaihtoa koskien löytyvät elosta näiden linkkien takaa: Vaihtoon Uppsalaan, Välkommen till Uppsala Universitet! ja Opinnot vaihdon aikana.

FB_IMG_1502891735112.jpg
Valborgina (vappuna) bileet jatkuivat monta päivää ja Uppsala täyttyi opiskelijoista, jotka tulivat joka puolelta Ruotsia.
FB_IMG_1502891773030.jpg
Kauniina päivinä Uppsalan halki virtaavan Fyrisån-joen penger tarjosi usein ihanan hegailupaikan.

Viimeiset sanat

Kiitos, että jaksoit lukea ja MAHTAVAA VAIHTOA!

Kaiholla jo muistelen omia vaihtoaikojani, sillä se oli kokemus, jota ei olisi mitenkään muuten voinut saada, kuin uskalluksella lähteä.

 

FB_IMG_1502891584401.jpg
Lähdettiin kavereiden kanssa risteilylle Riikaan ja päätettiin pikku hytissämme pitää ”international dinner” jonne jokainen toi syötäväksi jotain oman maansa tyypillistä ruokaa.

Henrietta Pihlaja

Kuvat | Henrietta Pihlaja

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑