Suomi, ota mallia!

KANSAINVÄLISYYS Mitä suomalaisella yliopistolla on opittavana israelilaisesta yliopistokulttuurista? Paljon. Suomalainen korkeakoulutus on arvostettua, mutta mitä on suomalainen korkeakoulukulttuuri? Mitä luentosaleissa oikeastaan tapahtuu? Minkälaisin taidoin opiskelijat astelevat ulos koulutusputkesta? Toisin sanoen, mitä suomalaisessa yliopistossa meille opetetaan? Tässä muutamia huomioita kansainvälisistä maisteriohjelmista Israelissa vaihto-opiskelijan näkökulmasta.

Opiskeltuani ensimmäiset pari viikkoa Tel Avivin yliopistossa paloin halusta päästä jakamaan opiskelukokemukseni kaikille jotka minua jaksoivat kuunnella. Nyt parin kuukauden jälkeen olen edelleen yhtä innoissani, enkä näe yhtäkään pätevää syytä sille, miksei samanlaisia osallistavia, työelämään suuntaavia ja omaa aloitekykyä kehittäviä käytäntöjä voitaisi hyödyntää myös meillä pohjoisessa. Kerron tässä muutamia malliesimerkkejä.

1. Käytännön treeni

Minun on heti oikaistava yleinen virhekäsitys: yliopisto-opiskelu ja käytäntö eivät ole toistensa vastakohtia. Niiden ei tarvitse olla toistensa vastakohtia. Jokaisella kurssilla täällä osoitetaan yhteydet käytäntöön. Professorit kysyvät onko tässä mitään järkeä, pystyttekö hyödyntämään tätä tulevissa töissänne. Jos vastaus on ei, vaihdetaan opetustapaa. Osana arvostelua toteutettavat ryhmätyöt esitellään kursseilla käytännön kontekstin kautta – ei teoriapläjäystä (PowerPointit ovat toisinaan yliarvostettuja), vaan demonstraatio teoriasta vaikkapa roolipelin tai väittelyn muodossa: siis simulaation toteuttaminen muulle luokalle. Oikea käytännön treeni aiheesta.

heini1

2. Vuorovaikutus. Kannustus. Suora kommunikaatio

Opiskelijat ovat vähintään kolmasosan luennosta äänessä. Professorit kääntävät kysymykset ja keskustelun takaisin luokalle, ja ovat kiinnostuneita opiskelijoiden ajatuksista. Professorit tuntevat opiskelijat nimeltä – kyllä, kolmen-, neljänkymmenen hengen ryhmätkin. Ainakin ne äänekkäimmät. Taisin hieman järkyttyä, kun konfliktikurssin professori otti puheeksi erään opiskelijan tehtävässään mainitsemat kommentit ja jakoit ne huolettomasti luokalle – koska ne olivat hyviä kommentteja! Kaiken saa sanoa, kaikkea saa kysyä. Kaikilta saa kysyä. Jos joku luokasta vastaa kyllä, tiedän tästä aiheesta, professori voi pyytää tätä selittämään asian.

3. Argumentointi

Jos olet äänessä, yritä myös perustella. Sinut saatetaan kyseenalaistaa. Yksi tärkeimmistä ei vain tieteellisen kirjoittamisen vaan myös työnhaun, ideoiden läpiviemisen ja arjenkin olennaisista taidoista on argumentointi, joten miksei sitten harjoitella sitä. Eräs ensimmäisistä tehtävänannoistani täällä pyysi minua selittämään kolmella lauseella miksi valitsin aiheeni. Hyvä kysymys. Paras tapa oppia argumentointia on argumentoida. Sitä täällä tehdäänkin.

heini2

4. Opettajien oikeudet

Seuraavaksi puhun itseni pussiin. Professorit eivät aina vaivaudu vastaamaan kysymykseen juurta jaksain – siis eivät perustele ja argumentoi. Täällä opettajat saavat hermostua. Opettajat saavat innostua. He saavat vaatia vastauksia ja saavat kieltäytyä vastaamasta. Kaikkea ei tiedetä, mutta tarjoudutaan luennon jälkeen jäämään yhdessä selvittämään. (Tai kehotetaan suoraan googlettamaan.) Minulla jäi suu auki, kun luin erään professorin vastauksen ensimmäiseen tehtävänpalautukseeni: hän aloitti sähköpostikeskustelun, ja vei ajatuksiani pidemmälle, vastasi retorisiin kysymyksiini. Seuraavalla viikolla hän teki saman. Ja sitä seuraavalla.

5. Perinteinen kuuntelukulttuuri

PowerPointit voivat tosiaan olla yliarvostettuja. Täällä puolet opettajista ei käytä dioja muuta kuin korkeintaan listaamaan olennaiset pointit. Kuunnellaan mieluummin. Ja koska jokaisella kuitenkin on älypuhelin laukussaan, miksei niitä voisi käyttää? Live-gallupit näkyvät diagrammeina taululla, ja jokainen osallistuu luokan vuorovaikutukseen. YouTube, leffapätkät ja vanhat äänitteet ovat kaikki käytössä, lähes joka luennolla. Silti perinteiselle kuunteluopetukselle löytyy tilaa, eikä yksikään opettaja täällä lue kirjoittamaansa tekstiä suoraan dioista.

heini3

Mitä siis tästä opimme?

Hieman kärjistäen ilmaistuna, tarvitsemme Suomessa luottamusta opettajien ja opiskelijoiden välille. Luottamusta opiskelijoihin ja heidän kykyihinsä osallistua sekä vastavuoroista opetusta suosivia opettajia johdattamaan luentoja. Luentojen ei tarvitse olla kahden tunnin monologeja, vaan ne voivat vuorotella opiskelijoiden esitysten, itse luennoinnin ja osallistavan keskustelun välillä. Miksi? Koska monimuotoiset opetus- ja opiskelutavat tukevat oppimista. Koska se on hauskempaa. Koska se pitää keskittymiskyvyn korkealla. Koska luennoille on mukava mennä, opiskelutovereihin on helpompi tutustua, nauraminen yhdessä opettajan kanssa on mukavaa. Jatketaan listaa Suomessa.


Heini Vainikka

Kuvat | Heini Vainikka

Advertisements