Mitä aikuiskasvatustieteilijä osaa ja mitä hyötyä siitä on työelämässä? Kysymys on tärkeä, koska opinnot eivät valmista suoraan mihinkään ammattiin ja yleisen ja aikuiskasvatustieteen opiskelijoiden tulee itse löytää paikkansa työelämästä. Lisäksi opinnot ovat hyvin monipuoliset ja niihin sisältyy paljon valinnanvapautta, joten osaamista on mahdollista suunnata hyvin monella tavalla. Tämän kirjoituksen tavoite on sanoittaa Helsingin yliopiston aikuiskasvatustieteen opintojen tarjoamaa keskeistä työelämäosaamista sekä meille opiskelijoille itsellemme että opintoja harkitseville.
Aikuiskasvatustieteilijä on aikuisten oppimisen asiantuntija. Vahvuuksiimme kuuluu monipuolinen ihmistuntemus, työelämän ilmiöiden tuntemus sekä näiden asioiden yhdistäminen käytännössä. Esimerkkinä tällaisesta yhdistelemisestä on kehittävä työntutkimus, joka on Helsingin yliopiston aikuiskasvatustieteen opintosuunnan yksi keskeisimpiä kurssisisältöjä. Kehittävä työntutkimus yhdistää teoriatietoa ja käytännöllistä osaamista työn kehittämisessä, joten se on mielestäni kuvaava esimerkki kasvatustieteilijän osaamisen moninaisuudesta ja hyödynnettävyydestä.
”Aikuiskasvatustieteilijä on aikuisten oppimisen asiantuntija.”
Kehittävä työntutkimus nimensä mukaisesti yhdistää työn kehittämisen ja tieteellisen tutkimuksen. Käytännössä tämä tapahtuu työpaikalla, jossa on jokin kehittämistarve. Tutkija, yleensä kasvatustieteilijä, ilmestyy paikalle teoreettiset mallit takataskussa pullottaen käynnistämään muutoslaboratorioksi kutsutun hankkeen, jonka tavoitteena on ongelman ratkaiseminen.
Mitä muutoslaboratoriossa sitten tehdään? Mietitään esimerkiksi terveydenhuoltoa. Siellä on sote-uudistuksen myötä käynnissä suuria muutoksia, joten siellä voitaisiin tarvita kehittävää työntutkijaa apuun jotain käytännön uudistusta suunnitellessa. Kun vaikkapa sairaalassa on tunnistettu ongelma, johon ei ole valmista ratkaisua, kannattaa kehittävä työntutkija kutsua apuun. Yleensä kehittävä työntutkija on kasvatustieteilijä.
Kasvatustieteilijä tietää, että sairaalassa työskentelee monen alan ammattilaisia ja kaikilla näillä on sellaista tärkeää osaamista ja ymmärrystä sairaalan toiminnasta, jota kannattaa hyödyntää toimintaa kehitettäessä. Niinpä kasvatustieteilijä kokoaa saman pöydän ääreen sairaalan johtoa, lääkäreitä, hoitajia, osastonsihteereitä ja muuta henkilökuntaa.
Kasvatustieteilijän ei itse tarvitse olla sairaalan toiminnan asiantuntija, mutta hän tietää miten kehittämistoiminnan saa käyntiin. Etukäteen hän kerää monipuolisesti tietoa muutostarpeen ympäriltä liittyen sairaalan historiaan ja nykyisyyteen. Miten esimerkiksi hoitoprosessit sairaalassa etenevät? Miksi asiat tehdään nyt niin kuin ne tehdään? Millaisia ongelmia toiminnassa esiintyy? Taustatiedon kerääminen on tärkeää, jotta kehittämään kokoontuneet ammattilaiset ovat tilanteesta samalla kartalla.
”Voisi sanoa, että kasvatustieteilijä kutoo taidokasta verkkoa yksilöiden, yhteisöjen, työelämän tarpeiden ja oppimisen välille.”
Kasvatustieteilijä tietää, että sairaalassa työskentelevät ammattilaiset ovat parhaita osaajia vastaamaan oman organisaationsa muutostarpeisiin, joten hän ei pyri keksimään ratkaisua itse. Sen sijaan kasvatustieteilijä pyrkii luomaan tilan, jossa hyvät ideat syntyvät. Hän tietää, että yhteisöllinen oppiminen on tehokas tapa etsiä ratkaisua työelämän kontekstissa. Hänen mielessään pyörii kasvatustieteellisiä teorioita ja malleja, joita hän hyödyntää kehittämistapaamisten aikana.
Samalla kun kasvatustieteilijä toimii ideoinnin ohjaajana, hän tekee myös tutkimusta. Hän saattaa esimerkiksi nauhoittaa tapaamiset myöhempää analysointia varten. Tieteellisen tutkimuksen näkökulmasta nauhoituksella voi nähdä sellaisia asioita kuin ekspansiivinen oppiminen tai kehittämistoimijuus. Nämä ovat kasvatustieteellisiä käsitteitä, joista kasvatustieteilijät kirjoittavat myöhemmin tieteellisiä artikkeleita. Kehittävä työntutkimus siis nimensä mukaan yhdistää kehittämisen ja tutkimuksen.
Mitä sairaalassa sitten tapahtui? Ehkä pyöreän pöydän keskustelu johti jonkin uuden idean syntymiseen. Ehkä ideaa kokeiltiin käytännössä, siinä huomattiin jotain puutteita ja sitä korjailtiin. Ehkä lopulta syntyi uusi toimintamalli, joka todettiin niin hyväksi, että se otettiin käyttöön toisessakin sairaalassa. Ainakin lääkärit, hoitajat ja muut ammattilaiset saivat osallistua oman työnsä kehittämiseen ja jakaa vuosien varrella karttunutta osaamistaan työyhteisössään.
”Yhteisöllistä työn kehittämistä tarvitaan kaikkialla työelämässä.”
Muutoslaboratorio on siis yksi tapa tarttua työelämän kehittämistarpeisiin. Työn kehittäminen ei kuitenkaan aina vaadi erillistä kehittämishanketta, vaan menetelmän tuntijat voivat joustavasti hyödyntää sen elementtejä. Helsingin yliopiston aikuiskasvatustieteen opiskelijat oppivat tämän menetelmän lisäksi paljon muitakin teorioita työelämän kehittämiseksi.
Yhteisöllistä työn kehittämistä tarvitaan kaikkialla työelämässä. Maailma muuttuu niin nopeasti, että työpaikoilla on täysi työ pysyä muutoksen mukana. Ammattirajat ylittävää keskustelua tarvitaan, jotta yhteisöllinen oppiminen ja uuden tiedon luominen mahdollistuisi. Työelämä on täynnä timanttista osaamista, mutta tarvittava tietotaito ei aina kohtaa käytännön ongelmien kanssa.
Joskus hyviä ideoita syntyy myös sattumalta, mutta niiden syntymistä kannattaa edistää asiantuntevan kasvatustieteilijän johdolla. Voisi sanoa, että kasvatustieteilijä kutoo taidokasta verkkoa yksilöiden, yhteisöjen, työelämän tarpeiden ja oppimisen välille. Näin tapahtuu myös kehittämishankkeiden ulkopuolella, koska aikuiskasvatustieteen opinnot kehittävät oppimista tukevaa ajattelua. Lisäksi kasvatustieteilijät ovat yleensä idearikkaita ja kehittämishenkisiä ihmisiä, jotka haluavat auttaa muita ja edistää yhteistä asiaa. Se on meidän supervoimamme.
Kiinnostuitko?
Lisää muutoslaboratoriosta voi lukea vaikkapa tästä artikkelista
Yleisen ja aikuiskasvatustieteen opintojen kuvaus puolestaan löytyy täältä
Teksti: Mirena Demirtas
Kuva: Saara Vilhunen, Museovirasto
Elo - Aikuiskasvatuksen Kilta ry:n lehti 