Järjestötyötä rakkaudella ja rohkeudella – Mistä on Aikuiskasvatuksen Kilta tehty vuonna 2016?

Kilta juhlii tänä vuonna kolmikymppisen syntymäpäiviä. Juhlavuoden kunniaksi on hyvä pysähtyä pohtimaan, millaista tietä pitkin tähän pisteeseen on kuljettu. 

Alun perin pieni Kilta on perustettu työelämäjärjestöksi aikuiskasvatustieteen asemaa ja aikuiskasvatustieteilijöiden uraa edistämään, josta se on kasvanut vuosien työn tuloksena nykyiseen mittaansa, laajentaen toimintakenttäänsä myös yleisen kasvatustieteen saralle. Tänä vuonna olemme käyttäneet erityisesti aikaa Killan identiteetin hahmottamiseen, sillä juhlavuosi on luonteva paikka pysähtyä ja tehdä välitilinpäätös. Vanhat saappaat ovat alkaneet käydä turhan pieniksi. Killan lähestyessä keski-iän rajapyykkiä onkin luontevaa astua ulos lasten kengistä.

Aikuiskasvatuksen Kilta on käyttäytymistieteellisen järjestökentän erilainen nuori, joka on virallisesti ja nimensä mukaisesti kilta, ei ainejärjestö. Olemmekin tiedekuntamme ensimmäinen ja ainakin toistaiseksi ainoa kilta. ”Kilta” tässä yhteydessä ei tarkoita mitään salaseuraa (eikä teekkarimenneisyyttä!), vaan ainoastaan sitä, että toimintamme juuret ovat työelämän ja opintojen rajapinnassa. Olemme työelämäjärjestönä kuitenkin kasvaneet viime vuosina kohisten ja sovittaneet päähämme monta uutta ja värikästä hattua. Tärkein niistä on silti – edelleen – yhteisen kasvatustieteilijän identiteetin rakentaminen.

Kuten todettu, Kilta on työelämäjärjestö. Työelämä tänä päivänä on joustavaa ja moniulotteista. Tätä on myös Kilta, jonka toiminnassa huomioidaan vapaa-ajan ja työelämän rajapinnan häilyvyys. Väittäisimme, että hyvinvointi ja jaksaminen sekä omalla alalla verkostoituminen ovatkin omalla tavallaan yhtä oleellisia työelämätaitoja kuin Excel-kurssit, harjoitteluillat ja Duunisafarit. Ajoittain on myös rehellisesti hyvä nollata ja hellittää ammatti-identiteetin rakennuspuuhissa – jos hyvät työpaikat järjestävät parhaat pikkujoulut, Kilta puolestaan hoitaa opiskelijavuoden jorailut.

Kilta haluaa sekä tukea jäsenistönsä luovuutta ja rohkeutta että toimia siinä itse esimerkkinä. Työelämä on dynaaminen ja täynnä mahdollisuuksia, jotka lymyävät lähes aina jossain ihan muualla kuin TE-toimiston työpaikkailmoituksissa. Haluammekin kannustaa jäseniämme etsimään ja toteuttamaan itseään (ja siinä sivussa jeesaamaan kaveriakin – toisten voimauttaminen on pop!). Eväiksi tarjoamme niin tarinoita kuin myös itse kokemuksia työelämästä ja sen vierestä. Olemme halunneet viime vuosina yhdistää tapahtumissamme tiedon ja sen jakamisen itse tekemiseen ja learning by doing -asenteeseen. Tämä näkyy esimerkiksi Duunisafareilla. Killalla on vakaa usko kasvatustieteilijän osaamisen erityisyyteen – silloinkin kun kasvis itse epäröi.  

Uskomme moni- ja poikkitieteellisyyteen ja suhtaudumme rajoihin ja rajoituksiin kriittisesti. Killan toimintaa tehdään kokeilevalla meiningillä ja ”opiskelijajärjestössä on turvallista epäonnistua”-asenteella. Toimintamme voi kulkea uusia polkuja vaikka jokaikinen vuosi – senhetkisten toimijoiden ja jäsenten kiinnostusten ohjaamana. Siksi jokainen Killan hallitukseen tai sen alaiseen tiimin tuleva saakin toteuttaa omaa inspiraatiotaan; olkoon kyseessä sitsit, työelämäinnovaatiot, taloushallinto tai hyvinvointitapahtumat. Emme halua pakottaa ihmisiä jähmeään ja konservatiiviseen työelämäkäsitykseen – joku kasvatustieteilijä voi työllistää itsensä  tulevaisuudessa esimerkiksi tapahtumatuottajana ja toinen hyvinvointiyrittäjänä. Täten myös Killan monet kasvot ovat perustellut.

Työelämä ja tietotyö ovat nykyään lähes synonyymeja yhteistoiminnalle – aika harvassa ovat pestit, joissa saisi sammaloitua omaan kammioonsa (edes se kuuluisa tutkijan työ ei ole sellaista!). Näitä asiantuntijatyössä tärkeitä verkostoja Kilta haluaa tarjota jäsenilleen. Pidämme ahkerasti yhteyttä alumneihin ja pyrimme yhdistämään eri vuosikurssin opiskelijoita tapahtumien kautta. Verkostoitumisella on joskus turhaan negatiivinen kaiku, mutta Killassa se ymmärretään tavaksi liittyä isoon ammattiyhteisöön, jossa osaajat vaihtavat taitoja, ideoita, inspiraatiota ja usein myös rehellisesti työpaikkoja. Jos ei ikinä hyödynnä omia verkostojaan, saattaa kuvitella antavansa itsestään nöyrän kuvan – sen sijaan todellisuudessa jää vain ulkopuolelle niistä mahdollisuuksista, jotka kulkevat epävirallisia sosiaalisia lankoja pitkin. Osallistumalla Killan toimintaan saa lähes itsestään kasan moniosaajia omaan verkkoonsa!

Vaikka Kilta toimii paljon työelämäkentällä ja rakentaa sinne aktiivisesti uusia siltoja, se on myös yksi Conduksen neljästätoista jäsenjärjestöstä. Olemme tuttu näky niin Penkereellä, Merkkimarkkinoilla kuin muissakin poikkitieteellisissä tapahtumissa, sillä Kilta tekee yhteistyötä eri tahojen kanssa aina ammattiliitosta teekkarijärjestöihin saakka!  Kasvatustieteilijän identiteetti kun ei napsahda päälle vasta sitten, kun maisterin tutkinto on taskussa tai ensimmäinen oman alan työpaikka CV:n paraatipaikalla.

Kuten todettu, pienestä työelämäyhteisöstä on kasvanut terhakka järjestö, joka toimii tekijöidensä intohimon ohjaamana. Tänä päivänä Killassa toteutetaan tapahtumia aina monen sadan hengen bileistä rauhallisempiin hyvinvointitapahtumiin, työelämätapahtumia tai alamme edunvalvontaa unohtamatta! Pohjimmaisena tarkoituksena kaikessa on luoda – ja päivittäisillä teoilla ylläpitää – voimauttavaa kasvatustieteilijöiden yhteisöä, jonka jäsenet nostavat toisiaan ylemmäs niin yliopistolla, työelämässä kuin vapaa-ajallakin.

 

Kasvatustieteilijän identiteettiä rakentamassa,

Anni Klutas, Heini Vainikka, Laura Lindfors, Maarit Röynä, Tanja Lazareva

hallituspic 1.jpg

Mainokset

Sivuaine-esittelyssä aikuisopettajan pedagogiset opinnot

MITÄ SIVUAINEEKSI? Opettajan pedagogiset opinnot avartavat kasvatustieteilijän uravaihtoehtoja ja antavat mahdollisuuden tutustua eri koulutusorganisaatioihin tarkemmin. Opintojen aikana oma osaaminen ja urapolku kirkastuvat. Pänttäämisen sijaan pääset käytännön hommiin soveltamaan oppimaasi.

Aikuisopettajan pedagogiset opinnot ovat 35 opintopisteen laajuiset yleisen- ja aikuiskasvatustieteen opiskelijoille. Tästä 17 opintopistettä koostuu harjoitteluista, eli teoriaa ja käytäntöä on sopivassa suhteessa. Opintoihin haetaan erikseen keväisin, mutta pääsykokeeseen ei ole ennakkomateriaaleja, vaan haastattelu ratkaisee. Mikäli kaipaat akateemisen teoreettisuuden rinnalle jotain käytännöllisempää sekä pohdit kasvatustieteilijän työllistymismahdollisuuksia, antavat opeopinnot sinulle uusia näkökulmia.

munkan koulu (2)

Hakeminen on helppoa

Pedagogisiin opintoihin on erillinen pääsykoe huhtikuussa, mutta siitä ei tarvitse ottaa stressiä, sillä siihen ei oikeastaan edes voi valmistautua. Kokeessa valitaan paikanpäällä annetuista materiaaleista jokin teksti, jotka ovat lähinnä kolumneja tai mielipidekirjoituksia. Noin puolessa tunnissa tulee suunnitella, millä keinoin jutussa ilmenevät asiat opettaisi valitsemalleen kohderyhmälle. Kohderyhmän ja keinot saa itse keksiä. Mitään käytännön opetusnäytettä ei tarvitse antaa, vaan kompakti selostus noin kymmenessä minuutissa siitä, millä kaavalla kurssin/tunnin vetäisi, riittää. Tämän jälkeen on kymmenen minuutin haastattelu, joka muistutti työhaastattelusta rennompaa versiota. Keskeisin kysymys oli, mitkä ovat omat tulevaisuuden suunnitelmat.

Vinkkinä: Ei kannata sanoa, että on aina halunnut opettajaksi, se haiskahtaa kuulemma mielistelyltä…

Ei vain peruskansankynttiläksi

Sanoin rehellisesti jo pääsykokeen haastattelussa, etten halua miksikään tavalliseksi opettajaksi, vaan olen kiinnostunut kouluttajan, ohjaajan, konsultin tai muista vastaavista tehtävistä, sekä uskon pedagogisen pätevyyden avaavan muita työllistymismahdollisuuksia kasvatustieteilijänä – näin ainakin olen kuullut myös koulutusfirmojen edustajilta.

Opiskelu on sosiaalista

Meitä aikuisopeopiskelijoita on laidasta laitaan eri aloilta ja hyvin eri-ikäisiä. Opinnot antoivatkin mahdollisuuden tutustua täysin erilaisilta aloilta tuleviin opiskelijoihin. Omina kurssikavereinani oli muun muassa ravitsemustieteilijä, mehiläistutkija, kasvitutkija, sairaanhoitaja sekä poliittisen historian opiskelija.

Siinä, missä kasvatustieteissä puurretaan paljon yksin, opeopinnoissa oli läsnäoloa joka kurssilla, paljon keskustelua koko luokan kesken ja pienryhmissä. Usein tunnille oli luettavana jokin ennalta sovittu luku jostain kirjasta, joka sitten tuli omin sanoin avata omalle pienryhmälle. Sosiokonstruktivismi oli hyvin vahvasti valloillaan, koska kuulemma pahinta, mitä opettajalle voi sanoa on ”senkin behavioristi!”. Yhteisöllinen opiskelutapa ja pohtiva ote olivat siis homman ydin. Tulipa koettua ryhmätenttikin!

Aalto (1)

Kasvatustieteilijän taustasta on etua

Aikuisopettajaopiskelijoista suurin osa tulee muilta kuin kasvatustieteellisiltä aloilta ja osa on ollut jo useita vuosia epäpätevänä opettajana ja hankkivat vasta nyt muodollisen pätevyyden.  Opinnot koostuvat pitkälti didaktisista teorioista ja jo kasvatustieteilijälle tutuista taustateorioista, joten itse kurssit eivät antaneet paljoakaan uutta ajateltavaa. Olisin odottanut opinnoilta enemmän käytäntöä opetuksen suunnittelusta ja opetusmetodeista. Niitä ei varsinaisesti opetettu, vaan joitakin metodeita tuli siinä sivussa itse opetuksen aikana. Luettavaa ja omalla ajalla suoritettavia tehtäviä oli melko vähän eli työlääksi tätä 35op:n pakettia ei voi sanoa. Uskon, että jokaisella kasvatustieteilijällä on vuosien varrella tarttunut sen verran teorioita takaraivoon, että ne helpottavat kurssien suorittamista.

Harjoittelut ovat opintojen suola

Opintoihin kuuluu kaksi harjoittelua. Koska aikuiskasvatustieteilijällä ei ole varsinaista omaa ainetta, oli hieman hankala keksiä, mistä harjoittelupaikkaa lähtisi hakemaan. Mitä oikeastaan osaan, jotta voin opettaa sitä jollekin toiselle? Tässä kohtaa kannattaa laajentaa ajattelua yliopisto-opintojen ulkopuolelle, sillä taitojen ja vahvuuksien ei välttämättä tarvitse olla akateemista tietoutta, vaan voit mennä opettamaan vaikka käsitöitä kansanopistoon! Kaikki opetusta tarjoavat tahot, paitsi peruskoulu ja tavallinen päivälukio, ovat sallittuja.

leppis.JPG

Uravalmennusta

Itse päädyin lukuisten koulutuskeskusten ja oppilaitosten opintotarjontaa selailtuani suorittamaan perusharjoitteluni aikuiskoulutuskeskus Amiedun Uravalmennus 40 päivää -kurssille. Kurssi piti sisällään muun muassa eri koulutusvaihtoehtojen ja oman oppimisen pohdintaa sekä työnhaun asiakirjojen laatimista ja käytännön työnhakua.

Ennen oman opetuksen aloittamista harjoitteluun kuului runsaasti opetuksen seurantaa omassa harjoitteluoppilaitoksessa pedagogisella silmällä. Seurasin maahanmuuttajien uravalmennuskurssia ja opetin itse nuorten vastaavalla kurssilla. Sovin ohjaajani kanssa omat opetuspäiväni sen mukaan, mitkä kurssin teemoista tuntuivat minulle tutuilta. Teemoinani olivat muun muassa minä oppijana ja työnhaku.

Sain vinkkejä opetusmateriaaleihin, mutta pääasiassa suunnittelin päivien sisällön ja materiaalit itse. Minulla oli opetuskokemusta ennen ensimmäistä harjoitteluani huikeat nolla tuntia, mutta onneksi olen jokseenkin luontainen esiintyjä. Tuntui onnistuneelta, kun ohjaaja kysyi päivän lopuksi, saako hän käyttää jatkossa diojani. Sain kipinän aikuiskouluttajaksi tämän jälkeen!

Avoimessa yliopistossa kasvatussosiologiaa

Syventävän harjoitteluni tein HEOssa eli Helsingin evankelisessa opistossa, joka tarjoaa muun muassa avoimen yliopiston kursseja. Opetin kasvatustieteen perusopintojen kakkoskurssia eli kasvatussosiologiaa (nykyään eri nimellä). Aluksi seurasin ryhmän opetusta kasvatustieteiden johdantokurssilla ja tämän jälkeen opetin noin neljä tuntia viikossa itse samaa ryhmää. Osa opetuksesta oli perinteistä luennointia ja käsitteiden avaamista, mutta kurssin loppua kohden opiskelijat saivat kirjoittaa kurssin lopputyötä eli ensimmäistä tieteellistä esseetään tuntien aikana. Roolini oli ohjata kirjoitusprosessia ja avata tieteellisen kirjoittamisen saloja opiskelijoille. Koska opiskelijat olivat nuoria, jotka pohtivat vielä opintosuuntaansa, valotin heille myös yleisen ja aikuiskasvatustieteen eri opintopolkuja ja mahdollisuuksia. Sisäinen oponi heräsi.

Mahdollisuuksien maailma kasvatustieteilijänä

Syventävään harjoitteluun kuului myös vierailuja muihin kuin oman alan aikuisoppilaitoksiin, joten omaehtoisia ekskursioita tuli tehtyä ammattikorkeakouluun ja kansanopistoon. Aikuiskoulutuksenkentän laajuus hahmottui todella. Niinä hetkinä, kun on epävarma olo siitä, mihin valmistuttuani oikein päädyn, voin lohduttautua sillä, että mahdollisuuksia on ainakin runsaasti! Opetusharjoittelujeni myötä tulevaisuuden urasuuntaukseni on vahvistunut. Suosittelen sivuainetta niille, jotka miettivät mahdollista kouluttajan uraa sekä niille, jotka ovat vielä epävarmoja omasta urapolustaan. Keep options open!

Heidi Romppanen

Sisäisen kouluttajansa löytänyt n:en vuoden opiskelija

kuvat Mina-Maria Poppleli, Henrietta Pihlaja

 

 

Harjoittelu start up -yritys Lentävässä Liitutaulussa

HARJOITELLAAN Aloittaessani kasvatustieteen opinnot en tiennyt juurikaan, mitä tulevaisuudessa haluaisin tehdä. Siksi olen opiskellut laajasti kaikenlaista, käynyt vaihdossa sekä lyhyemmillä kursseilla ulkomailla ja valtiotieteellisessä. Harjoitteluun päätyminen kävi itselläni aika nopeasti, sillä en ollut suunnitellut suorittavani sitä vielä keväällä 2015, jolloin aloitin myös ensimmäisen graduseminaarini. Huomasin kuitenkin harjoittelupaikan auenneen startup -yritykseen nimeltä Lentävä Liitutaulu, ja innostuin jättämään hakemuksen. Eikä haun jälkeen kulunut kuin parisen viikkoa, kun eräänä lauantaina puhelin soi ja Riku (CEO) kysyi, olisinko halukas liittymään heidän kolmen hengen tiimiinsä. Eihän siitä voinut kieltäytyä!

Screen Shot 2016-04-03 at 16.58.39

Lentävä Liitutaulu on kehittänyt oppimisalustan, seppon, joka tukee tiimityötä, tutkivaa- ja ilmiöpohjaista oppimista sekä tekee oppimisesta motivoivaa ja hauskaa. Sen avulla opetellaan myös erittäin tärkeitä teknologiataitoja, joita jokaisen tulisi tänä päivänä osata. Koodareita lukuun ottamatta työtiimini koostui minun lisäkseni kolmesta henkilöstä, joilla kaikilla oli erilainen koulutustausta. Riku on opettaja, Tero valmistunut kauppatieteellisestä ja Eva TKK:lta.

12962565_10154117842995970_1584177351_o

Pääsin harjoitteluni aikana tekemään mitä erilaisimpia työtehtäviä. Alkuun aika meni tutustumalla “Liitiksen” tuotteeseen, ja sain yhdessä kollegani kanssa luoda alustalle neljäsluokkalaisille tarkoitetun, liikuntaa ja matematiikka yhdistävän pelin. Eniten koin oppivani tilaisuuksista, joissa pääsin kouluttamaan opettajia seppon käyttöön. Hienointa harjoittelussa olikin se, että Riku ja Tero luottivat kykyihini sekä antoivat minulle vastuuta. Tero tapasi sanoa, että “kylmään veteen heittämällä oppii parhaiten”. Olin Teron kanssa myös SETT –päivillä (Scandinavian Educational Technology Transformation) kertomassa oppimisalustasta ruotsalaisille opettajille ruotsiksi, joten pääsinpä kehittämään kielitaitoanikin. Vietin pari viikkoa harjoittelustani yksin toimistolla, kun muut liitisläiset olivat ulkomailla. Silloin pääsin esittelemään seppoa koulutoimenjohtajille, mikä oli jännittävä ja opettava kokemus. Oli myös mielenkiintoista päästä seuraamaan yrityksen brändimuutosta, kun SmartFeet muutti nimensä seppoksi ja vaihtoi täysin ilmettään. Oli hienoa myös seurata vierestä, miten tuotekehitys tapahtuu ja miten seppo koko ajan muuttui paremmaksi ja paremmaksi.

Marika

Harjoittelujaksoni antoi minulle todella paljon. Näin läheltä, mitä startupissa työskenteleminen on ja ennen kaikkea pääsin hyödyntämään kasvatustieteellistä osaamistani monella saralla. Tästä innostuneena huomasin pitäväni kouluttamisesta ja kehittämisestä, jonka vuoksi tällä hetkellä uratoiveenani on päästä työskentelemään henkilöstönkehittämisen parissa tai koulutussuunnittelijana. Kuten jo aiemmin kerroin, aloitin samaan aikaan harjoittelun kanssa gradun puurtamisen, mikä ei ehkä jälkeenpäin ajateltuna ollut paras ratkaisu, mutta siitäkin on selvitty ja gradukin pian paketissa. Hyvien tilaisuuksien ei kannata antaa lipua ohi, sillä aikataulut saa varmasti sovitettua ja järjestettyä. Tämä harjoittelukokemus avasi tien työelämään, sillä pääsin siirtymään kahvilatyöstä enemmän oman alan hommiin, mikä tuntui mahtavalta!

Marika Weckström

Aikuiskasvatustieteilijällä on dynaaminen ihmiskäsitys

tuomo aaltoYleisen ja aikuiskasvatustieteen amanuenssin Tuomo Aallon ovella on lisäkseni myös joku toinen, ja puhe tuntuu liittyvän johonkin hallinnolliseen epäselvyyteen. Sellaista epäselvyyttä on Iso pyörä -hankkeen ja YT-neuvotteluiden keskellä todella ilmassa. Onneksi Elon toimittaja sai silti audienssin Tuomon toimistoon. Tunniksi venähtäneen keskustelun aikana puhuttiin yliopistomurroksen lisäksi ainakin aikuiskasvatustieteilijän ihmiskuvasta, tutkintomme harjoitteluista ja siitä, viekö tekoäly meiltä työt.

Voisitko aluksi kertoa, mitä teet tällä hetkellä tiedekunnassa?

Olen tehnyt töitä amanuenssina nyt 20 vuotta – koko työurani yliopistolla on kestänyt melkein 30 vuotta. Amanuenssin virka on osana nykyistä muutosta häviämässä. Perinteisesti amanuenssi on tehnyt oman yhteisön kehittämis- ja hallintotöitä. 1990-luvulla olin aikuiskasvatustieteen amanuenssi, ja tämän jälkeen olen toiminut yleisen ja aikuiskasvatustieteen amanuenssina. Työharjoitteluasioita olen hoitanut alusta asti.

Sain eilen tietää, että töitä on jatkossakin! Toukokuun alusta en ole enää käyttäytymistieteellisen tiedekunnan palveluksessa, koska kaikki hallinto siirtyy Upoon (Uuteen Palveluorganisaatioon). Tavallaan tämä tarkoittaa sitä, että hallinto ei ole enää aiemmassa määrin osa akateemista yhteisöä, vaan meistä tulee sen palvelijoita. Tulevaisuus on hyvin avoin.

Mikä kasvatustieteessä on läheisintä?

Omat arvot ja tapa toimia tulevat aikuiskoulutuksen puolelta. Olen ollut kiinnostunut työssä oppimisesta ja aikuisten oppimisesta koulun kontekstin oppimisen sijaan. Kognitiivisen ja konstruktivistisen oppimiskäsityksen myötä aiemmin aikuiskasvatuksen piirissä olleet ideat ovat tosin siirtyneet alemmas ihmisen elämänkaarella. Nykyään ajatellaan, että jo eskarilaisilla on itsemääräämisoikeus ja lupa esittää omia ajatuksia sekä olla kriittisiä! Kasvattamisen sijaan haluaisin puhua ohjaamisesta. Tähän liittyy fasilitointi, joka oli 80-luvulla aikuiskasvatuksen avainkäsitteitä. Nykyään puhutaan samaan sävyyn paljon esimerkiksi mentoroinnista.

Onko muita käsitteellisiä tai laajempia muutoksia,joita olet aistinut aikuiskasvatuksen kentällä 80-luvulta nykypäivään?

Mentorointi ja Coaching ovat tulleet aikuiskasvatustieteeseen 2000-luvulla muista konteksteista. Toisaalta käsitteet saattavat muuttua, vaikka asiat eivät muuttuisikaan. 80-luvulla ei puhuttu alumneista, vaan entisistä opiskelijoista, mutta silti heidän kanssaan saatettiin tehdä samoja asioita kuin nykyään. He ovat olleet aina merkittävä osa harjoittelupaikkaverkostoamme.

Tuleeko aikuiskasvatustieteeseen paljon virtauksia tiedeyhteisön ulkopuolelta ja jos tulee, niin mistä?

Virtauksia tulee etenkin bisnespuolelta. Aiemmin esimerkiksi puhuttiin enemmän OD:stä (Organization Development), mutta nyt käsitteiksi ovat sieltä käsin nousseet HR ja HRD. HR:lle ei oikein ole olemassa hyvää suomenkielistä käännöstä. Olen ajatellut, että HR ei sinänsä vielä liity kasvatustieteeseen, mutta jos se on henkilöstön kehittämistä ja kouluttamista, niin hienoa! Esimerkiksi kehittävä työntutkimus on tavallaan tehnyt HR-työtä aina, mutta heidän julkaisustaan et löydä HR-termiä. Pidän itse enemmän termistä HRD, jossa ”D” lisää yhdistelmään myös kehittämisen!

Mennään sitten työelämään. Koordinoit kasvatustieteilijöiden tutkinnon pakollisia harjoitteluita. Mihin me päädymme harjoitteluiden perspektiivistä ja onko tässä tapahtunut muutosta aiempaan?

Julkishallintopainotteisuus on siirtynyt jossain määrin yrityspuolelle. Esimerkiksi Opetushallitus ei ehkä ole niin merkittävä harjoittelupaikkana kuin se oli kymmenen vuotta sitten. Opiskelijoihin liittyen iso muutos on ollut se, että he ovat yhä aktiivisempia harjoittelupaikkansa hankkimisessa. Myös työssäkäynnin yleinen suunnitelmallisuus on lisääntynyt ja työkysymykset ohjaavat nykyään paljon enemmän opiskelunaikaisia valintoja. Tässä on sekä hyvät että huonot puolensa. Koitan sanoa, että ei kannattaisi liian aikaisin sitoutua johonkin käsitykseen, sillä se voi aiheuttaa sen, että torjuu mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Itselleni on ollut vieras ajatus se, että pitäisi valita joko yksityinen, julkinen tai järjestösektori. On paljon esimerkkejä, joissa on tehty töitä näillä kaikilla uran varrella!

keilaniemee  (3).JPG

Liittyen työmarkkinoilla pärjäämiseen, mitkä ovat niitä kasvatustieteilijän asiantuntijuuden kulmakiviä? Mistä identiteettimme koostuu?

Tätä kysytään aina Kasvatustieteilijän toimintakentät -kurssilla ja samaa asiaa on tarkoitus pohtia myös harjoittelun aikana. Kysymys on yhtä vaikea ensimmäisen vuoden opiskelijalle ja professorille. Ei ole muuta vastausta kuin se oma orientaatio ja näkemys.

Toistuuko näissä Kasvatustieteen toimintakentät ­-kurssin vastauksissa kuitenkin joku teema?

Kyllä se liittyy ihmiskuvaan. Se on sellainen syvä näkemys ihmisen koulutettavuudesta ja oppimisesta. Oppimisen ja kehittymisen moninaisuutta ei missään muussa oppiaineessa käsitellä niin vahvasti. Emme voi esimerkiksi tutkia oppimista vain ihmisen pään sisällä, mutta toisaalta emme voi myöskään ymmärtää sitä puhtaan sosiologisesti. Kasvatustieteilijöillä on dynaaminen ihmiskäsitys.

Tämä paljastuu hyvin, kun kysytään vaikkapa harjoittelun jälkeen, miten kasvatustieteilijät kokivat erottuvansa muista työntekijöistä heterogeenisessä organisaatiossa. Silloin nousee esiin oma tapa toimia yhteisössä sekä suhtautua uuden tiedon omaksumiseen ja luomiseen.

Itsekin harjoittelussa olleena tunnistan nämä asiat ja vastaisin varmaan jotain samanlaista. Olisiko silti vielä jotain konkreettista, missä tämä näkyy?

Yksi esimerkki voisi olla tietotekniikan käytettävyyteen liittyvät työt. Kasvatustieteilijä osaa niissä asettua ihmisten asemaan paremmin kuin insinööri, jolla voi olla erilainen käsitys oppimisesta ja kehittymisestä. Joskus voi todeta jostain teknologian kehittämishankkeesta: ”Muuten hyvä, mutta tätä ei ole suunniteltu ihmistä varten”.

Nyt puhutaan paljon tekoälystä ja automatisaatiosta. Itse koen, että kasvatustieteilijöiden ei tarvitse pelätä töiden loppumista, koska kaikkeen ihmisen ja koneiden yhteistyöhön liittyy aina kommunikointia. Kognitiotieteilijä Michael Laakasuo on tutkinut robottien moraalia ja ainakin oman tulkintani mukaan hänen tutkimuksistaan voi päätyä ajatukseen, että robotit ovat loppujen lopuksi hyvin kaukana ihmisistä. Jos lähtee siitä, että ihmisen osaaminen ja ihmisyys on ohjelmoitavissa, se ei enää ole kasvatustieteellinen ihmiskäsitys. Me emme näe ihmistä ongelmattomana ja helposti mallinnettavana, vaan moninaisena ja impulsiivisenakin toimijana.

Voisiko tällainen insinööri-kasvatustieteilijä rajapinta olla tulevaisuudessa kasvava ala?

Kyllä voisi, pitäisi vaan olla täällä tekijöitä ja yhteisiä hankkeita. Ne kasvatustieteilijät, jotka ovat monialaisissa hankkeissa olleet mukana, on saatettu tuotantotalouden laitokselle rekrytoidakin. Muutama kasvatustieteilijä on väitellytkin siellä. Myös kauppatieteiden puolella on ollut samanlaista yhteistyötä, mutta ei siinä määrin. Sosiologiasta ja yhteiskuntatieteistä nyt puhumattakaan. Myös taiteiden kentältä löytyy kasvatustieteilijöitä, esimerkiksi vuoden 2016 professoriksi valittu tanssipedagogiikan professori Eeva Anttila on meidän alumnimme, joskin toki väitellyt Teatterikorkeakoulussa.

Onko sitten niin, että kasvatustieteilijät tarvitsevat oman identiteettinsä löytämiseksi jonkin sisällöllisen kiinnostuksen kohteen (kuten tanssin) tutkintomme rinnalle?

Kyllä, mutta toisaalta oma vahvuusalue voi löytyä tanssipedagogiikkaa lähempääkin, esimerkiksi sosiologiasta, kuten kasvatussosiologista tutkimusta tekevällä Reetta Mietolalla. Itse olen tehnyt töitä yliopistohallinnossa, jossa oma substanssi on ollut ”pelkkä” aikuiskasvatustiede, ja näinkin on pärjännyt hyvin! Bisnesmaailmassa aina sanotaan, että viiden vuoden välein pitäisi vaihtaa työpaikkaa, mutta toisaalta omassa työssä konteksti voi vaihtua paljon enemmän kuin vaihtamalla organisaatiota ja tekemällä uudessa paikassa samaa työtä.

kaunis_Riina.JPG

Lopuksi vielä: CRADLE-tutkimusyksikön professuureista on ollut juttua. Kaksi professuuria loppuu syksyllä ja on ollut epäselvää, aiotaanko niitä uusia. AKK:kin otti kantaa professuurien jatkumisen puolesta. Mitä itse ajattelet?

Totta kai olen sitä mieltä, että professuureja pitäisi jatkaa. Vaikea on olla eri mieltä. Tunnen kummatkin professorit eli Yrjö Engeströmin ja Reijo Miettisen henkilökohtaisesti – Yrjön olen tuntenut jo omista opiskeluajoistani lähtien.  On harmi, jos tässä asiassa ei päädytä ratkaisuun, jossa turvattaisiin toiminnan teorian ja kehittävän työntutkimuksen lähestymistavan ja sen mukaisen painoalueen jatkuminen ja kehittäminen tiedekunnassamme. Toisaalta en väitä, etteikö voitaisi avoimella haulla järkevästi valita professoreita niinkin, että syntyisi jotain aivan uuttakin.

Kasvatustieteissä on professuurien jatkumisen suhteen uhkia myös laajemmin. Hannu Simolan professuuri vapautui jo aiemmin, mutta sitä ei ole laitettu hakuun. Hannele Niemen kasvatustieteen professuuri on vapautumassa. Tilanne on hyvin huolestuttava ja on vaikea sanoa, kuinka tässä lopulta käy.

Mikko Eloholma

kuvat Mina-Maria Poppeli, Henrietta Pihlaja

 

 

Kansalaisopistot – yhteiskunnallista vaikuttamista ja ruohonjuuritason toimintaa

AIKUISKOULUTUS Kansalaisopisto-opiskelu on paljon muutakin kuin mukavaa harrastetoimintaa. Se voi tarjota työelämätaitoja, hyvinvointia ja jaksamista sekä työpaikan. Kansalaisopistotoiminta on nykyisin osa taloudellisestikin merkittävää ennaltaehkäisevää työtä sekä osa suomalaista sivistysperinnettä.

kol1

Kansalaisopistoja on ollut Suomessa jo yli sata vuotta. Ensimmäinen oli työväenopisto Tampereella 1899. Säilyäkseen näin kauan toiminnassa mukana, kansalaisopistojen on täytynyt tehdä jotakin oikein. Otetaan tästä tarkemmin selvää, ja käydään haastattelemassa Kansalaisopistojen liiton (KoL) toiminnanjohtajaa Jaana Nuottasta.

Nuottaselta saan kuulla, että kansalaisopistotoiminta, siinä muodossa kuin se Suomessa on, on maailmanlaajuisesti poikkeuksellista! Poikkeuksellista siinä on se pitkäjänteisyys ja laajuus, jolla julkisia varoja sekä voimavaroja on panostettu sekä kaupungin työväestön että maaseudun työläisten kouluttamiseen ja kehittämiseen.

Alun perin kansalaisopistotoiminnan idea lähti porvareilta, jotka halusivat kouluttaa pitkiä ja raskaita työpäiviä tehnyttä työväestöä. Opistojen toiminta alkoi siitä pikkuhiljaa laajentua ja 1960–1970- luvuille tultaessa niitä perustettiin jo varsin paljon. Viime vuosikymmenien saatossa kansalaisopistojen määrä on laskenut noin sadalla, mutta yhä edelleen niissä käy enemmän opiskelijoita kuin missään muussa oppilaitosmuodossa Suomessa. Myös työllistäjinä opistot ovat suuri tekijä.

Ennen etenemistämme syvemmälle aiheeseen on meidän hyvä käydä pikaisesti läpi, mitä kansalaisopistot siis ovatkaan. Ne ovat yksi vapaan sivistystyön opetusmuoto, jonka alle kuuluvat kansalaisopistojen lisäksi myös työväenopiston ja aikuisopiston nimikkeiden alla toimivat opistomuodot. Nämä opistot toimivat vapaan sivistystyön periaatteiden mukaisesti, eli opetus on kaikille avointa ja pohjakoulutuksesta riippumatonta, eikä se ole tutkintotavoitteista tai opetussisällöiltään laissa säädeltyä.

Lisäksi toiminnan tavoitteena on olla mahdollisimman saavutettavaa kaikille, joten kurssimaksut pyritään pitämään alhaisina ja toimintaa tuodaan lähelle ihmisiä. Opistojen toimintaverkko kattaakin Suomen kaikki kunnat.

kol2
Kansalaisopistojen liitto (silloinen Työväenopistojen liitto) perustettiin 1919

Opistot mukana yhteiskunnallisissa muutoksissa

Kansalaisopistojen agendaan on siis kuulunut koulutuksen saavutettavuus kaikille ja näin ollen koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen. Alan opiskelijana tällainen ylevä tavoite kiehtoo minua, mutta saa myös miettimään kansalaisopistojen tarvetta nykypäivänä. Ovathan koulutukselliset asiat paremmalla tolalla kuin sadan vuoden takaisessa Suomessa.

Nuottanen kertoo, että vanhemman polven ihmisille opistojen toiminta antoi sellaisia mahdollisuuksia, joita he eivät koulujärjestelmän puitteissa voineet saavuttaa. Opiskelussa erityisen keskeistä oli mahdollisuus opiskella pohjakoulutuksen vähäisyydestä huolimatta. Monet päätyivät jopa uudelle uralle saatuaan opinnoista uusia, koulutusta edistäviä taitoja ja voimavaroja sekä uskallusta yrittää.

Nykyisin, peruskoulu-uudistuksen jälkeen, kansalaisten pohjakoulutuksen ajattelisi olevan paremmissa kantimissa. Kuitenkaan asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia, miltä ensisilmäyksellä voi näyttää.

Pelkältä peruskoulupohjalta on varsin hankala saada työtä vähän koulutusta vaativien hanttihommien ollessa osa katoavaa menneisyyttä. Silti Suomessa on paljon ihmisiä, nuoriakin, vailla toisen asteen tutkintoa. Opisto-opiskelu voikin yhä edelleen tarjota työelämässä hyödyllisten taitojen harjoittelua, ovat ne sitten kieltenopiskelua, taitto-ohjelman käyttöä tai vaikka kymmensormijärjestelmän harjoittelua.

Kansalaisopistot perustettiin aikana, jolloin työ oli raskasta ja päivät pitkiä. Niiden toiminta nähtiin vastapainona työn raadannalle. Vaikka työpaikat ovat muuttuneet, olot parantuneet ja työviikkokin lyhentynyt, niin sama teema työn kuormittavuudesta on yhä esillä.

Nykyajan raskas työ tarkoittaa useissa työpaikoissa henkistä kuormittavuutta. Hektinen ja vaativa työelämä tarvitsee yhä edelleen vastapainoksi aikaa ja mahdollisuuksia virkistäytymiselle ja palautumiselle. Opistotoiminta voi monelle olla se kaivattu oma tila, jossa pääsee tekemään itselle mieluisia asioita ilman kiirettä ja stressiä. Näyttää siltä, ettei opistotyön sarka ole sadassa vuodessa pohjimmiltaan muuttunut niin paljon kuin ensi alkuun voisi luulla.

kol3
KoL:n ensimmäinen puheenjohtaja Zachris Castrén yhä edelleen vahvasti hengessä mukana

Opistot nyt ja tulevaisuudessa

Yksi näkökulma kansalaisopistotoiminnan elinvoimaisena säilymiseen on se, että ne ovat muuttaneet toimintansa sisältöjä ja painopistealueita ajan hengen mukaisiksi vastaten samalla paikallisiin tarpeisiin. Nykyisin toiminnan keskeisiä sisältöjä ovat kasvaminen aktiiviseen kansalaisuuteen, kansalaisena voimaantuminen sekä mediakriittisyyden ja tietoisuuden lisääminen.

Tämän ajan haasteita ja samalla meitä kaikkia koskettavia yhteiskunnallisia asioita ovat muiden muassa taloustilanne, EU:n tilanne, turvapaikanhakijat sekä kunta- ja sote-uudistukset. Tällaisia sisältöjä pyritään ottamaan huomioon opistojen toiminnassa. Toiminta nähdään myös enenevissä määrin ennaltaehkäisevänä työnä. KoL:n äskettäin julkaisema tutkimus kertoo kansalaisopistotyöhön panostamisen kannattavuudesta. Tutkimuksen mukaan jokainen sijoitettu euro palaa yli kolminkertaisena takaisin.

Opistotyön keskeisin sanoma onkin mielestäni tämä: toimintaan osallistuminen on todella tehty mahdolliseksi kaikille – ja sen takia siitä on hyötyä. Selvennän tätä hiukan lisää. Jos tarkastelee Suomea pääkaupunkiseudulla asuvan, vieläpä koulutetun ja kohtuullisesti toimeentulevan työntekijän näkökulmasta, on helppo unohtaa, mitä kaikkia muita näkökulmia Suomeen mahtuu.

Toimintamahdollisuudet voivat olla ihmisille hyvin erilaiset riippuen heidän asuinpaikastaan ja tulotasostaan. Viidenkymmenen euron kurssi voi olla yhdelle pikkuraha, toiselle mahdollinen ja kolmannelle jo kipurajoilla. Pitkä matka harrastuksiin voi syödä innon tai mahdollisuudet lähteä niihin. Siksi on tärkeätä panostaa toiminnan saatavuuteen pienilläkin asunpaikkakunnilla ja taata sen taloudellinen saatavuus myös pienituloisille. Joissain paikoissa se kylän ainoa kuoro saattaa myös olla ainoa harrastusmahdollisuus lähimailla. Tällaisesta kaupungissa ikänsä eläneestä se kuulostaa hämmentävältä, mutta antaa perspektiiviä toiminnan tärkeyteen.

Valtio ja kunnat tukevat opistojen toimintaa ja vaikka niiden antama rahoitus on viime aikoina vähentynyt, on siitä selvitty. Kurssimaksujen korotusten lisäksi opetustarjontaa on voitu supistaa ja lukukausia lyhentää, jotta säästötarpeisiin on voitu vastata. Kurssimaksuja ei kuitenkaan voida korottaa loputtomasti tai muuten toiminta ei enää vastaa alkuperäistä tavoitettaan. Vuoden 2015 syksyllä kansalaisopistoihin on jo tullut palautetta siitä, että kaikilla ei enää ole varaa osallistua.

Leikkauksista huolimatta Nuottanen näkee tulevaisuudessa positiivisiakin asioita. Kaikki ei ole kiinni yksinomaan rahan määrästä, joskus on hedelmällistä katsoa asioita eri tavalla, vaikka pakostakin. Esimerkiksi tämän vuoden alusta kansalaisopistoissa on otettu käyttöön uusi rahoitusmalli, jossa opistojen rahoitusta on uudistettu vastaamaan paremmin niiden toiminta-alueiden väestörakennetta. Tuloksia mallin toimivuudesta jäämme vielä odottamaan, mutta tarkoitus on sanoa, että tällaisia ratkaisuja ei välttämättä tule, jollei niihin ole erityistä painetta.

Nuottanen myös ideoi, että kokonaisvaltainen vapaan sivistystyön opetusmuotojen kehittäminen tulevaisuudessa voisi tehdä hyvää. Jos eri oppilaitosmuotoja yhdistettäisiin, voitaisiin säästää päällekkäisissä hallintokuluissa ja näin saada lisää resursseja itse opetustyön kehittämiseen.

kol4
Toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen ja tiedottaja Lauramaija Hurme KoL:n toimistolla

Työ opistomaailmassa

KoL:n työssä edunvalvonnan merkitys on kasvanut huimasti sitten alkuaikojen. Työstä suuri osa on valtakunnallista edunvalvontaa, sekä poliittista vaikuttamista. Edunvalvonnan tärkeys on korostunut, koska opistot ovat samoilla määräraha-apajilla muitten koulutusmuotojen kanssa. Jos siis työ edunvalvonnan parissa kiinnostaa, niin tällä alalla voi löytyä kiinnostavia töitä!

Kansalaisopistojen parista löytyy muitakin töitä kasvatustieteilijälle. Tällä tutkinnolla voisi päätyä vaikka opistojen opetus- ja suunnittelutyöhön tai rehtoraattiin. Mutta minkälaista työ esimerkiksi KoL:ssa sitten on? Miksi sinne kannattaisi hakeutua?

Toiminnanjohtaja Nuottanen sekä haastattelussa mukana ollut tiedotuksesta ja markkinoinnista vastaava Lauramaija Hurme kertovat, että työssä on hyvää sen monipuolisuus. Harvoin on keskenään samanlaisia vuosia, uudet asiat ovat pinnalla ja niihin pitää keksiä uusia tapoja vastata. Työhön ei pääse tylsistymään, kun työtehtävät pysyvät vaihtelevina.

Hurme kertoo motivoituvansa kokemastaan työn merkityksellisyydestä ja siitä, että näkee oman kättensä jäljen. Nuottanen antaa suitsutusta koko tiimille ja kertoo tärkeinä motivoivina seikkoina yhteisen arvopohjan jakamisen ja uskon oman työn vaikuttavuuteen. Ainoa miinusmerkkinen asia, minkä he keksivät on kiire.

Lopuksi vielä yksi haastattelussa esiin tullut positiivinen asia. Viime syksyn aikana turvapaikanhakijat olivat omaehtoisesti lähteneet mukaan opistoihin kielten apuopettajiksi. Tämä kuvaa hyvin mitä kansalaisopistotoiminta voi parhaimmillaan olla – yksilöä aktivoivaa ja osallistavaa, yhteisöllistä ja raja-aitoja purkavaa toimintaa. Yhteistyöllä voi saavuttaa enemmän.

Lisätietoa:

http://kansalaisopistojenliitto.fi/
http://www.kansalaisopistot.fi/

Juttu on osa Aikuiskasvatuksen Killan 30-vuotisen taipaleen juhlavuoden juttusarjaa. Sarjassa esitellään aikuiskasvatuksen alaa ja toimijoita.


Mina-Maria Poppeli

Kuvat | Mina-Maria Poppeli

Kasvatustieteilijät työnhakutaitoja päivittämässä

duunisafari_21315438463_oAIKUISKOULUTUS 26. tammikuuta kasvatustieteilijät valmistautuivat joukolla työnhakuun, kun Aikuiskasvatuksen Kilta ry ja Specia ry järjestivät yhteistyössä Siltavuorenpenkereellä CV-klinikan ja työnhakusimulaattorin. Päivän aikana osallistujilla oli mahdollisuus käydä myös CV-kuvauksessa. 

Tapahtuma järjestettiin jo toista kertaa ja se herätti paljon kiinnostusta. Kaikki paikat varattiin täyteen, ja lopulta työnhakutaitojaan kävi päivittämässä yhteensä 16 kasvatustieteilijää eri vuosikursseilta aina fuksista opintojaan viimeistelevään opiskelijaan. Vinkkejä työnhakuun oli antamassa Specian kehittämispäällikkö Hanna-Mari Koski. Jaossa oli 15 minuutin aikoja joko CV-klinikalle tai työhaastattelusimulaattoriin osallistujan valinnan mukaan. CV-klinikalla osallistuja sai Hanna-Marilta apua ja vinkkejä ansioluettelon hiomiseen huippukuntoon. Työhaastattelusimulaattorissa taas Hanna-Mari kysyi osallistujalta tyypillisiä työhaastattelukysymyksiä ja antoi palautetta vastauksista.

Päätin osallistua tapahtumaan, koska huomasin ansioluetteloni kaipaavan päivittämistä. Olen opiskelun ohella työskennellyt viime vuosina samoissa työpaikoissa, joten en ollut päivittänyt CV:täni tai ollut työnhakutilanteessa moneen vuoteen. Niinpä Hanna-Marin vinkit tulivat todelliseen tarpeeseen!

Millaisia neuvoja sitten sain? Ensinnäkin olin tyystin unohtanut, että ansioluettelon alussa olisi hyvä olla pieni esittely, profiili, jossa hakija esittelee itsensä luonteen, tavoitteiden ja mielenkiinnon kohteiden kautta lyhyesti muutamalla lauseella. Profiilia olisi hyvä muokata sen mukaan, millaista työpaikkaa on hakemassa. Hanna-Mari korostikin, että on tärkeää räätälöidä CV haettavan työpaikan mukaan. Työnantajat arvostavat sitä, että työnhakija on jo valmiiksi valikoinut ansioluetteloonsa haettavan työn kannalta relevanteimmat asiat. Olisi kuitenkin hyvä, että jokaisella olisi tallessa luonnos ansioluettelon pohjaksi, josta ilmenee kaikki mahdollinen työkokemus ja osaaminen. Halutessaan nämä tiedot voi luetella valmiin CV:n liitteeseen.

Vinkkejä sain myös CV:n ulkoasuun. Hanna-Mari antoi neuvoja siihen, miten ansioluettelosta saa selkeän ja informatiivisen. Kannattaa esimerkiksi opinahjon sijasta painottaa tutkintoa, koska tutkinto kertoo hakijasta enemmän. Keskeneräinen tutkinto kannattaa merkitä niin, että tutkinnon vieressä on suunniteltu valmistumisajankohta. Näin pystyy tuomaan esiin opintojensa tavoitteellisuutta. Lisäksi valokuva itsestä on tärkeä. Onneksi siis kävin päivän aikana CV-kuvauksessa.

Ehkä tärkein Hanna-Marilta saamani vinkki oli se, että ansioluettelossa kannattaa tuoda työtehtävien lisäksi esiin se, mitä osaamista kyseisestä työstä on kertynyt. Vaikka aikaisempi työkokemus ei vastaisikaan työtehtäviltään haettavaa työtä on mahdollista, että aikaisemmista töistä on kuitenkin kertynyt sellaista osaamista, jota arvostetaan haettavassa uudessa työssä. Lisäksi IT-osaamista on syytä eritellä ansioluetteloon. Nykyään monet työnantajat arvostavat sosiaalisen median hallintaa, ja niinpä siihen liittyvästä osaamisesta kannattaa mainita CV:ssä.

Kyselin myös kahdelta muulta ansioluetteloaan päivittämässä olleelta opiskelijalta, oliko klinikasta hyötyä ja mitä uutta he oppivat. Molemmat pitivät tapaamista Hanna-Marin kanssa hyödyllisenä. Ensimmäisen vuoden opiskelija Sanni kertoi, että hänellä oli jo valmiina hyvä CV:n pohja, mutta Hanna-Marilta hän sai hyviä vinkkejä sen kehittämiseen. Hänestä oli hyvä tietää, että tarvittaessa Specialta saa apua työnhakuun jatkossakin. Sanni piti tärkeinä vinkkeinä myös IT- ja some-osaamisen korostamista CV:ssä ja CV:n räätälöintiä haettavan kohteen mukaan. Viidennen vuoden opiskelija Venla taas piti tärkeänä neuvona sitä, että CV:ssä kannattaa korostaa osaamista, jota on kertynyt edellisistä työpaikoista ja sitä, että CV:ssä on hyvä olla profiili. Molemmat klinikalla kävijät mainitsivat uutena ja kiinnostavana asiana Hanna-Marin vinkin verkkotyökalujen käyttämisestä. Yksi tällainen verkkotyökalu on esimerkiksi Hanna-Marin esittelemä Canva ohjelma, jolla pystyy tekemään CV:n verkkoon.

Kuulemani sekä oman kokemukseni perusteella päivästä oli siis iloa ja hyötyä siihen osallistuneille opiskelijoille. Henkilökohtaisessa ohjauksessa sai täsmällisiä ohjeita juuri omaan työnhakuun liittyen.  Jos CV-klinikka ja työhaastattelusimulaattori jäivät tällä kerralla väliin, mutta työnhakutaidot kaipaisivat kehittämistä, on ohjauksen saaminen mahdollista myöhemminkin. Hanna-Mari nimittäin muistuttaa, että Specian jäsenenä on mahdollisuus saada henkilökohtaista apua työnhakuun, esimerkiksi ohjausta CV:n laatimiseen.

Sieppaa

 

Juttu on osa Aikuiskasvatuksen Killan 30-vuotisen taipaleen juhlavuoden juttusarjaa. Sarjassa esitellään aikuiskasvatuksen alaa ja toimijoita.

Maarit Röynä

Oman työnsä asiantuntija on ihminen itse

kajamaaAIKUISKOULUTUS Kouluttaja, dosentti, tutkija. Mukana useissa innovatiivisissa aikuiskoulutushankkeissa. Aidosti kiinnostunut työstään ja kohtaamistaan ihmisistä. Innostava ja osallistava opettaja, luennoitsija ja opinnäytetöiden –ohjaaja. Näistä ominaisuuksista on vuoden aikuiskouluttaja 2015 tehty.

Anu Kajamaa työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisen tiedekunnan CRADLE-tutkimusyksikössä (Center for Research on Activity, Development and Learning), joka on erikoistunut kehittävään työntutkimukseen ja muutoslaboratoriohankkeisiin. Kajamaa on organisaatioiden oppimisen ja organisaatiomuutosten dosentti.

Alaa on tehnyt tunnetuksi ekspansiivisen oppimisen isä, professori Yrjö Engeström, vuoden aikuiskouluttaja itsekin 17 vuoden takaa. Kajamaa on tehnyt sekä gradunsa että väitöskirjansa Engeströmin valvovan silmän alla ja allekirjoittanut ensimmäisen työsopimuksensa yliopistolla vuonna 2004. Siitä asti hän on työskennellyt ja kasvanut tutkijaksi CRADLE-yksikössä.

Työelämän ja organisaatioiden kehittäjä

Juuri kehittävän työntutkimuksen ansiota on se, että Kajamaa alkujaan päätyi opiskelemaan aikuiskasvatustiedettä. Aikoinaan Kajamaan silloisella työpaikalla oli meneillään kehittävän työntutkimuksen muutoslaboratoriohanke. Siitä innostuneena Kajamaa haki opiskelemaan alaa ja päätyi lopulta tekemään seminaarityön omasta työpaikastaan.

Ihaninta ja innostavinta kehittävässä työntutkimuksessa on Kajamaan mukaan juuri se, kuinka konkreettisuus ja teoria kulkevat käsi kädessä. Organisaation oppimisessa on kyse ennen kaikkea siitä, että asioita tutkitaan yhdessä organisaation jäsenten kanssa. Tutkijan tehtävä on tuottaa ahaa-elämyksiä ihmisille. Päivittäisessä työssään ihmiset ovat kiireisiä, ajautuneet ehkä hankalaan tilanteeseen tai toiminta työpaikalla saattaa olla jopa kriisiytynyt.

penkere

Nykyajan työelämän suurimmaksi haasteeksi Kajamaa nimeää ulkopuolelta tulevien vaatimusten ristipaineen. Asiantuntijaorganisaatioissa ihmisten odotetaan olevan samaan aikaan todella tehokkaita ja tekevän huippuinnovatiivista ja laadukasta työtä.

– Keksiminen ja oppiminen on aikaa vievää, mutta silti odotetaan, että kaikki tapahtuisi hirveän tehokkaasti. Pitäisi olla samanaikaisesti sekä nopea että hidas, Kajamaa sanoo. Tämän ristiriidan hallitsemiseksi ja ylittämiseksi organisaatioissa tulee kehittää välineitä, kuten muutosmalleja.

Organisaatiomuutoksiin ei tutkijoillakaan ole valmiita ratkaisuja. Heillä on teoriatausta, jonka avulla he pystyvät tarjoamaan ihmisille välineitä tai käsitteitä toiminnan erittelyyn. Sitä kautta toiminnan ongelmakohtia päästään paikallistamaan ja purkamaan vyyhtiä. Kajamaa korostaa, että ihmiset itse ovat oman työnsä asiantuntijoita

Työtä pitää organisoida

Kajamaan mukaan työelämää tulee tutkia, jotta todellista kehitystä voi tapahtua. Laajasti ajatellen se on Suomen työelämän, innovaatiokyvyn ja yhteiskunnallisen tuloksellisuuden kehittämistä. Mukana on myös yksilön oppimisen näkökulma: työtä on tutkittava, jotta se olisi mielekästä tekijälleen.

CRADLE-yksikön hankkeet ovat monesti julkisia, jolloin ajatuksena onkin, että ne palvelisivat yksittäisten organisaatioiden oppimista, yhteiskuntaa, talouskasvua ja tukisivat liiketoimintakykyä. Tutkimuksen avulla saadaan laajempaa ymmärrystä muutosprosesseista, jolloin pyörää ei tarvitse keksiä aina uudestaan.

Muutoslaboratorioita voidaan pitää melko radikaaleinakin hankkeina, sillä niissä osallistetaan ihmisiä organisaation sisältä ja annetaan heille vaikutusmahdollisuuksia. Yhdessä tutkijoiden kanssa he pohtivat organisaation ongelmiin ratkaisuja, joita he pääsevät itse kokeilemaan. Muutoslaboratorion toteuttaminen on pitkäjänteistä työskentelyä. Organisaatioiden toimintaa analysoidaan esimerkiksi videomateriaalin avulla, jolloin jokapäiväistä työtä tulee katseltua uusin silmin.

Iso vastuu muutoslaboratorioiden todellisesta hyödystä on Kajamaan mukaan myös organisaation johdolla. Lähtevätkö he prosessiin mukaan ja arvostavatko ihmisten kehittämiä ideoita? Paras tilanne muutosprosessissa olisikin, jos saman pöydän ääreen saataisiin myös johtajat – silloin oppiminen olisi moniäänistä ja myös tuloksellisempaa.

Keskeistä on ihmisten vuoropuheluun asettaminen. Esimerkiksi sairaanhoitaja ja kirurgi hoitavat samaa potilasta, mutta katsovat tilannetta eri näkökulmasta. Yhteistyötä helpottaa, kun he oppivat ymmärtämään toistensa työtä.

– Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta on iso asia, kun ammattiryhmät ovat erikoistuneita, Kajamaa vakuuttaa.

Sama voidaan havaita kahden eri yksikön integroimisessa yhdeksi, esimerkiksi sote-uudistuksen myötä tehostetuissa terveydenhuollon palveluissa. Rakennusten ja ihmisten lisäksi yhdistetään myös kaksi täysin erilaista organisaatiokulttuuria. Ei voida olettaa, että kaikki osaisivat yhtäkkiä ongelmitta toimia yhdessä, ja lopputuloksena on hieno uusi sairaala, joka on todella toimiva ja hyvä.

– Työn organisoimiseen on käytettävä aikaa ja vaivaa!

Aitoja muutoksia

Turhauttavaakin muutosta organisaatioissa tapahtuu. Tehdään nopeita, päälle liimattuja muutoksia, osallistaminen on näennäistä ja päätökset tosiasiassa jo tehty. Silti ihmiset saattavat joutua osallistumaan palavereihin, joissa muka osallistutaan kehittämiseen, vaikka tulokset ovat jo ennalta fiksattuja.

YT-neuvottelut ja organisaatiouudistukset ovat polttavia puheenaiheita tämän päivän Suomessa. Koulutusleikkaukset ovat pakottaneet myös useat yliopistot vähentämään henkilöstöään.

Helsingin yliopiston tilanteeseen Kajamaa ei ota suoraan kantaa, mutta korostaa, että työtä uudelleen organisoimalla voidaan tutkimusten mukaan päästä yli kriisistä ja tehostaa toimintaa. Monesti käydään keskustelua siitä, ettei ole taloudellisia tai henkilöstöresursseja.

– On ollut silmiä avaavaa olla mukana hankkeissa, joissa on lähdetty epätoivoisesta tilanteesta, jossa mitkään resurssit eivät riitä. Resursseja ei ole lisätty, vaan työtä on uudelleenorganisoitu hyvin tuloksin, Kajamaa kuvailee. Uudelleenjärjestelyllä toiminta on tehostunut.

kukkia (2)

Työelämään liittyvät haasteet ovat globaaleja. Siksi Kajamaa alleviivaa kansainvälistä yhteistyötä, tutkimustulosten vaihtoa ja vertailua. Opittaisiin toisaalla tehdystä kehittämistyöstä ja kokeiltaisiin muiden hyväksi todettuja tapoja rohkeasti. Yliopistolla on annettavaa niin yhteiskunnalle kuin työelämällekin.

Kajamaan näkemyksen mukaan yliopiston kuuluisi olla linkkinä kansainvälisen tutkimuksen, politiikan ja paikallisen työelämän kehittämisen välillä. Tutkimuksen ja osallistavan kehittämisen avulla voidaan auttaa ihmisiä ymmärtämään työelämän kompleksisia ilmiöitä: esimerkiksi työelämässä kiireisellä johtajalla ei ole välttämättä aikaa tai mahdollisuuksia muuten hyödyntää sitä tietoa.

Vuoden aikuiskouluttaja

Aikuiskasvatuksen Kilta on valinnut vuoden aikuiskouluttajan vuodesta 1993. Ehdokkaita etsitään syksyisin ja lopullisen valinnan suorittaa Killan hallitus. Vuoden aikuiskouluttaja voi olla yksittäinen henkilö, järjestö, yhteisö, yritys tai instituutio. Perusteet palkinnolle voivat vaihdella ansiokkaasta tieteellisestä tutkimustyöstä innovatiiviseen aikuiskoulutuksen käytännön uudistamiseen ja kaikkeen siltä väliltä. Akateemisuus ei ole ainoa kriteeri – koulutusta on yliopiston ulkopuolellakin. Kyseessä voi olla yhtälailla pitkään alalla vaikuttanut konkari kuin uusi tulokas.


Vivi Vaissi

Kuvat | 2.-3. Mina-Maria Poppeli

Päätoimittajan kevätterveiset

AIKUISKOULUTUS Suomalaisen koulutuksen kenttää ollaan järjestämässä uudelleen. Moni kasvatustieteilijä pohtii epävarmana, mihin meitä ollaan viemässä. Millaiseen tilanteeseen minä valmistun? Arvostetaanko osaamistani ja asiantuntemustani olosuhteissa, joissa tehdään päätöksiä, jotka kielivät vahvasti koulutuksen arvostuksen puutteesta? Kasvatustieteilijällä on onneksi vaihtoehtoja, sillä koulutuksen toimintakenttä laaja. Elo esitteleekin AKK:n 30-vuotis juhlavuoden kunniaksi aloitetussa juttusarjassa näistä vaihtoehdoista muutamia.

Mina-Maria Poppeli esittelee jutussaan suomalaista sivistysperinnettä, vapaata sivistystyötä, joka laajuudessaan ja pitkäjänteisyydessään on kansainvälisesti poikkeuksellista. Kansalaisopistojen pitkään perinteeseen kuuluu tarjota koulutusta, joka on saavutettavaa kaikille, sekä koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen. Toivottavasti tämä tärkeä työ jatkuu ja pitää pintansa myös jatkossa.

Vivi Vaissi kävi haastattelemassa Aikuiskasvatuksen Killan valitseman, vuoden 2016 aikuiskouluttajan, dosentti Anu Kajamaan. Kajamaa on organisaatioiden oppimisen ja organisaatiomuutosten dosentti ja kertoo jutussa muun muassa, kuinka ”asiantuntijaorganisaatioissa ihmisten odotetaan olevan samaan aikaan todella tehokkaita ja tekevän huippuinnovatiivista ja laadukasta työtä.” Kuulostaa tutulta myös opiskelijan näkökulmasta, eikö?

Mukana on myös Maarit Röynän raportti ammattiliito Specian ja AKK:n yhteistyössä järjestämästä CV- ja työnhakuklinikasta opiskelijoille. Käy lukemassa jutusta Specian ohjeet hyvän ansioluettelon kokoamiseen!

Kävithän myös kurkkaamassa AKK:n vuoden 2016 hallituksen esittelyn? Tämän hallituksen tavoitteena on edistää opiskelijoiden hyvinvointia, jaksamista opinnoissa ja tasa-arvoa sekä järjestää hauskoja, yhteisöllisyyttä lisääviä tapahtumia. Vuonna 2016 AKK haluaa myös kunnioittaa ja juhlistaa koulutuksen ammattilaisia, kasvatustyötä sekä tietenkin Aikuiskasvatuksen Killan 30 vuotista taivalta. Tältä hallitukselta ei iloa eikä energiaa puutu, sillä me opiskelijat emme lannistu koskaan!

Hyvää pääsiäisen odotusta Elon parissa.

Vilma Lanki  

Elon uusi päätoimittaja

 

AKK:n uusi hallitus esittäytyy

Aikuiskasvatuksen Kilta ry juhlistaa 30 vuotista taivaltaan ennennäkemättömän suurilukuisella hallituksella. Tästä joukosta ei iloa, energiaa tai ideoita puutu, valmistautukaa siis elämänne AKK-vuoteen! 

Puheenjohtajisto 2016

”Me ollaan AKK

Me ollaan puheenjohtajisto

AKK kasvaa, vuodet varttuu

Juhlavuosi alkaa ja juhlat jatkuu!

Ketkää meist ei ois ettiny ittee,

jokainen meist on VIP

nuoret tuomitaan koulutuksen takii,

mut AKK tietää paremmin todellakin!”

Killan puheenjohtajana räppää (PJ)VG Laura Lindfors, Lauraa feattaa Killan oma ”Pikku P” Pinja Fernström, masseja mixaa Marianne ”MC” Virta ja lyriikoista huolehtii ”Paperi P” aka Petra Katainen.

No, Että mitähän v*****, meiltä alkaa lyriikat loppua, kiva et ootte meiän kavereita, frendit nähdään Penksulla! <3

Puheenjohtajisto
Laura Lindfors (pj), Pinja Fenström (vpj), Petra Katainen, Marianne Virta

 

Edunvalvontatiimi

”Edunvalvojan tehtävänä on edustaa opiskelijoiden mielipiteitä niissä tilanteissa, kun sitä ei muuten kuuluisi. Yliopistolla tapahtuu suuria muutoksia, mutta tämä joukko on aina valmiina puolustamaan meidän etuamme! Meidän tehtävänä on myös pysyä näistä muutoksista perillä sitäkin varten, että jos jollekin opiskelijalle tulee jotakin kysyttävää, meihin voi ottaa yhteyttä sähköpostitse, facebookissa tai ihan nykäisemällä hihasta.

Joskus opetuksessa jokin saattaa tuntua epäreilulta, tai saattaa olla sellainen olo, että joku kurssin pitäjistä kohtelee epätasa-arvoisesti tai jotakin muuta hämmentävää saattaa ilmetä. Tässäkin tilanteessa me olemme pitämässä huolen siitä, että opetuksemme pysyy yhdenvertaisena ja mukavana kaikille. Meitä saa lähestyä siis pienimmästäkin asiasta!

Tänä vuonna pyrimme tuomaan edunvalvonnallisia uutisia selkokielelle ja tiheämmässä tahdissa. Toivomme, että juuri sinäkin tulet kertomaan meille mielipiteitäsi, sillä jokainen niistä on tärkeä!

Vuonna 2016 kasvatustieteilijöiden etua valvoo AKK:ssa Pinja Fernström, Aino Hyle, Pekka Koskinen sekä Sanni Palomäki.”

edunvalvonta
Pekka Koskinen, Aino Hyle, Sanni Palomäki, Pinja Fenström

 

Tapahtumatiimi

”AKK:n tapahtumatiimi on innokas, dynaaminen, aikaansaava, innovatiivinen ja virtaviivainen tapahtumakollektiivi, joka on ajan hermolla. Kaikki ovat tervetulleita tiimiimme juuri sellaisina kuin ovat. Toteutamme tapahtumat rennolla meiningillä ja hyvällä sykkeellä lastenkutsuista kolmikymppisiin! Teemme väsymättömästi töitä kaikkien viihtyvyyden eteen, emmekä anna periksi ennen kuin juuri sinulla on superhauska opiskeluvuosi. Me tehotytöt taistelemme tapahtumien puolesta ja innostumme hulluimmistakin ideoista. Olemme myös hyvin nöyriä ja pidämme jalat maassa.”

tapahtuma
Sanni Palomäki, Minna Kaihovaara, Salla Veijonaho, Jenni Passoja, Tanja Lazareva, Anniina Kangasjärvi, Ada Halsas, Inka Averin, Samira Harjula  puuttuu: Kristiina Hollström

 

Fuksi- ja tuutorvastaavat

”Moikka, olemme Aino ja Jenni, AKK:n fuksi- ja tutorvastaavat vuosimallia 2016! Meidän tehtävänämme on opastaa fukseja yliopistomaailman parissa ja toimia siltana uusien opiskelijoiden ja AKK:n välillä. Meitä saa tulla nykäisemään hihasta, mikä tahansa asia sitten mietityttääkin ja kykyjemme mukaan autetaan mielellämme! Olemme kaksi rennolla asenteella varustettua vaaleaverikköä ja tokan vuoden opiskelijaa, jotka ovat enemmän kuin valmiita killan 30-vuotis juhlavuoteen!”

fuksi ja tuutorvastaavat
Jenni Passoja ja Aino Lindström

 

Hyvinvointitiimi

”Olemme killan hyvinvointitiimi AKA killan enkelikaarti –  pieni tiimi täynnä intoa ja rakkautta. Pyrkimyksenämme on huolehtia niin Killan jäsenten kuin hallituksen toimijoiden fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista muun muassa järjestämällä erilaisia hyvinvointitapahtumia ja tukemalla hallituslaisten jaksamista. Haluamme luoda ilmapiirin, jossa jokaisen on hyvä olla sekä järjestää erilaisia iloisia pikku ylläreitä pitkin vuotta. Tunnuslauseemme kuuluu: Some pursue happiness, we create it.”

hyvinvointi
Sanni Palomäki, Anniina Kangasjärvi, Mina-Maria Poppeli, Seikku Högel

 

Viestintätiimi

”Tiedotuksen tärkein tehtävä on poistaa epävarmuutta. Viestintätiimi haluaa valostuttaa, vaikuttaa sekä antaa varmuutta kaikille!”

viestintä
Alice Jäske ja Elisa Rastas  puuttuu: Vilma Lanki, Rosanna Kuivalainen

 

Työelämätiimi

”Killan työelämätiimi koostuu iloisesta joukosta innovatiivisia työelämätaitajia, jotka palavat halusta vahvistaa yhteisömme kasvisidentiteettiä niin ekskujen, työpajojen, Duunisafarien, tiiviin alumniyhteistyön kuin ammatillisten afterwork-tapahtumien avulla. Vuonna 2016 erityisenä painopisteenä on jäsenistölle niiden taitojen tarjoaminen, joita työelämäkentillä kipeästi kaivataan, mutta joihin kasvatustieteilijän tutkinto ei suoranaisesti anna eväitä. Lisäksi syksyllä on tulossa iso työelämän tasa-arvoon liittyvä tapahtuma, jolla Kilta haluaa osallistua tasavertaisen ja oikeudenmukaisen työelämän rakentamiseen.”

työelämä
Milla Vainonen, Maarti Röynä, Petra Katainen, Vivi Vaissi, Anna Ketola, Anniina Kangasjärvi puuttuu: Anni Klutas, Heini Vainikka

 

Vuosijuhlatiimi

”Vuosijuhlatiimissä ahertaa iloinen joukko Tehotyttöjä, joiden mottona on ”Kohti ääretöntä ja sen yli!”, eli tätä porukkaa ei pysäytä mikään!

Vujutiimi haaveilee tyylikkäistä, persoonallisista sekä tunnelmallisista vujuista, joissa vallitsee killan lämmin sekä avoin ilmapiiri. Nämä vujut tullaan muistamaan pitkään niiden arvokkaan ja näyttävän tunnelman ansiosta!”

vuosijuhla
Aino Hyle, Sallamari Hyle, Alice Jäske, Salla Veijonaho

kuvat: Mina-Maria Poppeli

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑