Ei saastaa pois pestä voi

TAIDE Ilta on tammikuisen loskainen. Sukkani ovat märät, kun puikkelehdin Forumin valojen välskeen ohi Kolmen sepän patsaan kupeeseen. Edessäni on Ylioppilasteatterin pieni mutta pippurinen ovi. Pohdin, kannattaako näytelmää nimeltä Saasta mennä katsomaan aikana, jolloin kaamos on syvimmillään. Astun ovesta sisään.

saasta_nettibanneri

Aiemmat kokemukseni Ylioppilasteatterista ovat mieleenpainuvia. Erityisesti vaikutuksen teki Jäähyväiset fiktiolle (2011), jossa erilaisten itseenikin muistijälkiä jättäneiden populaarikulttuurin sirpaleiden, kuten Marienhoffin tunnarin, keskellä Y-sukupolven edustajat kamppailevat feikin ja toden rajamailla. Mikä edes on totta, ja miksi pelkäämme päästää fiktiosta irti? Nämä kysymykset pyörivät väkevinä mielessäni tuona iltana. Myös Oppimisen ylistys (2013), jossa puitiin elämänkaaren yli jatkuvaa oppimista vapautena ja toisaalta yhteiskunnallisena velvoittavana paineena, oli onnistunut. Tuo teos on edelleenkin Ylioppilasteatterin taiteellisena vastaavana vaikuttavan Sirpa Riuttalan esikoisohjaus, ja Saasta on järjestyksessään kolmas hänen töistään kyseisessä roolissa.

Teatteri on täynnä, ja noin 50-henkinen yleisö koostuu pääosin nuorista. Eturivissä on muutamia keski-ikäisiä naisia, ehkä näyttelijöiden vanhempia tai sitten kulturellia teatteriväkeä. Heidän satunnainen eksymisensä kokeellisuudestaan ja riettaasta ilmaisustaan tunnettuun Ylioppilasteatteriin tuntuu epätodennäköiseltä. Lava on aivan yleisön edessä, ja tunnelma on intiimi.

Näytelmä alkaa varpaitaan tuijottelevien huppupäisten henkilöiden laahustaessa lavalle. On arkista Alepa-kassia ja repaleisia, kulahtaneita vaatteita. Taustalla soiva musiikki on painostavaa ja hidasta. Vaikka ihmisiä on monta, kukaan heistä ei noteeraa toisiaan. Kaikilla on tyhjä katse.

Ylioppilasteatterin tyyli on fragmentaarinen: ei ole kronologista tarinaa tai oikeastaan roolejakaan, vaan teatteri koostuu toisistaan irrallisten kohtausten, äänien ja performanssien jatkumosta. Yhdistävänä liimana toimii tälläkin kertaa teema, josta viitteitä antaa jo teatterin kuvaus: ”Esityksemme käsittelee seksiä ja ostokehotuksia tulvivaa ympäristöämme ja etsii rauhaa purkautumalla aggressiivisesti. Se tutkii merkityksettömyyttä elämässä ja taiteessa, ihmisen aikojen läpi virtaavaa halua hukuttautua saastaan ja väsymistä siihen.”

_MG_8580

Laahustus vaihtuu lennosta riehakkaaseen tositeeveeseen, jossa limainen miesjuontaja arvioi puolialastomien kilpailijoiden suorituskykyä heidän ulkonäkönsä mukaan: ”Noi tissit voisit suurentaa, niin sua ois kivempi panna edestäkin! Taidat olla vähän läski. Onks sua ikinä pantu kunnolla suuhun?” Kilpailijat naurahtelevat ujoina. Panoksena ei ole BB-voitto vaan oma keho ja elämä. Tunnelma salissa on alistava ja sadistinen. Eturivin keski-ikäiset ovat kiusaantuneita, ja niin olen minäkin. Lopulta juontajapari panee toisiaan kiihkolla, ihmettelee kristinuskon roolia maailmassa, jossa ihmiset voivat olla Jumalia, ja poistuu lavalta. En ole koskaan nähnyt teatterissa mitään yhtä härskiä tai vastenmielistä.

Tahti kovenee mutta sävy ei muutu miksikään. Seuraavan neljäkymmentäviisiminuuttisen aikana saamme todistaa mm. yläparvelta riehakkaasti nauravia paljaita ihmisperseitä, oman identiteettinsä postipalvelussa tilaavaa onnetonta naista sekä aina vain seksiä, kuluttamista, seksiä, kuluttamista. Tajuntaani pysyvimmän jäljen jätti kohtaus, jossa reilu kymmenpäinen näyttelijäjoukko masturboi elintarvikkeilla pelottavan intensiivisesti aivan liian pitkään. Minusta noin kahden metrin etäisyydellä mies avasi hartaasti Saarioisten roiskeläpän muovikuoren, hieroi lätystä muusia itseään vasten ja lopulta viimeisteli orgasminsa tunkemalla kaiken alushousuihinsa ja huokailemalla sydämensä pohjasta.

Oloni yleisössä on vaikea. En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Eräässä kohtauksessa perhe viettää joulua. Kaikki ahmivat suuhunsa kulutustavaroiden kuitteja, ja äiti ärsyyntyy, kun aneemisille lapsille ”ei enää maistu”. Seuraa pakkosyöttöä. Toisaalla nainen ratsastaa itsensä orgasmiin maassa makaavalla ruumiilla. Sitten toisella. Sitten kolmannella ja neljännellä, kunnes ei enää nauti mutta tekee silti. Näytelmän tuo iholle näyttelijöiden herkkä ja ennen kaikkea antautuva työskentely. On helppo uskoa teatterin kotisivuilta löytyvää tekstiä, jonka mukaan Ylioppilasteatteri on ”… intensiivinen yhteisö, joka koostuu ihmisistä, jotka ovat tulleet sinne vahvasta halusta, syistä ja toisista, ennen kaikkea: sydämensä pohjasta.”

_MG_9061

Saastan kanssa saman oloisessa maastossa liikkui viime vuonna teatteritapaukseksi noussut, sukupolvikokemukseksikin luonnehdittu Q-teatterin Kaspar Hauser (2014). Siinä oli enemmän huumoria ja ironiaa mutta ahdistava lopetus: kolme individualismin uhria juoksi viimeisessä kohtauksessa juoksumatoilla hevosnaamarit päässään. Kaikki jäivät aivan liian paljon vapautta luvanneen kulttuurimme eli viime kädessä itsensä vangeiksi. Saastassa ahdistus katkeaa kuin veitsellä leikaten, kun eräs näyttelijä alkaa puhutella yleisöä suoraan: ”Mä haluaisin, että maailma olisi sellainen paikka, jossa olisi enemmän naurua, hymyä, halauksia ja laulua, ja vähemmän asioita, joita me käsiteltiin äsken tässä lavalla. Arvoisa yleisö, olkaa hyvä. Pukekaa yllenne teatterin tarjoama lämmin takki ja seuratkaa joukkoa.”

Näyttelijät eivät enää ole rooleissaan. Inhottava tositeeveejuontaja, jota vihasin sydämeni pohjasta, hymyilee nyt viattomasti ja ojentaa minulle takin. Yleisö istutetaan pihalla Kolmen sepän patsaan eteen sinne kannetuille tuoleille. Teatterin jäsenet alkavat parantaa maailmaa: yksi meditoi, toinen keskustelee ohikulkijoiden kanssa sokraattisesti. Yksi ivaa Stockmannille kulkevia asiakkaita leikillisesti, kun toinen kerää ohikulkijoista joukon, jonka kanssa laulaa Porsaita äidin oomme kaikki. Yleisö ja ohikulkijat taputtavat.

Sitten menemme takaisin sisään. Tarjolla on vihreää teetä. Nyt valkoisiin pukeutunut näyttelijäjoukko laulaa meille heleästi kaksi kappaletta. En muista niistä mitään muuta kuin helpotuksen. Ja todella voimakkaan katharsiksen. Teatteri on ohi. Näyttelijät sanovat, että heidän kanssaan voi jäädä puhumaan esityksestä, jos haluaa. Keski-ikäiset naiset eivät jää. Matkalla ulos he puhuvat siitä, miten 70-luvun ylioppilasteatteri oli radikaalia vain poliittisesti, taistolaisessa mielessä.

Nyt on vaikeampaa olla poliittisesti radikaali kuin 70-luvulla. Ideologiat ovat kuolleet, ja suurien puolueiden sijaan jäljellä on poliitikkoja, joita äänestäjät mielihalujensa mukaan kuluttavat. Saasta on teatteri tästä maailmasta. Siinä maailmassa kuluttajat ovat äärimmäisen vapaita, koska he voivat hankkia juuri sen, mitä itse haluavat. Samalla he kuitenkin menettävät ainoan vapauden, jolla on väliä: vapauden olla hankkimatta mitään, vapauden olla olematta omien self-help -orgioidensa sankari.

_MG_9166

Charlie Hedbon jälkeen on kiinnostavaa pohtia sitä, mikä on liberaalin länsimaalaisen aatteen sokea piste. Sellainen, johon kajoaminen aikaansaa, jos nyt ei väkivaltaa niin suurta tuohtumusta ja ahdistusta. Saasta nimittäin osuu tällaiseen pisteeseen. Se ei pilkkaa jumalia tai heidän kuviaan vaan meitä: suvaitsijoita, valitsijoita ja itsensä kehittäjiä. Se osoittaa sen, miten onnettomaksi putkinäköinen ja dogmaattinen nautinnontavoittelu tekee, kuinka tavoitteellista tai nousujohteista se sitten olikin. Katsojan mieleen se jättää kysymyksiä. Mitä sitten etsin elämältä, jos en itseni kehittämistä tai nautintoa? Mitä muuta edes on? Henkisyyttä, ystävyyttä, aitoa yhteisöllisyyttä?

Saasta ei sorru ylilyönteihin vaikka sisältääkin pelkkiä ylilyöntejä. Karnevalistinen tyyli kantaa juuri sille annetun ajan sillä varauksella, että näytelmää saa sulatella rauhassa ja samanlaista ei tule heti (esim. Ylioppilasteatterissa) vastaan. Näytelmä on eräänlainen provokaatioon ja herkkyyteen nojaavan tyylin kliimaksi ja looginen päätepiste, minkä vuoksi onkin mielenkiintoista nähdä, mihin Ylioppilasteatteri menee seuraavaksi.

Rakenteena jyrkkä kaksijakoisuus tekee tehtävänsä, ja lopun alleviivattu helpotus on ainoa tapa käsitellä ensimmäisen puoliskon häiritsevä ryöpytys. Näin teatteriin saadaan myös toiminnallinen, aktivismia lähestyvä vire. Vaikka maailma olisi kuinka ahdistava, me voimme tehdä siitä paremman. Tai jos emme voi, yhdessä, niin kuka sitten?

Ylioppilasteatteri rähisee ja ottaa riskejä. Ainakin tällä kertaa riskit palkitaan. Ne, joita juonipaljastukset tai muut outoudet eivät häiritse, voivat matkustaa huhtikuussa Vaasaan teatterifestareille, joissa Saastaa vielä esitetään.

Mikko Eloholma

Kuvat | Ylioppilasteatteri

Mainokset

Taiteen taustakoneisto

TAIDE Joka vuosi korkeakouluissa valmistellaan opiskelijavoimin upeita musikaaliesityksiä. Taiteen tekemisen mahdollistaa tukeva kivijalka: taustatiimit. Suuressa roolissa speksin organisoimisessa on tuotantotiimi, joka tekee enimmäkseen yleisölle näkymätöntä työtä.

Näyttökuva 2015-02-16 kohteessa 23.31.19

Speksin juuret ovat 1500-luvun Ruotsissa. Siihen verrattuna käyttäytymistieteellisen tiedekunnan speksi on vielä nuori, vasta kymmenvuotias. Perusidealtaan speksi muistuttaa musikaalia laulu- ja tanssiesityksineen, mutta sen erityispiirre on improvisaatio. Yleisö voi missä tahansa välissä huutaa ”Omstart!”, jolloin esiintyjät yleensä improvisoivat edellisen kohtauksen uusiksi.

Conduksen speksin tekemiseen osallistuu vuosittain 50-70 opiskelijaa. Seuraavan esityksen valmistelu alkaa heti edellisen päätyttyä, kun tuotantotiimi käynnistää seuraavan vuoden ohjaajan, käsikirjoittajien ja uuden tuotantotiimin rekrytoinnin.
”Tuotantotiimi on näkymätön jalusta, jonka päälle koko muu produktio kasataan”, kuvailee Netta Metsäaho, joka on speksissä mukana kolmatta vuotta. Kun tuotanto hoitaa juoksevia asioita, muut tiimit voivat keskittyä varsinaisiin tehtäviinsä, kuten lavastamiseen ja vuorosanojen opetteluun.

Speksissä esiintyminen on tunnetusti aikaa vievää. Treenejä on etenkin esityksen lähestyessä joka viikonloppu, eikä kalenteri jää tyhjäksi arki-iltoinakaan. Tuotantotiimikään ei ole missään nimessä toimettomana, vaan se on yhtä tärkeä osa speksin onnistumista kuin muutkin. Ilman tuotantoa ei esiintyjillä olisi esimerkiksi tiloja, joissa harjoitella. Kuten opiskelijoilla yleensäkin, aika on kortilla myös tuotantotiimiläisillä, kun luennot, speksi ja muu elämä olisi sovitettava yhteen.
”Haastavaahan se on, mutta onneksi meidän porukka on niin ymmärtäväistä, että pystyy hyvin jakamaan velvollisuuksia”, kiittelee tiimin jäsen Sade Lehtoranta.

Tänä vuonna tuotantotiimissä on seitsemän jäsentä, jotka vastaavat Metsäahon sanoin kaikesta siitä, mitä mikään muu tiimi ei tee. Rekrytoinnin lisäksi esimerkiksi esityspaikka, budjetti, markkinointi ja lipunmyynti työllistävät tiimiä koko projektin ajan. Sekä Lehtoranta että Metsäaho ajautuivat osaksi speksiä samaa tietä: esiintyminen ei tuntunut omalta jutulta, mutta halu olla mukana produktiossa oli siitä huolimatta kova. Molemmat ovat kokeneet vapaaehtoisvoimin tuotettavan speksin valtavan palkitsevaksi. Mukana olevat, lahjakkaat käyttisläiset motivoivat tekemään töitä esitysten eteen kuukausikaupalla.

Speksi myös opettaa tekijäänsä. Tuotannossa työskentely vie organisointitaidot uudelle tasolle. Sen on huomannut myös Sade Lehtoranta:
”Ensikertalaisena sitä seuraa hieman enemmän vierestä ja tekee mitä pyydetään. Ei sitä voi käsittää, kuinka monista paloista tämä speksi koostuukaan. Se, että joku osaa koota koko homman kasaan on aivan uskomattoman ihailtavaa!”


Conduksen speksi 2015
Kallio 604 – Tapaus arkkienkeli

80-luvun tupakansavuisen Kallion kaduilla liikkuu uusi muuntohuume, “kiva”, joka antaa käyttäjälleen onnellisen ja luottavaisen olon vailla tunnettuja sivuvaikutuksia. Huumeliigaa pyörittää mystinen Arkkienkeli.

Tapausta lähetetään tutkimaan Pasilan poliisiasemalta huumerikosetsivät Jaakko Koho ja Seija Koivu. Pian parivaljakon luottamus pannaan koville, kun menneisyyden luurangot kaivetaan kaapeista, pistoolit paukkuvat ja johtolangat menevät solmuun.

Kuka piileskelee Arkkienkelin naamion takana? Kenellä on kivaa? Kuka kuolee ennen väliaikaa?

Esitykset 10.3.-14.3.2015.
Lippuja saatavilla verkkokaupassa.

 

 

 

Vivi Vaissi

Kuvat: | 1. Carolina Mobarak | 2. Ville Halonen | 3. Conduksen speksi

Taide ja myllynkivi – Päätoimittajalta

mikkis futuro

TAIDE Kirjassaan Ajattelun ammattilainen (2012) Lauri Järvilehto puhuu lateraalisesta ajattelusta. Tämä tarkoittaa järjen ohjaamien vakiintuneiden ajattelun käytäntöjen kyseenalaistamista sattumaa ja provokaatiota hyödyntäen. Jos olet umpikujassa, tartu ensimmäiseksi mieleen juolahtavaan asiaan, miten outo se sitten onkin, ja tee siitä osa ratkaisua.

Koska taiteesta abstraktiona on mahdotonta kirjoittaa kiinnostavasti, ja huomaan olevani pääkirjotuksen suhteen umpikujassa, hyödynnän lateraalista ajattelua ottamalla luomiseni tueksi ensimmäisen mieleen juolahtavan asian. Se on myllynkivi. Sellainen harmaa, keskiaikainen ja raskas. Outoa.

Mistä myllynkivi tulee? Idea kivestä on varmastikin luova, mutta onko se taidetta? Juuri nyt näen vain itseni vajoamassa pohjaan raskas kivi kaulassani velvollisuuksien kaikotessa pintaiseen maailmaansa.

Myllynkivi on tekniikkaa, jolla saatiin leipää pöytään ajat sitten. Nykyistä luovaa teknologiaa ovat mobiilipelit, joita hyödynnetään kohta kouluissakin. Ne ruokkivat mielikuvitusta. Kerran Tanskassa tapasin pojan, joka oli seitsemän mutta rakensi Minecraftissa omia universumejaan. Oli vaikeaa keksiä, mitä annettavaa koululla hänelle olisi.

Toivon, että poika päätyy tekemään jotain suurta eikä käytä luovuuttaan vain projektiyhteiskuntamme polttoaineena. Innovointi on äärimmäisen luovaa, mutta taidetta se ei aina ole. Se on liian lyhytjänteistä. Se on eri maailmasta kuin järkkymätön myllynkivi.

Usein taide kiteyttää jotain, jota kaikki ovat salaa ajatelleet, mutta kukaan ei ole halunnut tai osannut sanoa. Tässä voi lainata Schopenhaueria: ”Lahjakas osuu maaliin, johon muut eivät osu. Nero osuu maaliin, jota muut eivät näe.” Voisiko myllynkivi kertoa meille jotain, mitä olemme unohtaneet?

Taide kasvattaa, viihde tyydyttää. Tässä mielessä Cheek on ilman muuta taidetta jollekin, jossakin elämäntilanteessa. Siitäkin huolimatta, että myllynkivi ei sovi räppärin kaulaan edes ironisesti, osaksi vaikkapa Kuka muu muka -kappaleen musavideota. Vai olisiko juuri se taidetta?

Mistä taide tulee, ja mihin tarvitsen sitä tai myllynkiveä, kun facebook ja ajastimella toimiva kahvimyllykin on keksitty?

En kai mihinkään. Myllynkivi kaulassa on raskasta, ja onnistuu se elämä muutenkin. Tämäkin pääkirjoitus olisi voinut olla helpommin lähestyttävä.

millstone2

Taidekaan ei tyydytä tarpeita. Ne hetket, jolloin olen kohdannut jotain myöhemmin taiteeksi kanonisoimaani, ovat ne olleet epämiellyttäviä. Tunteet ovat kulkeneet hämmennyksestä varuillaanoloon ja turhautumiseen. Mitä tämä nyt taas on? Saako tästä oikeasti nauttia? Missä on kaukosäädin?

Taide pakottaa palaamaan muuttumattomien asioiden äärelle ja etsimään vastauksia itse. Myllynkiveä ei tarvita enää mihinkään, mutta kirjoitan siitä silti pääkirjoitusta.

Elon toimitus kirjoittaa nyt taiteesta. Opiskelijahintaiseen taiteeseen menovinkkejä antaa Anni Klutas. Moni taide vaatii runosieluisuuden lisäksi suurta koneistoa, kuten myös opiskelijateatteri Speksi, josta kirjoittaa Vivi Vaissi. Alumnimme Otto Ripatti ja Asko Kauppinen pohtivat tekstissään työn ja taiteen monitasoisia yhteyksiä. Heini Vainikka määrittää taiteen häilyviä rajoja sanakirja kädessään. Itse kerron tunteita ja ajatuksia herättäneestä kokemuksestani Ylioppilastetterin Saastassa.

Tämä on viimeinen teemani päätoimittajana. Olen kokenut ryhmäflown toimituksessa ja pohtinut opiskelijalehden merkitystä ja merkityksettömyyttä. Olen inspiroitunut ja turhautunut. Ehkä ennen kaikkea olen kokenut, että elämässäni, ja toivottavasti jonkun muunkin elämässä, on ollut uusi kanava. Se on ollut upeaa. Tilalleni tulee Vivi Vaissi, joka vieköön Feenix-lintuamme uusiin, taiteellisiin korkeuksiin!

Taiteilkaa!

Mikko Eloholma

Kuvat | 1. Mari Rissanen | 2. Flickr, creative commons

Sivuaine-esittelyssä sukupuolentutkimus

  Sukupuolentutkimus1MITÄ SIVUAINEEKSI? Sukupuolentutkimus (genusforskning) on monitieteinen tieteenala, joka kuuluu osaksi humanistista tiedekuntaa. Sukupuolentutkimuksen metodologia ja filosofia perustuvat feministisen teorian perinteeseen ja aikaisemmin sukupuolentutkimus tunnettiinkin nimellä naistutkimus. Keskeiset teemat ovat sukupuoli ja seksuaalisuus, mutta varsinkin nykyään sukupuolentutkimus tarkastelee monia ilmiöitä, esimerkiksi toiseutta, kansalaisuutta ja valtaa. Sukupuolentutkimus on avoin sivuaine kaikille Helsingin yliopistossa opiskeleville. Opintoja voi suorittaa vapaasti haluamansa määrän. Vaikka sukupuolentutkimusta ei voi opiskella kandidaattivaiheessa pääaineena, on kuitenkin mahdollista hakeutua pääaineopiskelijaksi maisterivaiheeseen. Tietoa opetuksesta löytyy WebOodin opinto-oppaasta kohdasta Humanistinen tiedekunta – Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos – Sukupuolentutkimus.

Sukupuolentutkimuksessa sukupuoli on nimensä mukaisesti pääteema. Sukupuolta käsitellään sekä sosiaalisena, biologisena että kulttuurisena ilmiönä sekä sukupuolen moninaisuuden ja tasa-arvon näkökulmista. Seksuaalisuus on toinen merkittävä teema, sillä se usein, vaikkakaan ei aina, kietoutuu sukupuoleen erilaisin tavoin. Muita teemakokonaisuuksia ja tutkimusaloja ovat esimerkiksi tasa-arvotutkimus, naistutkimus, miestutkimus, homo-, lesbo-, ja queertutkimus sekä vammaistutkimus. Myös kansalaisuus, etnisyys ja media ovat keskeisiä teemoja. Valta läpäisee lähes kaikki teema-alueet, joten sitä käsitellään laajalti. Sukupuolentutkimus sekä feministiset teoretisoinnit keskittyvät myös usein marginaalissa olevien ryhmien tai ilmiöiden tutkimiseen, alistavien (ja muidenkin) valtarakenteiden paljastamiseen ja purkamiseen.

sukupuolentutkimus2

Sukupuolentutkimus on ajattelua kehittävä ja näkökulmaa avartava sivuaine. Opetus on pääasiassa luento-opetusta, joiden suoritustavoissa on sekä lukemis- ja kirjoitustöitä että tenttejä. Suuri osa kursseista on kuitenkin mahdollista suorittaa kirjatentillä. Perusopinnoissa (25op.) käsitellään sukupuolentutkimuksen peruskäsitteistö sekä keskeiset feministiset teoriat. Aineopinnoissa (35op.) syvennytään erilaisiin teemoihin ja päästään tarkastelemaan paljon vaativaakin kirjallisuutta. Erityisesti aine- ja syventävissä opinnoissa luetaan paljon artikkeleita, joista keskustellaan yhdessä ja/tai kirjoitetaan erilaisia kirjoitelmia. Aineopintoihin kuuluu osana myös 10 opintopisteen laajuinen tutkimusmenetelmä- ja kirjoitusseminaari, jossa perehdytään feministiseen metodologiaan. Tässä seminaarissa kirjoitetuista töistä julkaistaan artikkelikokoelma. Maisteriohjelmaan tulee hakea erikseen, mutta on mahdollista toteuttaa kahden oppiaineen yhteinen pro gradu-tutkielma. Tästä tulee erikseen neuvotella kummankin oppiaineen ohjaajien kanssa.

Yleisen ja aikuiskasvatustieteen suhteen tarttumapintaa on paljonkin. Koulutuksessa ja kasvatuksessa ei ole yhtään aihetta, joita ei voisi sukupuolentutkimuksellisten linssien läpi tarkastella. Erityisen antoisaa on myös se, että sukupuolentutkimus kehittää näkemään näkymättömiä valtarakenteita ja kyseenalaistamaan itsestäänselvyyksiä. Sukupuolentutkimuksen parissa myös kielitaito kehittyy, sillä useat luettavat tekstit ovat melko vaativaa englantia. Englanninkielistä materiaalia ei kuitenkaan kannata etukäteen pelätä, sillä kieli kehittyy nopeasti.

sukupuolentutkimus3


Sukupuolentutkimuksen opintojen parissa ei koskaan ole tylsää! Mielenkiintoisista aiheista ja keskusteluista jokainen varmasti löytää myös omaan elämään liittyviä teemoja. Vaikka opinnot ovat haastavia, ne myös antavat paljon. Opettajat ovat asiantuntevia, ja opiskelijat monitieteisiä. Keskustelua syntyy luonnostaan. Täytyy kuitenkin olla valmis ottamaan riski, että mikään ei enää koskaan tule näyttämään samalta maailmassa, kun sukupuolentutkimuksen linssit on iäksi puettu päälle.

Suosittelen sukupuolentutkimuksen opintoja erityisesti niille, jotka ovat kiinnostuneita oikeudenmukaisuudesta ja yhdenvertaisuudesta, kaipaavat mielenkiintoisia haasteita, ja ovat valmiita kehittämään itseään ja ajatteluaan. Näissä opinnoissa tärkein työkalu on avoin asenne. Opintoihin lähteäkseen ei tarvitse olla aikaisempaa tietoa sukupuolen teoretisoinnista.

Omat opintoni sukupuolentutkimuksen parissa olivat suuria ymmärryksiä ja syvällisiä pohdiskeluja täynnä, ja ajatukset rullaa edelleen!

Saida Suonio
Kaikista sukupuolista ja sukupuolettomista tykkäävä feministi.

Kuvat | 1. ja 2. Saida Suonio | 3. Mikko Eloholma

Tunteet ja merkinnät

Maisemaa Kolilta joskus viime vuonna
Maisemaa Kolilta viime vuoden varrelta

2014 katosi, tilalla on 2015. Ne hetket, jolloin kirjoittaa edellisen vuoden vaistomaisesti uuteen lomakkeeseen, ovat outoja. Jotain tuli ja meni. Mihin se katosi? Mitä sainkaan aikaan?

Elo lähti viime vuonna uusille urille. Nettiin siirtyneessä lehdessä julkaistiin neljä teemaa. Uusia tuulia kumpusi valinnoista ja epävarmuudesta, Yhdenvertaisuus ainaisesta ajankohtaisuudestaan, Opiskelijahyvinvointi tarpeesta puhua suoraan ja Työ realiteeteista. Toivon, että artikkelit vaikuttivat arkeesi ainakin jollain tasolla!

Olin siis viime vuonna ainakin tekemässä neljää opiskelijalehden teemaa. Oma vuosi on helppo kirjoittaa tällaiseksi CV:ksi: tätä sain aikaan, tällä ainakin on arvoa… markkinoilla. Silti kaikkien kalenterimerkintöjen ja kvalifikaatioiden välistä tulvii jonkinlainen tunnelma, fiilis, mieliala menneestä ajanjaksosta. Tätä usein rationaaliseen tahtoon taipumatonta osaansa voi kohdata esimerkiksi tulevan Taide-teeman avulla, joka ilmestyy helmikuussa. Luvassa on ainakin menovinkkejä opiskelijoille, kritiikkiä, Speksi-infoa ja tekemisen iloa!

Lähden maaliskuussa vapaaehtoistöihin Nepaliin. En ole varma, miksi, mutta uskon elämysten ja auttamisen lisäksi saavani jonkinlaista ymmärrystä. Sitä kai matkustamiselta (ja teoilta) yleensä haetaankin? Huhtikuussa ilmestyvässä Kansainvälisyys-teemassa, jota koordinoi jo tilalleni tuleva päätoimittaja Vivi Vaissi, pureudutaan kansainvälisyyteen monesta näkökulmasta. Mitä se on, miksi sitä pitäisi olla ja miten siitä pääsee opiskelijana osalliseksi?

Tällä viikolla toimituksen kokouksessa oli hyvä meininki! Tuntuu, että lehdellä on tukeva pohja, jolta sitä voi lähteä kehittämään. Haluan rohkaista teitä lukijoita (joita WordPressin tilastojen mukaan on yhä enemmän!) lukemisen lisäksi myös antamaan palautetta ja juttuideoita joko suoraan artikkeleihin kommentoiden tai käyttämällä Ota yhteyttä -sivua. Näin lehdestä saadaan parempi ja toimittajien työstä tulee vuorovaikutteisempaa.

Rakenna itsellesi vuosi, joka tulvii sekä sanoja että tekoja, tunnetta ja merkintöjä!

Mikko Eloholma
Päätoimittaja

Kuva | Touko Tupola

Työlläsi on lopputuote – Päätoimittajan terveiset

mikkis
TYÖ
on nykyään itsensä toteuttamista. Se on tunnettu fakta. Toisena kiinnikkeenä työlle (ja yrittämiselle) toimii Suomen kilpailukyvyn turvaaminen tulevaisuudessa. Emme saa jäädä muiden jalkoihin!

Susanna Niiniön (2008) gradututkimuksessa valmistuneet kasvatustieteilijät arvioivat tärkeimmäksi tekijäksi työllistymisensä kannalta henkilökohtaiset taidot. Vasta tätä seurasivat akateeminen tutkinto ja oma pääaine. Kuulostaa tutulta. Tulevaisuudessa tarvitaan luovia ongelmanratkaisijoita, jotka mukautuvat kaikkeen, koska vain muutos on pysyvää. Ajatus on yhteensopiva niin itsensä toteuttamisen kuin kilpailukykytavoitteenkin kanssa.

Mutta mitä varten itseään toteutetaan? Eikö työn merkitys synny ilon lisäksi myös hyödyllisyyden kokemuksesta? Ja onko kilpailukykykään itseisarvo, jos sitä tuotetaan kaikella sellaisella, mikä vain menee kaupaksi?

Kasvatustieteilijän tulevaisuuden titteleihin lukeutuu mm. HR-päällikkö ja koulutussuunnittelija. Jos näiltä töiltä riisuu itsensä toteuttamisen ja kilpailukyvyn kulissit, on lopputulos seuraava: HR-päällikkö edistää hammastahnan (tai yrityksestä riippuen jonkun muun tuotteen) myyntiä, kun taas koulutussuunnittelija pyrkii optimoimaan resursseja ihmisten opetuksessa. Yritys tai koululaitos, kumpikin toimii rattaana isommassa koneistossa.

Sekä HR-päällikkö että koulutussuunnittelija voivat varmasti toteuttaa itseään töissään. Samalla he tienaavat elantonsa ja kasvattavat bruttokansantuotetta, mikä on tärkeää. Nämä tavoitteet eivät itsessään vielä kuitenkaan luo merkityksellistä työtä. Työn tulisi aina, laajemminkin, edistää jotain hyödyllistä. 

Merkityksellisyyden kokemuksen aikaansaamiseksi tulisi HR-päällikön siis uskoa hammastahnaansa ja koulutussuunnittelijan sivistystavoitteeseen. Toisin sanoen molempien tulisi ajatella, että heidän työnsä lopputuote tekee maailmasta paremman paikan. Tämä usein unohdetaan kun puhutaan tietotyöstä, jonka ajatellaan selittävän itse itsensä. ”Tällaistahan tää nykyään on: powerpointeja, briiffejä ja projekteja…” Kysymystä siitä, mikä on työn perimmäinen tulos, kysytään aivan liian harvoin.

Tällä kertaa Elossa ilmestyy tekstejä, jotka nivoutuvat yhteen Työn kautta. Alumnimme Antti Seitamaa ja Ida Husberg-Veikkolainen tarjoavat näkökulmansa kasvatustieteilijän osaamisesta työelämässä. Susanna Palkkimäki kertoo tänä vuonna perustetun Kasvatustieteiden alumniverkoston synnystä ja toiminnasta (alumni = valmistunut opiskelija). Tämän lisäksi Aikuiskasvatuksen Killan vuoden aikuiskouluttajaksi 2014 valitsema Elina Rainio kuvaa työtään osallistavia metodeja hyödyntävänä kouluttajana Omnian aikuisopistossa.

Kaikkien kirjoittajien teksteistä voi aistia sen, että kasvatustieteilijöiden osaaminen kulminoituu ihmisten kanssa toimimiseen, ehkä jopa heidän syvempään ymmärtämiseen. Kenties tämän osaamisen voisi valjastaa myös työn merkityksen pohtimiseen. Hammastahnaa ja koulutusta käyttävät kuitenkin loppujen lopuksi ihmiset. Mikä heille on oikeasti hyväksi? Sen voisi joku kasvatustieteilijä kertoa.

Hyvää loppuvuotta kaikille!

Mikko Eloholma
Päätoimittaja

Kuva | Mari Rissanen

Ihminen – kaiken bisneksen voimavara

ida_husberg

Ajatuksia opintojeni ajalta

TYÖ Aloitin kasvatustieteilijän opintoni heti lukion jälkeen vuonna 2004 ja valmistuin yleisen ja aikuiskasvatustieteen maisteriksi tammikuussa 2011. Opintojeni aikana olin erittäin aktiivinen osakunta- ja järjestötoiminnassa sekä kerrytin osa-aikaisesti työkokemusta opintojeni ohella.  Olen ollut kokoaikaisessa työsuhteessa opintojeni loppuvaiheesta lähtien.

Olen usein miettinyt, minkälaista työtä tekisin, jos olisin valmistunut ekonomiksi tai esim. diplomi-insinööriksi. Minkälainen ammatti-identiteettini olisi, ja eroaisiko ajatusmaailmani nykyisestäni? Opiskellessani en vielä oikein saanut käsitystä siitä, minkälaiset työllistymismahdollisuudet kasvatustieteilijöillä on tai minkälaisiin työtehtäviin pääsisin. Muistan, että kysyimme näitä asioita jatkuvasti opettajiltamme.

Tein pitkän sivuaineeni JOO-opinto-oikeuden kautta Aalto-yliopiston teknillisessä korkeakoulussa (silloinen Teknillinen Korkeakoulu, TKK).  Muistan vielä ensimmäisen luentoni. Olin aivan häkeltynyt siitä, miten mahtavia tyyppejä siellä oli, ja ennen kaikkea, miten näkemyksemme olivat samankaltaisia, vaikka tarkastelimmekin asioita eri näkökulmista. Tällä tavoin haastoimme toisiamme erilaiselle ajattelulle ja saimme erittäin mielenkiintoisia keskusteluita aikaiseksi.

Olen aina tiennyt, että haluan tehdä yritysmaailmassa töitä – etenkin ihmisten ja HR:n parissa. Kun valmistuin kasvatustieteilijäksi, tiesin, että minun on tehtävä todella paljon töitä työhaun suhteen, jotta minulla olisi jonkinlaisia mahdollisuuksia todistaa ja näyttää, että minulla on bisnesymmärrystä. Kasvatustieteilijänä minulla ei tutkinnossani ollut minkäänlaista todistusaineistoa siitä, että minulla olisi syvällistä talousosaamista bisnesmaailmasta, kuten esim. ekonomeilla on. Tiesin, että minun on hankittava sellaista työkokemusta, joka auttaa tässä asiassa.  Tämän lisäksi tein pro gradu -tutkielmani aiheesta Henkilöstö- ja asiakastyytyväisyyden yhteys, ja miten onnistuneella johtamisella ja hyvällä työyhteisöllä voidaan vaikuttaa yrityksen tuloksellisuuteen (käännetty ruotsista). Aiheeni ei ollut perinteinen, mikä oli osittain hieman haasteellista, mutta halusin kuitenkin kirjoittaa aiheesta, joka oli lähellä sydäntäni ja auttaisi minua urallani.

15344523364_577b8c2ace_k

Eväitä työelämässä

Opintojeni ohella olin töissä sellaisissa yrityksissä, joissa pääsin kehittämään omaa osaamistani ja reflektoimaan opittua teoriaa käytännössä. Tämän lisäksi osallistuin Trainers’ House Oyj:n Growth Academy -ohjelmaan kehittääkseni myyntitaitojani. Myyntiosaaminen on mielestäni kasvatustieteilijälle ehdottoman tärkeää, koska sinun pitää pystyä myymään persoonasi, osaamisesi ja ideasi oli siten kyse kollegoista, yrityksestä tai yrityksen asiakkaista. Harmi, että ”myynti” käsitteenä koetaan yleisellä tasolla tänäkin päivänä osittain negatiiviseksi, vaikka sen perustarkoitus varsinkin ratkaisumyynnissä on auttaa asiakkaita ja kehittää yritysten toimintaa. Myynti on kaiken bisneksen edellytys.

Olen töissä huomannut, että ajattelen asioita ensisijaisesti ihmisten näkökulmasta jopa tiedostamattani. Jos on kyse esim. siitä, miten saadaan jokin muutos aikaiseksi tai kehitetään ja suunnitellaan jotain, mietin, miten me saamme ihmiset innostumaan, osallistumaan ja sitoutumaan näihin asioihin – miten me yhdessä ylitämme liiketoimintatavoitteemme. Samalla mietin myös, miten auttaa ja innostaa ihmisiä hyödyntämään heissä itsessään jo olemassa olevaa potentiaalia ja miten saada ihmiset tunnistamaan omat vahvuutensa? Olen huomannut, että kasvatustieteilijänä ihmisten analysointi, auttaminen ja ikuinen optimismi siitä, että kaikki voivat kehittyä, jos vain antaa sille mahdollisuuden, ovat minulla hyvin syvällä takaraivossa. Minulle on hyvin luontaista auttaa ihmisiä tunnistamaan omia vahvuuksiaan, sekä saada heidät innostumaan – vaikka joskus haastan vähän liiankin innoissani. ;)

15779398198_de0d2ec06d_k

Bisnestä tehdään ihmisten kanssa, oli sitten kyse yrityksen tai asiakaskokemuksen kehittämisestä tai palveluiden myynnistä. Etenkin aktiivinen keskustelu eri ihmisten kanssa sekä tarinoiden kertominen ja kuunteleminen, niin kirjoitettuna kuin suullisestikin, ovat erittäin tärkeitä osaamisen kehittämiselle. Vanha viisaus ”Kerro oppimasi asia jollekin toiselle” on mielestäni erittäin toimiva!

Positiivisuus ja innostuneisuus tarttuvat, kun taas negatiivisuus kaventaa näkökenttää. Silloin emme huomaa kaikkia mahdollisuuksia. Se on fakta. Ei ihme, että kaikki akateeminen tutkimus positiivisesta psykologiasta ja positiivisuuden vaikutuksen voimasta tuloksellisuuteen on niin itsestään selvää. Tähän pienenä lisäyksenä: jos katsoitte Nelosen Vain elämää -tv-sarjan edellistä tuotantokautta, huomasitteko, miten suuri hymy Vesa-Matti Loirilla oli kauden viimeisessä jaksossa ja miten huumori ja positiivisuus kasvoivat jakso jaksolta? Oli aivan mahtavaa nähdä, miten he ryhmänä vahvistivat ja kannustivat toisiaan ja loivat jatkuvasti positiivista meininkiä. Uskon, että positiivisella asenteella ja muiden innostamisella voimme muuttaa maailmaa yksi pala kerrallaan!

Tulevaisuuden koulutuksen mahdollisuuksia

Positiivisesta energiasta puheen ollen: osallistuin Pohjoismaiden johtavaan kasvuyritys- ja teknologiatapahtuma Slushiin Messukeskuksessa 18.­–19. marraskuuta. Tapahtuma oli aivan mieletön! Siellä sai nähdä todella mielenkiintoisia startup-yrityksiä ja teknologian uusia kehityssuuntia sekä ylipäätään tuntumaa siihen, mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan. Tiesittekö, että Slush-tapahtumassa oli aivan oma Slush edutech -ohjelmanumero, jossa nuoret yritykset saivat mahdollisuuden näyttää, minkälaisilla ratkaisuilla he muuttaisivat ja tehostaisivat oppimista ja opetusjärjestelmää?  Myös mm. Rovio Entertainment Oy on laajentanut toimintaansa opetuksen ihmeelliseen maailmaan.

Tämä uusi digitaalinen aikakausi tuo erittäin suuria muutoksia ja mahdollisuuksia oppimiselle ja opetukselle mutta varmaankin myös suuria huolia. Itse näen digitaalisuuden positiivisena asiana opetuksessa ja oppimisessa ylipäänsä. Se luo mahdollisuuksia joustavaan koulutukseen ja näkemysten jakamiseen sekä keskusteluiden käymiseen ihmisten kanssa yli maan rajojen. Digitaalisuus tuo opetuksen lähemmäs ihmistä.

15779400098_b57132bc35_k

Voisiko meillä tulevaisuudessa olla pohjoismainen koulu, jossa opiskelijat ovat kaikki omissa kodeissaan, naapurin luona tai kylän kahvilassa niin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa kuin Islannissakin? Siinä koulussa oppisimme yhdessä pohjoismaisilla kielillä sekä kävisimme ryhmäkeskusteluja videoteknologian avulla. Jos emme ymmärtäisi kaikkia kieliä, voisimmeko hyödyntää automaattista puheen kääntäjää? Onko tulevaisuuden koulussa monta eri luokkaa, jotka ovat globaaleja ja virtuaalisia, ja välitunneilla leikitään niiden kanssa, jotka ovat samassa koulurakennuksessa mutta eri luokissa? Tässä vain muutama villi pohdinta, miten teknologiaa voisi hyödyntää niin oppimisessa kuin opetuksessa. Uskon vahvasti, että kaikkien kasvatustieteilijöiden on jollakin tapaa oltava uteliaita ja kiinnostuneita siitä, minkälaisia mahdollisuuksia ja muutoksia teknologian kehitys voi tuoda perinteiseen opetusmaailmaan puhumattakaan sen tuomista mahdollisuuksista yrityksille niin henkilöstön resursoinnin kuin osaamisen kehittämisenkin näkökulmasta.

Kasvatustieteilijät osana moniammatillisia tiimejä

Slush 2014 -tapahtuma toi minusta esille sen, että mitä enemmän ymmärrämme toistemme ajatusmaailmaa ja vahvuuksia, sitä suurempia ja monimuotoisempia innovaatioita ja mahtavia asioita voimme saada aikaiseksi. Jos kasvatustieteilijä, ekonomi ja diplomi-insinööri laitetaan samaan tiimin, voin taata, että aikaan saadaan loistavia ideoita sekä erittäin monipuolista keskustelua toisten ajatusmaailmoja haastaen. Tässä pätee vähän sama ajatusmaailma kuin siinä, että paras tiimi koostuu erilaisista persoonista. Ajatusmaailmahan on osa ihmisen persoonaa – tapaa miten reflektoidaan, nähdään ja koetaan asioita. Tällä tekstillä haluan sanoa sen, että mitä uteliaampia olemme toisiamme ja toistemme osaamista kohtaan ja mitä enemmän keskustelemme toistemme kanssa, sitä paremmin ymmärrämme ja voimme täydentää toisiamme.

15966792315_7b28a000fa_k

Miten kasvatustieteilijän osaaminen eroaa muilta aloilta valmistuneiden osaamisesta? Kasvatustieteilijän opintokokonaisuus keskittyy pitkälti ihmisen ja käyttäytymisen ymmärtämiseen ja analysointiin eri näkökulmista. Oli sitten kyse oppimisesta, bisnesmaailmasta tai koulutusjärjestelmästä on tarkastelun kohteena ihminen. Kasvatustieteilijänä ihmisten tarkkailu, halu ymmärtää ihmistä ja usko ihmisen omiin voimavaroihin tulevat luonnostaan. Tämä on minusta kasvatustieteilijän ehdoton voimavara – kyky tunnistaa ja nähdä ihminen yksilönä ja osana suurempaa ryhmää. Panostetaan osaamisemme vahvuuksiin ja säilytetään lapsenomainen uteliaisuutemme.

Minusta kasvatustieteilijällä on lupa olla ”ihmisnörtti”, ja tässä maailmassa nörttiys on valttia!

Ida Husberg-Veikkolainen

Kuvat | Risto Vauras, Suunnittelutoimisto grass business Oy (1.) | Riikka Helminen (2.-5.)

Kasvatustieteilijöiden alumniverkosto

kasvisverkostoTYÖ Kaikki puhuvat verkostoitumisesta, piilotyöpaikoista, oman alan asiantuntijuudesta ja ajan hermolla olemisesta.  Moni saattaa miettiä näitä asioita varsinkin sen jälkeen, kun valmistuu. Mistä löydän työpaikkoja, miten ja missä verkostoitua, mistä saan tietoa? Olet ehkä ollut aktiivinen järjestöläinen ja tunnet jo paljon kasvatustieteilijöitä, tai sitten opiskellut itsesi nopeasti valmiiksi ja mietit, mistä voisit saada verkostoja.  Mitä tahansa olet tehnyt, niin valmistuttuasi sinusta tulee alumni eli valmistunut, ja sinua varten on nyt perustettu valtakunnallinen Kasvatustieteilijöiden alumniverkosto!  

Alumniverkoston tarkoitus on tarjota paikka tavata muita kasvatustieteen alumneja ja verkostoitua sekä tehdä yleisen kasvatustieteen alaa ja kasvatustieteilijöitä enemmän tunnetuksi työelämässä. Verkostossa ja sen foorumeilla on mahdollisuus jakaa tietoa, kysyä tai keskustella helposti omaan alaan liittyvistä asioista.  Tarkoitus olisi luoda verkosto, josta myös yliopistot ja ainejärjestöt hyötyisivät ja löytäisivät alumnejaan helpommin, joten verkoston sivuilla kannattaa mainostaa kaikkia yleisen kasvatustieteen alumnitapahtumia.

Verkosto sai alkunsa syksyllä 2013, kun pidettiin alumnitapaaminen, jossa alumneilta tiedusteltiin kiinnostusta tai tarvetta tämän tapaiseen toimintaa, ja kumpaakin löytyi.  Kevään aikana verkostolle valittiin ohjausryhmä viemään toimintaa ja ideoita eteenpäin. Ensimmäinen Afterwork-tilaisuus pidettiin 26.3 ja siitä tuli paljon kiitosta. Seuraava isompi tapahtuma oli Digi-ilta 28.4, jossa oli kasvatustieteilijöitä kertomassa heidän työstään digialalla. Tämän jälkeen toiminta jatkui kesällä alumnipiknikin merkeissä. Tänä syksynä järjestettiin kaikille kasvatustieteilijöille avoin Tunnusta taitosi –asiantuntijailta sekä vapaamuotoisempi Alumni-ilta. Seuraavana tapahtumana  on 23.1 järjestettävät Alumnisitsit, joihin osallistuu sekä valmistuneita että opiskelijoita. Toiminnan on tarkoitus jatkua kolmella tapahtumalla syksyisin ja keväisin, ja tulevaisuudessa laajentua useampiin tapahtumiin.

verkko

Pitkän ajan tähtäimenä on yhdistää kasvatustieteilijöitä yli yliopistorajojen. Tuntemalla muita kasvatustieteilijöitä opimme alastamme vielä enemmän ja tietämällä alastamme enemmän sekä hieman järjestäytymällä luomme myös parempaa kuvaa työnantajien suuntaan, joille kasvatustieteilijät muina kuin luokanopettajina voi olla täysin tuntematon käsite.

Tapahtumat ovat keskittyneitä yleisen kasvatustieteen työaloihin, mutta ovat avoimia kaikille, jotka ovat näistä aiheista tai aloista kiinnostuneita. Toimintaa tehdään ensisijaisesti alumneille, mutta myös opiskelijat ovat tervetulleita kaikkiin tapahtumiin.

Verkosto on lähtenyt kasvatustieteilijöiden tarpeista ja toimii yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Specia ry:n  kanssa, joista on henkilöt ohjausryhmässä. Ohjausryhmässä on myös opiskelijaedustajat niin Aikuiskasvatuksen Killasta kuin Peducastakin.  

Kasvisverkosto toimii tällä hetkellä Facebookissa sekä LinkedIn:ssä, ryhmät löydät nimellä Kasvatustieteilijöiden alumniverkosto (Linkit: Facebook, LinkedIn). Käy siis klikkaamassa itsesi jäseneksi, niin alat saada tietoa tapahtumista sekä pääset mukaan erilaisiin keskusteluihin.

Nähdään siis seuraavissa tapaamisissa! Jos aihe kiinnostaa ja sinulla on siitä kysyttävää, niin ole yhteydessä! Vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin.

Susanna Palkkimäki
Kasvatustieteilijöiden alumiverkoston ohjausryhmän opiskelijajäsen

Kuvat | Riikka Helminen (1.) | Mikko Eloholma (2.)

 

Siltoja ja sukelluksia ammatilliseen vuorovaikutukseen

Elina_RainioTYÖ Kuulun kouluttajajoukkoon, joka on soveltanut, tutkinut ja kehittänyt toiminnallisia ja osallistavia työtapoja sekä koulutusmenetelmiä 30 vuotta. Olemme joukko opettajia ja kouluttajia, jotka ovat saaneet verkostoitua kansainvälisesti ja myös tutkia omaa työtään. Joukosta löytyvät positiivista valmennusta soveltava työpaikkaohjaaja ja koulunkäyntiavustaja, valmentava esimies sekä draaman avulla oppiva lähihoitaja. Tällä hetkellä koulutan ja valmennan Omnian aikuisopistossa Espoossa monenlaisia ryhmiä.

Keskeisiä työotteessani ovat positiivinen valmennus sekä työn ja arjen tutkiminen toiminnallisesti. Myöskin ammatillisen vuorovaikutuksen, tunneälyn ja sosiokulttuurisen innostamisen ajatukset ovat toimineet siltoina monen ryhmän välillä. Pidän myös työhyvinvointipäiviä ja asiakaspalvelukoulutuksia tilaajien toiveiden mukaan. Sisällöt vaihtelevat vuorovaikutusharjoitteista mindfullnesiin ja haastavan asiakkaan kohtaamiseen. Ohjaussuhdekohtaamiset sekä oppimisen ja motivaation tutkailut ovat myös kysyttyjä aiheita. Ammatillinen kasvu ei näy heti, vaan se vie aina aikaa ja tapahtuu viiveellä, kun uudet asiat sulautuvat osaksi muuttuvaa identiteettiä. Omnian aikuisopistossa tämä näkyy voimakkaasti, koska opiskelijoista iso osa opiskelee uutta ammattia, ja heillä voi olla pitkä kokemus jonkin muun ammatin tai työyhteisön kautta.

Ensimmäinen sukellus

Opiskelin Tampereen yliopistossa kasvatustiedettä, puheoppia, sosiologiaa ja toiminnallista ryhmän ohjaamista. Saimme osallistua myös kokonaisen vuoden ajan improvisaation ryhmätunneille, jotka olivat avoimia yli tiedekuntarajojen. Olin 20-vuotias, elämää aloitteleva ihminen ja vaikutuin niin suuresti kokemastani toiminnallisesta ryhmäprosessista, että uskalsin alkaa vetää Tampereen kaupungin kasvatusneuvolassa luovan toiminnan ryhmää valikoivasti puhumattomille lapsille. Pian myös ryhmää seuranneet työntekijät halusivat oman improvisaatioon ja toiminnallisesti eläytyviin rooliharjoitteisiin pohjaavan koulutusprosessin. Köyhät opiskelijapäiväni päättyivät tähän. Koulutin koko opiskeluaikani erilaisia ryhmiä luovilla, draamallisilla ja eläytymismenetelmällisillä työtavoilla.

palapeli

Ilo ja hyväksyminen siltanana positiiviseen valmennukseen

Ajatus ryhmässä toimivasta ja eläytyen oppivasta ihmisestä vaikutti minuun syvästi. Opin kollektiivisen ja energiaa pursuavan ryhmäkokemuksen voiman, ja se on kantanut pitkälle synnyttäen iloa, tietoa ja kehittyvää ammatillista vuorovaikutusta. Tällaiselle positiiviselle valmennusotteelle oli heti tilausta, sillä sen perusteina ovat vaikuttavuus ja kokemuksellisen oppimisen syklit. Ryhmän koulutus kesti yleensä vuoden, ja tässä ajassa näki jo prosessin ja saattoi vähän tutkiakin, miten asenteet, itsetunto ja oppimiselle asetetut tavoitteet olivat kehittyneet. Jälkeenpäin ajatellen opin juuri Kolbin kokemuksellisen oppimisen peruskaavalla: ensin itse tehden, sitten reflektoiden omaa kokemusta ryhmän kokemukseen ja lopulta opettaen sen muille. Prosessi teki minusta jonkinlaisen toimintaoppimisen asiantuntijan jo nuorena. Tajusin ryhmän voiman ja myös prosessien kätkemät ryhmädynaamiset koukerot sekä vallan ja vuorovaikutuksen alati vaihtuvat roolit ja prosessit.

Mikä meihin vaikuttaa?

Ajattelen, että tehty, koettu, puhuttu ja puitu asia vaikuttaa meihin 90 %, pelkkä sanottu asia 70 %, kuultu ja puhuttu 50 % ja luettu ainoastaan vain 10 %. Olemme tietenkin erilaisia oppijoita, mutta on hyvä tiedostaa, mikä itseen vaikuttaa. Näin ajatellen käytännön toimintaoppijat saavat liian vähän tilaisuuksia oppia toimimalla kokemuksellisesti. Mitä jos ei opi vain lukemalla? Onko heti erilainen oppija, jolla on oppimisvaikeuksia?  Edustan koulukuntaa, joka on ollut taistelemassa draaman saamiseksi peruskouluun ryhmäyttävän, toisenlaisen oppimistavan tarjoajana. Toiminnalliset työtavat vahvistavat itsetuntoa, elämänhallintaa ja vuorovaikutustaitoja, joita nyt tutkailen aikuisten kanssa. Me suomalaiset emme ole luonnostaan ryhmätyökansaa, sillä luonteemme ja temperamenttipiirteemme kääntyvät usein sisäänpäin. Meiltä puuttuu spontaania kykyä reagoida tilanteissa ja olla avoin. Tässä mielessä maahanmuuttajat ja heidän lapsensa tuovat uutta yhteisöllisyyttä ja avoimuutta opiskelijaryhmiin, joita nyt koulutan. Vuorovaikutuksen ilmapiiri muuttuu toimivammaksi. Miten paljon paremmin osa sukupolveni lapsista olisi pärjännyt elämässään, jos he olisivat saaneet oppia vuorovaikutteisia ja sosiaalisia ryhmätyötaitoja jo koulussa?

Finssin vinttihuoneen hämärissä

Omnian aikuisopistolla on fantastinen Espoon keskiaikaisella alueella sijaitseva koulutuskartano Finns.  Istumme nyt työpaikkaohjaajien kanssa Finnsin vinttihuoneen hämärissä. Menossa on jatkokoulutuspäivä, jonka teemana ovat positiivinen valmennus ja erilaisten oppijoiden ohjaus. Pohdimme, minkälaisia muistoja ja mielikuvia meillä on koulutiestämme ja ekasta koulusta vuorovaikutusympäristönä.  Muistelemme omaa ensimmäistä luokkaamme, helppoja ja vaikeita oppimiskokemuksiamme sekä varhaisten opettajien tuottamia iloja ja suruja. Olemme kokemuksellisen reflektoinnin alueella, jossa omat ajatukset jaetaan muiden kanssa ja mietitään, miten ohjata moniäänisemmin omia työssäoppijoita. Käytämme yhtenä työkalunamme mindfullnesia eli omien tunteiden havainnoimista ja kykyä rauhoittaa mieli sekä keskittyä läsnä olevaan hetkeen. Omat oppimismuistot syventävät kykyä ymmärtää ohjattavien erilaisia tarpeita. Soudamme monenlaisia veneitä, ja ihmiset alittavat ja ylittävät eri tahdissa oppimisen siltoja välillä sukeltaenkin.

Finns
Koulutuskartano Finns

 

Tunnen itseni onnelliseksi vinttihuoneen hämärissä. Miksi? Elämme hurjaa säästöjen ja YT-neuvottelujen aikaa, jolloin tarvitaan pysähtymistä, keinoja käsitellä stressiä, työaikaa sekä omaa mieltä. Oman itsensä johtamisen teema kulkeekin läpi opetuspäivieni. Teen mindfullnesia ruokatauon jälkeen kaikille opettamilleni ryhmille aina kun se on mahdollista. Kun nuorena tyttönä tein puheopin tutkintoa, meille opetettiin puhevalmennukseen työkaluksi mielikuvarentoutumista. Teen edelleen tätä samaa mutta uudella nimellä: mindfullness on nimi hyvin vanhoille asioille, kuten mietiskelylle, pysähtymiselle ja itsensä tutkailulle.

Haastavien asiakkaiden keissit

Olemme tehneet osallistavasta näkökulmasta keissejä haastavista työpaikkaohjattavista tai kimuranteista ohjaustilanteista. Olemme harjoitelleet tilanteita, joissa työpaikkaohjaaja on pulassa esim. rajattoman opiskelijan vyöryessä päälle. Kysymme keissin katsojilta neuvoa, millaisia tapoja tai keinoja he ehdottavat tilanteen ratkaisemiseksi. Katsojat saivat itse tulla kokeilemaan roolissa vaikuttamista. Nämä keissit ovat olleet minulle toiminnallisten työtapojen aatelia. Niiden kautta voidaan purkaa ongelmia sekä tutkailla ulkopuolelta työyhteisöjen ja arjen pattitilanteita. Niitä voidaan kutsua myös simulaatioiksi tai pikku foorumeiksi. Jos olen pattitilanteessa defensiivisen tai vihaisen opiskelijaryhmän kanssa, käytän keissejä pyytämällä kriittisimmät puhujat rooleihin. Näillä roolin vaihdoilla toimien voidaan puhua ja purkaa ulos negatiivista energiaa ja päästä asiaan eli vuorovaikutuksen tai vallankäyttötilanteen ytimeen. Vakioaiheita ovat ristiriidat työpaikan sääntöjen, myöhästelyn, haukkuvan asiakkaan, jouston puutteen tai minkä tahansa muun arjen pattitilanteen kanssa.

Tällainen koulutus voidaan myös tilata Omniasta. Aiheet näihin keisseihin voivat tulla nettivalituksista tai haastatteluista, tai sitten ne sovitaan tilaajan kanssa. Toiminnalliset foorumit ovat oiva tapa tutkia ja kehittää arjen työtilanteita ja käytänteitä. Niissä on myös aina mukana tilannekomiikkaa ja huumoria, jotka ovat minusta työkaluina korvaamattoman arvokkaita asioita.

IMG_3480

Siltoja moneen

Osallistava näkökulma kouluttamiseen siltaa minut useisiin poikkitieteellisiin työryhmiin, kouluttajiin ja yhteisöihin. On ollut onnellista ja inspiroivaa saada vaikuttua ja vaikuttaa niin monessa ja monesta. Tekemällä oppii koko ajan uutta, ja toiminnallisilla työkaluilla voi auttaa ihmisiä ymmärtämään oppimisen, ryhmän, ajan ja arvojen haasteita aina muuttuvassa maailmassa. Kolbilainen kokemuksellisen oppimisen malli toimii tässä hyvin. Voitettavana esteenä kouluttajalle voi olla se, että tila täytyy valmistella avoimemmaksi: tuolit piiriin, pöydät sivuun ja utelias, kuunteleva kontakti ryhmään. Pimeäkausi on kuitenkin elettävä läpi! Hymy voi valaista vähän ja nauru vielä enemmän. Ihmiset ympyrässä pähkäilemässä maailman menoa on loppujen lopuksi aika vanha juttu kaikkialla maailmassa!

Elina Rainio
Kirjoittaja toimii kouluttajana Omnian aikuisopistossa Espoossa. Hän on pitkän linjan pioneeri toiminnallisten, osallistavien ja vuorovaikutteisten työtapojen kehittelyssä ja eteenpäin viemisessä. Elina on peruskoulutukseltaan KM, NTM, draamakouluttaja, työpaikkaohjaaja ja teatteripedagogiikan lisensiaatti.

Kuvat | Elina Rainio (1.-3.) | Mari Rissanen (4.)

 

 

 

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑